Posts Tagged ‘Osama bin Laden’

Vihreiden presidenttiehdokas (?) ilahtui Osaman murhaamisesta. Pekka Haavisto

torstai, toukokuu 5th, 2011

LAINATTU HAAVISTON BLOGI KOKONAAN:

”Yhden kädenpuristuksen päässä

Kirjoittanut Haavisto, 02.05.11

Maanantaiaamuna tuli tieto Osama bin Ladenin kuolemasta lähellä Pakistanin pääkaupunkia Islamabadia. Osama bin Laden syyllistyi yhteen lähihistorian pahimmista terroriteoista vuonna 2001 Yhdysvalloissa, ja sen jälkeen pakeni vastuutaan teoistaan. Oli hyvä, että hänen toimintansa nyt päättyy.

Uutisen kuullessani muistin yhtä keskusteluani Sudanissa, Khartumissa. Istuin Hassan al-Turabin sohvalla, ja hän muisteli vanhoja tuttujaan – Paavi Johannes Paavali toisesta Saddam Husseiniin. Turabi itse nousi islamilaisen vallankaappauksen myötä valtaan Sudanissa 1989 nykyisen presidentin Bashirin kanssa. Sen jälkeen Turabi on vuoroin ollut tyrmässä, vuoroin oppositiojohtajana. Aina kun Sudanissa on levotonta, Bashir haetuttaa Turabin takaisin tyrmään.

Yksi Turabin muistelemista hahmoista oli Osama bin Laden. ”Tuossa naapurissahan se asui”, Turabi sanoi. ”Ja siinä samalla sohvalla istui aamukahvilla kuin sinä nyt.” Bin Laden asui maanpaossa Sudanissa 1992-1995. ”Olet bin Ladenista nyt yhden kädenpuristuksen päässä”, Turabi nauroi. Hieman kylmäsi.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti bin Ladenin kuoltua puheen, jossa amerikkalaisten sotilasoperaation onnistumisesta ilmoitettiin. Obaman puheessa oli myös toinen tärkeä viesti, johon on helppo yhtyä.

Obama muistutti, että Yhdysvallat ei ole sodassa islamin kanssa. Bin Laden ei ollut muslimien johtaja, vaan muslimien surmaaja terroritekojensa yhteydessä. Al-Qaidan tappolistoilla on vuosien mittaan ollut paljon muslimeja ja kaikkien muiden uskontojen edustajia. Sen vuoksi bin Ladenin lopusta voivat olla iloisia kaikki, joille rauha ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä.”

http://www.pekkahaavisto.net/?p=480

LAINAUS LOPPUU.

Viikkosanomat. Pertti Manninen 2011-06-05 klo 00:06.
__

 

Murha, tappo, surma, kuolema. Osama bin laden

torstai, toukokuu 5th, 2011

SUOMALAINEN TERRORISMIN TUTKIJA, NAINEN, KÄYTTI YLE-RADIOSSA TERMIÄ MURHA. SEURAAVANA PÄIVÄNÄ TOINEN, ELLEI SAMA,  KÄYTTI TERMIÄ SURMA HELSINGIN SANOMISSA. TOIMTUS OLI KAI SITTEN SIISTINYT TERMIN, EHKÄ.

TAPPAMINEN NYT KUITENKIN KYSYMYKSESSÄ JA SUUNNITELLUSTA TAPPAMISESTA KÄYTETÄÄN AINAKIN SUOMEN RIKOSLAISSA  TERMIÄ MURHA.

USA NYT EI TIETENKÄÄN VÄLITÄ MISTÄÄN RIKOSLAISTA, KOSKA TERRORISMIN TORJUNTALAIT OVAT ERIKSEEN,  JOS SIINÄ NYT MITÄÄN LAKEJA TARVITAANKAAN.

YLEINEN MIELIPIDE RIITTÄÄ, SIIS JOSSAKIN PÄIN MAAILMAA YLEINEN MIELIPIDE.

MEIDÄN ULKOMINISTERIMME, ALEXANDER STUBB, VALITTI ENSIN KUOLEMAA: SIITÄ EI  VOI ILOITA, MUTTEI KUITENKAAN TUOMINNUTKAAN TEKOA: ASEETTOMAN IHMISEN SUUNNITELM …

BUSSI HÖYKYTTÄÄ NYT NIIN PALJON, ETTÄ ON LOPETETTAVA.

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN. TORSTAI 2011-05-05 klo 10:30.

Painovirheet korjattu ja tagit lisätty ja kesken jäänyt lause lisätty tähän: ”ASEETTOMAN IHMISEN SUUNNITELMALLISTA MURHAAMISTA” sekä linkki ja siihen liittyvä kuva lisätty.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Saman päivän iltana klo 23:23.

http://www.nettisanomat.com/2011/05/03/etusivu.htm

Ilta-Sanomat tiistaina 2011-05-03

20110503osamailtasanokommandokalloisoosa

 

Aiheesta myös silloin kun Saddamin pojat tapettiin. Otsikoita:

Murha, tappo vai kuolema? Lehdet torstaina 24.07.2003.
Iltalehti: ”Haluamme nähdä ruumiit”.

Keskisuomalainen: Saddamin poikien tappaminen ilouutinen Bushille ja Blairille.
Helsingin Sanomat: Udain ja Qusain kuolema kiristää painetta Saddamin ympärillä.

Riski, että pojista tulee marttyyreita.
Torstaina 24.07.2003.
”Det är långt ifrån givet att Udays och Qusays frånställe kommer att minska stridsviljan.” Dagens Nyheter: Risk att sönerna blir martyrer.
Dagens Nyheter:

Dödsskjutningarna inget folkrättsbrott.Selityksiä. ”Minä kerroin hänelle (Bushille), kuinka paljon me Suomessa arvostamme hänen johtajuuttaan, kun kysymys on hyvin vaikeista haasteista maailmanlaajuisesti”, Paavo Lipponen kertoi keskusteluistaan Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa. Tämä lainaus ei ole salaisista asiakirjoista, vaan Helsingin Sanomista (10.12.2002).” Helsingin Sanomat sunnuntaina 20.07.2003: Jäätteenmäki lähti, myytti jäi.

 

 

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti
http://www.nettisanomat.com  – lehti

Se, mistä ei kerrota, on valinta. Päivä sen jälkeen kun Saddam Husseinin pojat Qusay ja Uday tapettiin pyysi presidentti George W. Bush lisääntyvää kansainvälistä tukea rauhan ja demokratian varmistamiseksi Irakiin. Bush ber om hjälp med notan. Dagens Nyheter torstaina 24.07.2003. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä mitään. Seuraavana päivänä 25.07 lehti julkaisi Ranskan ulkoministeri de Villepin kielteisen vastauksen piilottaen asian USA julkisti ruumiskuvia Saddamin tapetuista pojista- jutun loppuun. Se, mistä ei kerrota, on valinta.

Osama ja Allende. HS: Vaimo ihmiskilpenä. Helsingin Sanomat julkisti näyttävästi

tiistai, toukokuu 3rd, 2011

Helsingin Sanomat julkaisee ”voittajan stoorin” asiasta. Todistajat tapettu.
Loppuuko tappaminen tappamalla. USA:n toimintaa ylistävien mielestä kyllä.

Myös Allenden väitettiin tappaneen itse itsensä eikä kuolleen tappajien luoteihin. Tilannehan nyt, tämä uusi on videoitu, ehkä se näytetään kokonaisuudessaan, niin nähtäisiin tämä ihmiskilpikin totena. Helsingin Sanomat sen ainakin julkaisi näyttävästi.

LAINAUS nettilehdestä:

3.5.2011 9:24 | Päivitetty: 3.5.2011 10:30

Yhdysvallat: Osama bin Laden käytti vaimoaan ihmiskilpenä

”Surmattu terroristijohtaja Osama bin Laden suojautui vaimonsa selän taakse tulitaistelussa Yhdysvaltain erikoisjoukkoja vastaan, sanoo Valkoisen talon terrorismin vastainen neuvonantaja John Brennan.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan bin Ladenin vaimoa ammuttiin pohkeeseen, mutta hän jäi henkiin.

Sen sijaan yksi bin Ladenin pojista, Khalid bin Laden, kuoli amerikkalaisten luoteihin. Lisäksi vielä tunnistamaton nainen sekä bin Ladenin lähetti ja hänen veljensä saivat surmansa noin 40 minuuttia kestäneessä rynnäkössä.”

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Yhdysvallat+Osama+bin+Laden+k%C3%A4ytti+vaimoaan+ihmiskilpen%C3%A4/1135265840480

20110503osamahelsinginsvaimo400

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2011-05-03 klo 11:18.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti
http://www.nettisanomat.com  – lehti