Posts Tagged ‘köyhät’

PS:n Mauno Vanhala 02.07.2017: ”Kohta perusterveydenhuollosta ei ole jäljellä kuin rauniot”. Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa.

maanantai, heinäkuu 3rd, 2017

PS:n Mauno Vanhala 02.07.2017: ”Kohta perusterveydenhuollosta ei ole jäljellä kuin rauniot”. Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa.

Mielipidekirjoitus 02.07.2017 03:00

Sotesta on kohta jäljellä vain rauniot

Terveyskeskusten palveluiden rapautuminen oli varsinainen syy vuosia sitten sote-uudistuksen käynnistymiselle. Lain valmistelu on kuitenkin ollut melkoista teatteria.

Henkilökohtaisesti läheltä asiaa seuranneena tiedän, että esimerkiksi edellisen vaalikauden aikana tapahtunut sote-valmistelu tapahtui tietoisena silloisen lakiesityksen perustuslaillisista ongelmista.

Kuitenkin haluttiin eräänlaisena poliittisena naamanpesuna saada aikaiseksi esitys, joka koeponnistettaisiin perustuslakivaliokunnassa. Kaikki muistavat, että pieleen meni.

Huhut nykyisen esityksen perustuslaillisista ongelmista kiersivät jo pitkään, ja kohdatkin, jotka eivät menisi läpi, olivat tiedossa.

Mutta taas, tavallaan keskeneräisestä lakiesityksestä haluttiin perustuslakivaliokunnan lausunto. Nyt se saatiin.

Yleisesti on ollut myös tiedossa, että ministeriöissä lain valmistelua on jatkettu siten, että nyt julki tuodut ongelmat on otettu huomioon. Eli ei tullut yllätyksenä.

Tämä epäselvä tilanne on johtanut siihen, että perusterveydenhuoltoa ja sosiaalitointa ulkoistetaan kovalla tahdilla.

Vanhusten palveluasuminen on kohta kansainvälisillä suuryrityksillä, jotka toteuttavat hoivan ja hoidon aina voittoa tavoitellen ja laatuvaatimuksia venyttäen; henkilökunnan jaksamista samalla kuristaen. Tästähän on Jyväskylässäkin tuore esimerkki.

Kunnat ovat lakivalmistelun viivästyessä tehneet peruspalveluiden kokonaisulkoistuksia pirstaloiden häikäilemättömästi samalla maakunnallista kokonaisuutta.

Viimeisenä uutisena on erikoissairaanhoidon sementoiminen omaksi valtakunnakseen aikomalla perustaa miljoonapiirien sairaaloita, jotka olisivat perusterveydenhuoltoon nähden etulyöntiasemassa ainakin rahanjaon suhteen.

Mahdollisesti syntyvät maakunnatkin ovat täysin hampaattomia näiden erikoissairaanhoidon suurten yhtymien kanssa. Samalla erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteensovittaminen etääntyy.

Sosiaalitointa ei olisi kannattanut alun perinkään ottaa alkuvaiheessa uudistukseen mukaan, vaan se olisi pitänyt tuoda erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhdistämisen jälkeen asteittain uuteen kokonaisuuteen. Mutta politiikka voitti, ei järki.

Nyt perusterveydenhuoltoa uhkaa todellinen kaaos ja romuttuminen.

Jo pari miljoonaa ihmista Suomessa saa terveydenhuollon palvelunsa terveyskeskusten ulkopuolelta, yksityisiltä terveysasemilta, vakuutusrahotteisesti. Ja samalla kokonaisuuden kannalta erittäin eriarvoisesti.

Köyhillä ja työttömillä kun ei ole varaa ostaa vakuutuksia, eikä heillä tietenkään ole työnantajien maksamia vakuutuksia.

Sydämeen sattuu seurata, kun julkinen perusterveydenhuolto on ollut vuosia onnettoman lainvalmistelun rusikoitavana. Kohta siitä ei ole jäljellä kuin rauniot.

Mauno Vanhala

kaupunginvaltuutettu

yleislääketieteen professori

Jyväskylä

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 02.07.2017.
—-

Tässä mielipidekirjoituksessa käytetään sanoja teatteri ja tietoisuus siitä, että suunnitelmat ovat olleet perustuslainvastaisia.

Toisin sanoen: Perusterveydenhoito on ajettu alas ja sitä on kurjistettu suunnitelman mukaan. Tähän ei media ole kovin paljon ja kauan aikaa puuttunut. Onko sitäkin vedetty nenästä vai onko se juonessa mukana.

Kysymys on samanlainen kuin koko puolueen pirstominen. Siitäkään ei etukäteen puhuttu, jotta se voisi toteutua. Siinähän meni vain yksi asia pieleen. Jussi Halla-aho oli lukenut tai muuten selvillä Timo Soinin pari vuotta sitten MTV3:lle antamasta lausunnosta: ”Puoluehallitus voi erottaa vaikka puheenjohtajan puolueesta”.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-mtv-lle-puoluehallitus-voi-erottaa-vaikka-puheenjohtajan/5516354

Niinpä Halla-aholaiset valloittivat koko puoluehallituksen, joten uuden puoluejohdon erottaminen kävi mahdottomaksi. Senkin Timo Soini olisi varmaankin tehnyt ja olisi näin voinut pitää puoluetukirahat itsellään.

Ei tästäkään ole paljon kerrottu. Enemmäm on ollut ministeri Jari Lindströmin valitusta siitä, että ei saisi ottaa totaalista selkävoittoa. Pakkohan se oli ottaa, jotta Soinin operaatio voitiin torjua. Voi olla, että Lindström oli ulkona tästä kuviosta tai sitten ei. Selittäähän hän kyllä osaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 03.07.2017 16:03.
Korjattu Vanhalan puolue: PS, ei SMP! 17:50.

Ahneet ja sydämettömät, Liikanen ja Sipilä, kiillotttavat kilpeään pakolaisten hädällä.

tiistai, syyskuu 8th, 2015

Ahneet ja sydämettömät, Liikanen ja Sipilä, kiillotttavat kilpeään pakolaisten hädällä.

Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ilmoitti, että hän lahjoittaa yhden kuukauden palkkansa pakolaisten hyväksi. Sehän on hienoa. Hän unohtaa kuitenkin kertoa, että häneltä hyvin liikeneekin ilman, että se vaikuttaisi jotenkin hänen tulotasoonsa olennaisesti. Lähtiessään EU:n komissaarin virasta Suomen pankkiin, hän ahnehti jonkinlaisilla tempuilla komissaarin eläkkeen johonkin perustamaansa säätiöön ja ilmeisesti onnistui saamaan EU:n maksamat rahat verottajan ulottumattomiin. Jos hän olisi ollut rehellinen, hän ei olisi ottanut näitä rahoja käyttöönsä ennenkuin hän tosiasiallisesti olisi jäänyt eläkkeelle. Ahneus voitti ja nyt täytyy kiillottaa kilpeä ihmisten tietämättömyydellä ja pakolaisten hädällä.

Pääministeri Juha Sipilä luovuttaa toisen asuntonsa pakolaisille ensi vuoden alusta. Sekin on hienoa. Suomen pääministerinä hän on kuitenkin vastuussa hallituksen politiikasta. Nyt hän osallistuu köyhien kyykyttämiseen. Hallituksen tarkoituksena on heikentää kaikkein pienituloisempien eläkeläisten asumistukea, jne, jne.

Sipilä ei ole kai kuullut mitään kasvavista ruokajonoista rai asunnottomista suomalaisista, joiden asunnottomien yötä vietetään ihan lähiaikoina. Sipilä kiillottaa nyt kilpeään sydämettömän hallituksen pääministerinä pakolaisten kustannuksella, kotimaan hädänalaiset unohtaen.

Hyväosaisten humpuuki näyttää siltä itseltään.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
Tiistai 2015-09-08 klo 07:10

Rosvoja Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013.

sunnuntai, joulukuu 8th, 2013

Iltalehti kertoi seuraavana päivänä, että tamperelainen poliisipäälikkö luonnehti mielenosoitusjoukkoa rosvojengiksi tai rosvojoukoksi. Lehti joutui sitten oikaisemaan tietonsa, koska luonnehtija olikin poliisimestari tai päinvastoin. Uutiskuva tulossa loppuun.
Tampere-talon väkeä hän ei luonnehtinut mitenkään, puhui ilmeisesti juhlijoista.
Tietenkin hän puhui niinkuin oikeaksi koki.

Tämä rosvojoukko piti ilmeisesti sitten juhlakansaa rosvojoukkona. Olihan se juuri viikolla päättänyt leikata vanhustenhoidosta 300 miljoonaa ja esittänyt muitakin köyhiin kohdistuvia leikkauksia, siis kipeimmin tuntuvia.
Esimerkiksi jotain hammashoidon huonontamista, siis ei oikeutta päästä kunnalliseen hammashoitoon jne.
Tänään muuten tuli aamulla radiosta tutkimustulos, jonka mukaan piilevät hammastulehdukset altistavat aivoverenvuodoille.
Nämä rosvot saavat siis juhlia poliisipäällikön suojeluksessa.

Aidan toisella pu0len olevien päälle saa sitten karauttaa hevosilla täydessä vauhdissa. Tulee kyllä mieleen jotkut vuosikymmenten takaiset siviilien tappamiset. Nythän kävi hyvin. Kukaan ei kuollut, korkeintaan tuli invalidiksi.

Tähän loppuun kerron vielä: Olen tässä viimepäivinä käynyt tutkimassa vanhaa arkistoaineistoa, jota olen saanut säilyttää eräässä varastossa. Omien paperien joukossa on myös jokunen laatikko vanhoja lehtiä. Kursorisesti niitä olen katsellut kun tämä hiihtäjien doping-jupakka ei näy laantuvan.

Tässä vuodelta 2001 olevassa Ilta-Sanomissa oli myös kirjoitus kansanedustaja Jyrki Kataisen pöytäkirjaväärennösjutusta, jonka valtionsyyttäjä otti sitten huomaansa. Syyte jäi nostamatta ja kansanedustaja jatkoi puhtaana pulmusena. Itsenäisyyspäivänä hän sai Suomen kaikkein korkeimman kunniamerkin, valkoisen ruusun tai muuta sellaista. Siis tämä rosmo.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2013-12-08 kl 17.01.
Bussin tärinässä. Painovirheet korjaan  myöhemmin ja lisään myös tämän Ilta-Sanomien jutun, jos sen vielä löydän, kuvan kyllä otin, tietenkin.

Iltalehti.fi lauantaina 2013-12-07: Hurjat kustannukset. ”Juttua muokattu:  Mellakoitsijoita kuvaili rosvojoukoksi poliisipäällikkö Markku Luoma, ei ylikomisario Harri Nojonen kuten jutuussa aiemmin väitettiin”.
Ilta-Sanomat tiistaina 2001-03-13, siis reilut 12 vuotta myöhemmin: ”Kansanedustaja Jyrki Kataisen rikosepäily valtiosyyttäjän harkintaan” ja ”Kansanedustajaa epäillään väärennösrikoksesta”, ”IS kertoi tapauksesta 17.3″.

Painovirheet korjattu ja kuvat ja asiasanat lisätty sunnuntaina 2013-12-08 klo 22;47. Viikkosanomat.

Kalervo Kummola.”Ei kai me mitään tyhmiä olla, kun kerran liput menevät kaupaksi näillä hinnoilla, paskat köyhistä, niitä valittajia on muutenkin liikaa!”

maanantai, tammikuu 30th, 2012

Suomi vuorossa. Työläiset ja muut köyhät kyykkyyn. Suunta on selvä.

keskiviikko, joulukuu 1st, 2010

Suomi vuorossa. Työläiset ja muut köyhät kyykkyyn. Suunta on selvä.

Ensin Kreikka, sitten Irlanti, ja sitten jne.

Suomikin on pian vuorossa, sillä kysymyksessä on jossain sovittu (Bilderberg, jossa Katainenkin oli mukana) työläisten ja köyhien kurittaminen ja pääoman omistajien rikastuttaminen.

Emmekö tätä vielä huomaa? Nyt Finnair on jo mukana, työläisiä, lentoemäntiä ja stuertteja uhkaillaan. Kaiketi on niin, että EU järjestää valtiot ojennukseen, mutta jossain on jo sovittu, että firmat laittavat työntekijät ojennukseen. Analogia on ilmeinen ja tämä tehdään kaikilla tasoilla tähän synkkäään päämäärään pyrkien.

Voi olla, etteivät mitkään barrikaadeille nousut auta ja viime kädessähän on taisteluhelikoptereita, joilla mellakat voidaan tukahduttaa. Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen voisivat kertoa, ovatko he valmiita antamaan tulenavauskäskyjä oman maan kansalaisia vastaan, jos nämä ryhtyvät mellakoimaan, eivät suomalaiset kyllä mellakoi, joten kysymys on teoreettinen, mutta vastaus olisi käytännöllinen, jos sellaisen saisi.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2010-12-01 klo 17:37.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti