Posts Tagged ‘päätoimittaja’

Nettisanomat 13 vuotta. Kunnianloukkaus, vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä.

perjantai, elokuu 17th, 2012

Nettisanomat 13 vuotta.

Nettisanomat on silloin tällöin julkaissut jonkun määrätyn ajankohdan sivuja kaikilta ilmestymisvuosiltaan. Nyt on vuorossa elokuun ensimmäisten numeroiden etusivut vuosilta 1999- 2012. Mikäli aineistoon osuu kirjoituksia, joissa on mainittu Jyväskylän käräjäoikeuden tammikuussa 2012 langettaman kunnianloukkaustuomion asianomistajien nimet, nämä nimet on poistettu, koska toinen asiaomistajista on pyytänyt viranomaista laittamaan tuomion täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Tässä kunnianloukkausasiassa on vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. Tuomion langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli 1-jäseninen, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Raili Sahi.

Koska tuomiossa määrättiin poistettaviksi myös sellaiset kirjoitukset, joita oikeudessa ei käsitelty missään muodossa millään tavalla, vastaaja on jättänyt valituslupahakemuksen Korkeimpaan oikeuteen. Valituslupahakemus on liitteenä tämän sivun lopussa ja se päättyy lauseeseen:

”Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.” - Lue!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Lauantai 2012-08-11.

Linkki.

http://www.nettisanomat.com/2012/08/11/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2012/08/11/etusivu.htm#sananvapaudenloukkaus

Nettisanomat: Vankeutta vaaditaan.

maanantai, lokakuu 31st, 2011

LAINAUS
Nettisanomat 2011-10-29
http://www.nettisanomat.com/2011/10/29/etusivu.htm
”Vankeutta vaaditaan.
Keski-Suomen käräjäoikeudessa aletaan käsitellä kunnianloukkausasiaa, jossa kihlakunnansyyttäjä vaatii Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manniselle ehdollista vankeusrangaistusta tai ainakin tuntuvaa sakkorangaistusta lehdessä julkaistujen kirjoitusten johdosta.
Esitutkinnassa syyttämispyynnön ovat esittäneet xxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx ja myyntipäällikkö xxxx xxrx.
Esitutkinta oli hiukan kummallinen. Aluksi selvitettiin sitä oliko edellisen kunnianloukkaustuomion tekstit poistettu tuomion edellyttämällä tavalla. Mistään uudesta kunnianloukkauksesta ei ollut puhettakaan ja sitten toisessa kuulustelussa vuotta myöhemmin kerrottiin, että kysymyksessä onkin uusi kunnianloukkausasia.
Vasta tässä toisessa kuulustelussa ilmeni, että kuulustelussa oli myös aivan uusi asia: myyntipäällikkö Karan väitetty kunnianloukkaus.
Esitutkinnassa näytettiin kaksi kirjoitusta, myöhemmin kolmas, joiden väitettiin loukkaavan asianomistajien kunniaa. Haastehakemuksessa sivujen osoitteita ei ole mainittu, joten parasta ne on tässä vaiheessa jättää kertomatta.
Yksi asianajaja Monosta koskeva kirjoitus on julkaistu jo ennen ensimmäistä oikeudenkäyntiä, joten se on Suomen lainsäädännön mukaan, amatöörin näkemyksen mukaan, jo kertaalleen käsitelty, joten sitä ei voida enää käsitellä. Tätä hovioikeus ei aikanaan määrännyt poistettavaksi ja tuntuu ihmeelliseltä, että se on nyt vuosia, vuosia myöhemmin ruvennut loukkaamaan asianajaja Monosen kunniaa.
Syksyllä päätoimittaja Manninen oli kypsä sopimaan asian. Oikeusavustajan lähettämän sovintotiedustelun xxxxxxxxxx xxxxxxx tyrmäsi tässä vaiheessa. Hän halusi oikeuskäsittelyn. Sinänsä tämä ei ollut ihme.
Nettisanomat julkaisee haastekirjelmän kokonaisuudessaan. Klikkaa!
Nettisanomat. Pertti  Manninen. Lauantai 2011-10-29 klo 19:23.”
http://www.nettisanomat.com/2011/10/29/etusivu.htm
http://www.nettisanomat.com/2011/10/29/haastehakemus.htm#
haastekeskisuomenkarajaoikeus20111018
LAINAUS LOPPUU
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 011-10-31 klo 07:29 (talviaikaa)
LAINAUS

Nettisanomat 2011-10-29
http://www.nettisanomat.com/2011/10/29/etusivu.htm

”Vankeutta vaaditaan.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa aletaan käsitellä kunnianloukkausasiaa, jossa kihlakunnansyyttäjä vaatii Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manniselle ehdollista vankeusrangaistusta tai ainakin tuntuvaa sakkorangaistusta lehdessä julkaistujen kirjoitusten johdosta.
Esitutkinnassa syyttämispyynnön ovat esittäneet xxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx ja myyntipäällikkö xxxx xxrx.
Esitutkinta oli hiukan kummallinen. Aluksi selvitettiin sitä oliko edellisen kunnianloukkaustuomion tekstit poistettu tuomion edellyttämällä tavalla. Mistään uudesta kunnianloukkauksesta ei ollut puhettakaan ja sitten toisessa kuulustelussa vuotta myöhemmin kerrottiin, että kysymyksessä onkin uusi kunnianloukkausasia.
Vasta tässä toisessa kuulustelussa ilmeni, että kuulustelussa oli myös aivan uusi asia: myyntipäällikkö Karan väitetty kunnianloukkaus.
Esitutkinnassa näytettiin kaksi kirjoitusta, myöhemmin kolmas, joiden väitettiin loukkaavan asianomistajien kunniaa. Haastehakemuksessa sivujen osoitteita ei ole mainittu, joten parasta ne on tässä vaiheessa jättää kertomatta.
Yksi asianajaja Monosta koskeva kirjoitus on julkaistu jo ennen ensimmäistä oikeudenkäyntiä, joten se on Suomen lainsäädännön mukaan, amatöörin näkemyksen mukaan, jo kertaalleen käsitelty, joten sitä ei voida enää käsitellä. Tätä hovioikeus ei aikanaan määrännyt poistettavaksi ja tuntuu ihmeelliseltä, että se on nyt vuosia, vuosia myöhemmin ruvennut loukkaamaan asianajaja Monosen kunniaa.
Syksyllä päätoimittaja Manninen oli kypsä sopimaan asian. Oikeusavustajan lähettämän sovintotiedustelun xxxxxxxxxx xxxxxxx tyrmäsi tässä vaiheessa. Hän halusi oikeuskäsittelyn. Sinänsä tämä ei ollut ihme.
Nettisanomat julkaisee haastekirjelmän kokonaisuudessaan. Klikkaa!
Nettisanomat. Pertti  Manninen. Lauantai 2011-10-29 klo 19:23.”
LAINAUS LOPPUU
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 011-10-31 klo 07:29 (talviaikaa)

2012-05-02: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Tekaistu gallup. MTV3 vuonna 1994, Paavo Väyrynen kertoo 2011. Myös Harri Holkerin toiminnan 1988.

sunnuntai, elokuu 28th, 2011

Tekaistu gallup. MTV3 vuonna 1994, Paavo Väyrynen kertoo 2011. Myös Harri Holkerin toiminnan 1988.

LAINAUS PAAVO VÄYRYSEN BLOGI KOKONAAN.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81618-pitka-matka-mantyniemeen

”Pitkä matka Mäntyniemeen

28.8.2011 09:56 
 4 kommenttia

 28.8.2011
 
Helsingin Sanomat julkaisi eilen 27.8. ”Pitkä matka Mäntyniemeen” otsikoidun Unto Hämäläisen ansiokkaan arvion ensi vuoden presidentinvaaleista.
 
Kirjoituksessaan Hämäläinen käsitteli varsin laajasti minun poliittista uraani. Tämä osio antaa aiheen yhteen kommenttiin ja pariin täydentävään huomioon.
 
Hämäläisen kirjoituksen lähtökohtana oli Esko Ahon väite, jonka mukaan olisin keväällä 1977 kertonut, että ulkoministerinimitykseni yhteydessä Urho Kekkosen kanssa olisi puhuttu enemmästäkin: ”Kekkonen oli antanut selvästi ymmärtää, että hän halusi loikata presidenttiasiassa yhden sukupolven yli. Tästä lähtien Väyrysen pitäisi ryhtyä valmistautumaan suurempiin tehtäviin, Suomen seuraavaksi presidentiksi.” Tällaista en ole sanonut, enkä ole voinutkaan, koska tällaista ei puhuttu.
 
Lähdekritiikki olisi ollut tässä paikallaan.
 
Vuosien 1988 ja 1994 kampanjoitani Hämäläinen luonnehtii aivan oikein huimiksi. ”Kiveäkään ei jätetty kääntämättä, mutta häntä ei valittu”, hän kirjoittaa.
 
Näistä kaksista vaaleista olisi ollut aihetta kirjoittaa enemmänkin, mutta eihän määrämittaiseen kolumniin kaikki mahdu.
 
Vuoden 1988 presidentinvaalien lopputulos ratkesi jo kevään 1987 hallitusratkaisun yhteydessä. Kytkökset näiden kahden välillä olivat vahvat.
 
Mauno Koivisto ja SDP kaatoivat keskiryhmien ja Kokoomuksen sopimuksen keskinäisestä hallitusyhteistyöstä ehkä jopa ensi sijassa sen vuoksi, että voitiin turvata Mauno Koiviston uudelleenvalinta vuoden 1988 vaaleissa.
 
Keskiryhmien ja Kokoomuksen yhteistyö romutettiin, ja Holkeri varmisti Koiviston jatkokauden. Rehellisenä miehenä hän kertoi tästä jo ennen presidentinvaaleja.
 
Holkeri puolestaan valitutti vastoin oman puolueensa johdon tahtoa itsensä presidenttiehdokkaaksi jo marraskuussa 1986. Hallitusneuvottelujen yhteydessä hän uhkasi luopua ehdokkuudesta, jos puolue ei tukisi häntä. Tämä oli olennainen osa vuoden 1987 vallankaappausta.
 
Näissä oloissa oli unelmatulos, kun Koivistoa ei valittu suorassa kansanvaalissa, ja kun Keskusta voitti Kokoomuksen ja minä Holkerin. Samalla Keskusta palasi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen suurten puolueiden sarjaan, missä pysyimme aina viime kevään murskatappioon saakka.
 
Vuonna 1994 olin pääsemässä kovalla vaalityöllä toiselle kierrokselle, kuten ennakkoäänet osoittivat. Viime päivien mediapelillä minut pudotettiin jatkosta.
 
Ääniä ohjailtiin MTV:n julkaisemalla tekaistulla gallupilla, jonka mukaan olisin ollut kannatusluvuissa vasta neljäntenä Elisabeth Rehnin ja Raimo Ilaskiven jälkeen.
 
Lauantai-iltana MTV:n kymmenen uutisissa väitettiin, että olin tilannut Venäjältä nootin vaikuttaakseni presidentinvaaleihin. MTV sai jälkikäteen menettelystään Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen, mutta vaalin tulosta se ei muuksi muuttanut.
 
MTV:n uutisointi perustui saman aamun Helsingin Sanomissa julkaistuun pikku uutiseen. Unto Hämäläinen oli tuolloin politiikan toimituksen päällikkö. Hän on minulle kertonut, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka uutista tultaisiin käsittelemään illan TV-uutisissa.
 
Tähän asiaan saimme hieman lisävalaisua vuoden 2009 lopulla, kun vuonna 1994 Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut Juri Derjabin antoi Ylelle haastattelun, jossa tätäkin asiaa sivuttiin. Derjabin ihmetteli, että noottiuutista pantattiin Helsingin Sanomien toimituksessa useiden päivien ajan. Ajoitus oli osa mediapeliä.
 
Kampanjani oli Unto Hämäläisen kieltä käyttääkseni ”huima”, ja ilman mediapeliä se olisi todennäköisesti johtanut tulokseen.
 
Olisikohan Lasse Lehtisellä ollut sormensa tässä mediapelissä? Tätäköhän Elisabeth Rehn tarkoitti, kun hän Lehtisen presidenttiehdokkuutta TV-haastattelussa kommentoidessaan naurahtaen sanoi, että ”hän kyllä osaa kaikki, kaikki temput”?
 
Hämäläisen arvioon ensi vuoden vaalista pääosin yhdyn.
 
Kampanjani on hyvässä vauhdissa. Aion nousta taas kakkoseksi ja sitä tietä voittoon – kunhan nyt ensin pääsen oman puolueeni ehdokkaaksi.
 
Paavo Väyrynen”

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2011-06-28 klo 11:51.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Helsingin Sanomat ja käräjäoikeus. Vahvemman oikeutta. Tapaus Lyly Rajala. Seksuaalinen häirintä. HS- kunnianloukkaus

torstai, kesäkuu 23rd, 2011

Helsingin Sanomat ja käräjäoikeus. Vahvemman oikeutta. Tapaus Lyly Rajala.

Tämä kirjoitus ei ota kantaa siihen onko ex-kansanedustaja katsellut naisten rintoja eduskunnan hississä  tai käyttäytynyt Helsingin Sanomien kirjoituksen väittämällä tavalla.

Tässä ihmetellään sitä, että näihin seikkoihin ei saatu oikeudessa sen enempää selvyyttä kuin, mitä kirjoituksessa väitettiin, koska yhtään alkuperäistä todistajaa ei ollut oikeudessa kuultavana. Sen sijaan Helsingin Sanomat oli onnistunut löytämään muita naisia, jotka väittivät Rajalan tökänneen sormella mahaan ja jopa suudelleen luvatta. Suutelijatodistaja taisi olla Sanomakonsernin toisen lehden ex-toimittaja. Tästä en nyt ole ihan varma ja asia pitää tarkistaa netistä myöhemmin.

LAINAUS
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062313941076_uu.shtml
(HS-toimittajien kunnianloukkaussyytteet kaatuivat. Iltalehti. Torstai 23.6.2011)

”Oikeuden mukaan lehdessä ei kuitenkaan esitetty valheellisia vihjauksia, sillä oikeudessa todistajina kuullut naiset kertoivat Rajalan kuvatunlaisesta käytöksestä.
Todistajien mukaan Rajala lähestyi heitä yllättävissä tilanteissa muun muassa nuolaisemalla poskesta ravintolan narikkajonossa ja tökkäämällä napaan kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Lehtijutussa nimettömät lähteet kertoivat muun muassa ”hissikatseista” ja härskeistä puheista.”
LAINAUS LOPPUU

Rajalan kunniaa ei loukattu äänin 3-1 käräjäoikeudessa. Yksi lautamiehistä, joita siis vielä näyttää kuitenkin olevan olemassa vaikka ministerit Matti Vanhanen ja Tuija Brax saivatkin heidän käyttöään rajoitetuiksi edellisen hallituksen päätöksillä.

Tämä yksi lautamies toteaa Iltalehden jutun mukaan:

LAINAUS
”Yksi kolmesta lautamiehestä oli täysin toista mieltä enemmistön kanssa.
Hän olisi määrännyt syytetyille kullekin sata päiväsakkoa törkeästä kunnianloukkauksesta. Lisäksi heidän olisi pitänyt maksaa yhdessä Sanoma Newsin kanssa Rajalalle 20 000 euroa korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
Lautamiehen mukaan todistajana kuullut naiset eivät vahvistaneet artikkelin väitteitä todeksi, koska he kertoivat vain Rajalan käytöksestä eduskunnan ulkopuolella.
LAINAUS LOPPUU

Kylllä tässä nyt näyttää käyneen niin, että Helsingin Sanomat  (Sanoma News) on vahvemman oikeudella saanut käräjäoikeuden tuomarin ja kaksi sen lautamiestä peloteltua syytteen hylkäämiseksi.

Ei Suomi ole mikään oikeusvaltio, jos paikalle tuotetut todistajat, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen asian kanssa, siis lehtikirjoituksen, jossa kerrottiin Eduskunnassa tapahtuvasta seksuaalisesta härinnästä, saavat ylipäätään todistaa yhtään mitään ko. asiassa. Oikeuden puheenjohtajan olisi tietenkin ensimmäisenä pitänyt kysyä. tietävätkö he mitään tästä eduskunnassa väitetystä häirinnästä. Valan nojalla todistaneeet olisivat ilmeisesti (en ole ollut kuulemassa todistuksia)  joutuneet toteamaan, että siitä he eivät tiedä yhtään mitään, jonka jälkeen puheenjohtajan olisi tullut ”kiittää käynnistä” ja lopettaa heidän kuulemisensa siihen.

Helsingin Sanomien nykyinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen riemuitsee käräjäoikeuden tuomiosta, silloinenhan Janne Virkkunen ei edes uskaltanut tulla vastaamaan asiasta, vaan sysäsi vastuun toimituspäälliköille.

Lainvoimaahan tuomiolla ei vielä ole ja niin syyttäjällä kuin Rajalallakin on oikeus valittaa hovioikeuteen. Asia on harmillinen ja voihan se jäädä tähänkin. Eihän juttu tietenkään kunniaksi ole edes Helsingin Sanomille. Jos se menee hovioikeuteen, niin vähin mitä siellä voitaisiin tehdä on se, että yllämainitut naistodistajat lennätettäisiin salista sen jälkeen, kun he kertoisivat, etteivät tiedä mitään omakohtaista eduskunnassa tapahtuneesta häirinnästä, josta HS:n jutussa kerrottiin.

Päätoimittaja Mikael Pentikäisen rehvastelua tässä vaiheessa:

LAINAUS
”Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen oli tyytyväinen oikeuden ratkaisuun.
– Tämä oli odotettu päätös ja hyvä sananvapauden kannalta, hän sanoi.”
LAINAUS LOPPUU

Lopuksi vielä yksi lainaus, jossa Rajala itse kertoo positiivisesta asenteestaan tämän hetkiseen olotilaansa, kun ei tullut uudelleen valituksi eduskuntaan. (Sai kyllä ilmeisesti sen verran ääniä, että nekin auttoivat osaltaan siihen, että pääministerin nimi on nyt Jyrki Katainen).

LAINAUS
”Rajala kertoi torstaina tekevänsä nyt keikkoja rumpalina ja hoitavansa kunnallisia luottamustehtäviä.
– Ihmettelen ja katselen elämää aurinkoisin silmin, hän summasi.”
LAINAUS LOPPUU

Artikkeli:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062313941076_uu.shtml
(HS-toimittajien kunnianloukkaussyytteet kaatuivat. Iltalehti. Torstai 23.6.2011)

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-06-23 klo 20:47.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

HS-gallup. Puoskarointi jatkuu. Nyt tyrmätään perussuomalaiset!

tiistai, huhtikuu 12th, 2011

TAAS KERRAN UNOHDETAAN VIRHEMARGINAALIT JA VERRATAAN TULOKSIA EDELLISEEN GALLUPPIIN JOSTA MYÖS OLI VIRHEMAARGINAALIT UNOHDETTU.

KIRKKAALLA NAAMALLA UUSI PÄÄTOIMITTAJA MIKAEL PENTIKÄINEN JATKAA EDELTÄJÄNSÄ HUMPUUKILINJALLA.

TÄTÄ TOUHUA VOI KUTSUA VAIKKA KUINKA PAHALLA NIMELLÄ. LINKKI.

ALA-ARVOISTA LUKIJOIDEN HALVEKSIMISTA.

TOIVOTTAVASTI UUSI SUKUPOLVI ON VIISAAMPAA JA JÄTTÄÄ MOISEN MEDIAN OMAAN LiEMEENSÄ JA KUOLINKOURISTUKSEENSA!

TÄSSÄ UUDESSA GALLUPISSA, LAINAUSMERKEISSÄ, VIRHEMARGINAALIKSI ON ILMOITETTU 2 JA PERUSSUUOMALAISTEN KOHDAALA 4,  JOTEN NÄIN ILMOITETUT LUVUT EIVÄT KERRO YHTÄÄN MITÄÄN PUOLUEIDEN KANNATUKSESTA,  MUUTA KUIN SEN ETTÄ MIKÄ TAHANSA NELJÄSTÄ PUOLUEESTA VOI OLLA SUURIN KYSELYHETKELLÄ!

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN. TIISTAI 2011-04-12 KLO 10:15, NOIN

TÄSSÄ TULEE NYT HIUKAN SOTKUISTA KUN SORMET EIVÄT OIKEIN TAIVU TÄLLÄ MININÄPPÄIMISTOLLÄ EIVÄTKÄ SILMÄTKÄÄN OLE OIKEIN KUNNOSSA JA BUSSI TÄRISEE. TÄNÄÄN JURI GAGARININ AVARUUSLENNOSTA ON KULUNUT 50 VUOTTA.


HUOM!

Painovirheet korjattu ja tagit lisätty klo 18:37 sekä linkki:

2005
”Epä-älyllinen Gallup-humpuuki jatkuu: Helsingin Sanomat unohtaa ”tutkimusta” selostaessaan virhemarginaalit, jälleen kerran. ”Eikö tämä huoraaminen ole lukijoiden öykkärimäistä aliarviointia?”
http://www.nettisanomat.com/2005/12/20/etusivu.htm

Alkuperäinen HS:n juttu, joka netissä oli seuraava:
Perussuomalaisten kannatus kääntyi laskuun, Sdp:n nousuun
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaisten+kannatus+k%C3%A4%C3%A4ntyi+laskuun+Sdpn+nousuun/1135265321259

Paperilehdessä neljä suurinta gallup-puoluetta oli otsikossa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella ja nuoli ylös tai alas vertailtuna edelliseen galluppiin. ”Tutkimuslaitoksen” edustaja vakuutti erityisesti  että perussuomalaisten kannatus on kääntynyt laskuun!

Tämä kommettilisäys klo 18:52 (tiistaina 2011-04-12). Viikkosanomat. Pertti Manninen.

Kuva337830d2011041fst5hsgallup600ash

HS-Gallupin esittely FST5-kanavan uutislähetyksessä tiistaina 2011-04-12 klo 19:33.
Kuva: Pertti Manninen.
Lisätty tänne lauantaina 2011-04-16 klo 07:48.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

HUOM. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti