Posts Tagged ‘Ruotsi’

Arkisto: Pakkoruotsi on julmaa koulukiusaamista. Keskisuomalainen. Mielipide. Jaakko Palmu. 2007

keskiviikko, huhtikuu 13th, 2011

Keskisuomalainen. Mielipide. Jaakko Palmu. Sunnuntai 2007-02-04.

Pakkoruotsi on julmaa koulukiusaamista

”Pakkoruotsin” opettaminen on osalle nuorista lain määräämää koulukiusaamista. Ensimmäisessä opettajan paikassani 1964 valitin naapurikoulun opettajalle sitä, etten saa kaikkia oppimaan kertotaulua. Sain neuvon, joka on lohduttanut usein 37 opettajavuoden aikana: ”Ei tule kaikista kynämiehiä – eikä tarvitse tullakaan”. Sen neuvon sain kansakoulussa. Onko neuvo ollut pätevä myös peruskoulussa, johon siirryttiin 1973?

Peruskoulun yksi hienoimmista asioista on ollut se, että se antaa kaikille varallisuudesta riippumatta mahdollisuuden lukea esim. vieraita kieliä ylioppilastutkintoon tarvittava määrä. Mutta kykyä samojen asioiden oppimiseen mikään koulu ei voi kaikille antaa. Toinen peruskoulun tärkeistä päämääristä on ollut jatko-opiskelukelpoisuuden takaaminen koko ikäluokalle. Lukioon menee yli puolet ikäluokasta ja tohtoreista alkaa olla ylitarjontaa. Mutta onko kukaan tutkinut, kuinka moni ei koskaan tarvitse tuota jatko-opiskelukelpoisuutta? Kuinka monen nuoren itsetunto on nujerrettu luokilla 7-9 kieliä opiskellessa 33 vuoden aikana?

Tottakai olisi hienoa, jos koko kansa osaisi ruotsia, mutta se on täysin mahdoton tavoite. Jokainen opettaja tietää, että osalle ikäluokasta suomen kielen lukeminen ja kirjoitus on vaikeaa. Heille englannin oppiminen on tietysti vielä vaikeampaa. Ja kun siihen sitten vielä lisätään ruotsi, kysymys on todellisesta ja julmasta koulukiusaamisesta. Siinä on nuoren itsetunto todella lujilla. ”Minä olen huono! Minä en opi kieliä!” Heidän kohdallaan tapahtuu kaksinkertainen vääryys. He joutuvat opiskelemaan sellaista, mikä on liian vaikeaa ja mitä he eivät halua oppia. Toiseksi he eivät saa opiskella sellaista, mitä he haluaisivat ja mitä he käsistään kätevinä ja teknisesti lahjakkaina oppisivat. Maailmankielen, englannin opiskelun kaikki ymmärtävät ja hyväksyvät, mutta ”pakkoruotsin” opiskelijoista voi tulla häiriköitä, jotka juopottelemalla juhlivat kouluun päättymistä.

Eräs tyttö opiskeli 5-6 luokilla englannin lisäksi saksaa. Kolmea kieltä hän ei jaksanut opiskella ja ruotsin pakollisuuden takia saksa oli jätettävä 7. luokalla. Mikä vääryys! On naurettavaa, että esim. Imatralla kaikki lukevat ruotsia, vaikka venäjän kielen taitajista on huutava pula ja liian vähän on saksan, ranskan, italian ja espanjan taitajia. Ja mitä hyötyä on ruotsin kielen taidosta EU:ssa? Suomalainen pärjää Ruotsissakin parhaiten englannin kielellä. Globaalissa maailman taloudessa ei pienellä kansalla pitäisi olla varaa opettaa koko kansalle vain Pohjolassa ymmärrettävää pientä ruotsin kieltä.

Akavan Risto Piekka vaatii koulutussysteemiimme peruskorjausta ja opetusministeri Antti Kalliomäki on huolestunut oppilaiden kouluviihtyvyydestä. Koulumotivaatio ja viihtyvyys paranisivat varmasti, jos peruskoulussa ja ammattikoulussa olisi vain yksi pakollinen kieli, englanti. 7. luokalla saisi vapaasti valita toisen kielen tai sen tilalle musiikkia, kuvaamataitoa, käsityötä, kotitaloutta tai liikuntaa. Vanhempien olisi vihdoinkin herättävä vaatimaan koululaitokselta erilaisten lahjojen ja taipumusten huomioimista.

On tulossa aika, jolloin esim. ammattitaitoinen kirvesmies saa parempaa palkkaa kuin insinööri ja lääkäri. Putkiasentajista, muurareista, peltisepistä ja autonasentajista on jo nyt pula. Kiinaan voidaan siirtää kännyköiden tekeminen, mutta talot tehdään ja korjataan Suomessa. Viittä kieltä sujuvasti puhuvasta professorista voi tulla kesämökkityömaallaan nöyrä ja hiljainen apumies taitavalle timpurille. Opettajan koulutuksella minä kelpasin taskulampulla valon näyttäjäksi putkiasentajalle, entiselle oppilaalleni.

RKP:n puheenjohtajalta haluaisin kysyä, hyväksyisikö hän rakennustyömaalleen vain suomen kieltä puhuvan, taitavan ammattimiehen, vai pitäisikö osata ruotsia?

JAAKKO PALMU
Jyväskylän maalaiskunta Oravasaari

Kuva: ”Viitasaarelainen Tero Hiltunen kieltäytyi järjestelmällisesti opiskelemasta ruotsia peruskoulun luokilla 7-9. Kuva: Esa Kilponen”

http://www.nettisanomat.com/2007/02/06/pakkoruotsi.html#pakkoruotsi

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2011-04-13 klo 15:05

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!http://www.viikkosanomat.fi  – blogi
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti
http://www.nettisanomat.com  – lehti

HUOM

Stubb ja Laaksonen pelleilevät. Ydinvoimalaonnettomuus on aina vakava asia. Poistumisohjeissa ei saa pihtailla, Alexander Stubb ja Jukka Laaksonen!

torstai, maaliskuu 17th, 2011

Stubb ja Laaksonen pelleilevät. Ydinvoimalaonnettomuus on aina vakava asia. Poistumisohjeissa ei saa pihtailla, Alexander Stubb ja Jukka Laaksonen!

Päivää Japanin maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen Suomen säteilyturvakeskuksen johtaja Jukka Laaksonen jatkoi Tsernobylin aikaan toimineen pääjohtaja Vuorisen jalanjäljillä. ”Tällä hetkellä ei ole mitään syytä huoleen tai erityistoimenpiteisiin poistumisen suhteen.”

Pari vuosikymmentä sitten, hiukan ylikin, tapahtuneen Tsernobylin aikoihin, johtaja Vuorinen piti ruotsalaisia hätähousuina, kun he rupesivat evakuoimaan ihmisiä Forsmarkin ydinvoimalan läheltä. Säteilyarvot olivat nousseet ja nousussa eikä syy ollut silloin vielä selvillä.

Kun Tsernobylin onnettomuus oli jo tiedossa, niin Säteilyturvakeskus ei nähnyt mitään syytä kieltää Suomen nuorten lentopallojoukkuetta lähtemästä Kiovaan Ukrainaan turnaukseen. Onneksi ei kuitenkan lähdetty.

Nyt siis sama meno näytti aluksi jatkuvasn kunnes Säteilyturvakeskuksen muut asiantuntijat saatiin eetteriin. Siinäkin oli se vika, ettei tiedotukselle oikein tullut tuttuja kasvoja, kokonaan. Ylijohtaja sentään oli eniten esillä, mutta kyllä kaikenmaailman ylitarkastajia ja tarkastajiakin haastateltiin. Luhistuivatpa säteilyturvakeskukse nettisivutkin 15 000 käynnin johdosta!

Sitten ulkoministeri Alexander Stubb.  Tänään hän taas ilmoitti, että on annettu uudet matkustusohjeet. Siis päivittäin uudet! Stubb piti tätä jonkinlaisena ansiona. Eikö hän todella tiedä, että hallitsematon, tai kun ei ole tiedossa onko ydinkatastrofi hallitsematon, pitää toimia mieluummin yli kuin ali. Monet muut maat ryhtyivät evakuoimaan kansalaisiaan jäämättä odottamaan pahinta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-03-17 klo 13:17.

PS. Saksalainen Deutsche Welle-kanava lähetti aamupäivällä raportteja aikaisemmista onnettomuuksista ja siitä miten maailmalla nykyisin ydinreaktoreita rakennetaan. Venäjän Majak oli kauheaa katseltavaa, kun siinä haastateltiin perhettä,  jonka poika oli joutunut säteilyn ja sen seurausten uhriksi.

Tämä lähetys oli englanninkielinen ja Pyhäjoelle tervetulleeksi toivottavaa mainoskylttiä kunnan rajalla , jossa oli hyvinvoivan näköinen onnellinen perhe kouluikäisine lapsineen, luonnehdittiin sanalla ”JOKE”!

Sama.

LIITE

Lainaus tämän päivän Uudesta Suomesta

LAINAUS

Fukushima: Nyt Suomeltakin 80 km:n sääntö
Julkaistu: 8:05
Päivitetty: 8:09
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi

Ulkoministeri Alexander Stubb.
Suomen ulkoministeriö kehottaa suomalaisia poistumaan 80 kilometrin säteellä Fukushiman ydinlaitoksesta.

Aiemmin myös Yhdysvallat on antanut vastaavan kehotuksen kansalaisilleen. Tämä on tulkittu merkiksi siitä, että Yhdysvallat on erittäin huolissaan Fukushiman tilanteesta.

Japanin viranomaiset ovat evakuoineet Fukushiman ympäristön vain 20 kilometrin säteeltä. 20–30 kilometrin säteellä asuvia Japanin johto on kehottanut pysymään sisällä.

Ulkoministeriö suosittelee myös, että Suur-Tokion alueella ja sen pohjoispuolella oleskelevat suomalaiset siirtyisivät maanteitse tai junalla Nagoyan-Kansain alueelle tai sen eteläpuolelle.

Tokion alueelle ja siitä pohjoiseen jääviä kehotetaan noudattamaan tarkasti Japanin viranomaisten määräyksiä.

Turvallisuustilanne Nagoyassa ja Osakassa on edelleen hyvä ja sinne siirtyminen ja oleskelu on turvallista, ulkoministeriö sanoo.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi tänään Ylen aamu-tv:ssä, että evakuoinnista ei ole uutta kerrottavaa, vaan kaikki vaihtoehdot ovat harkinnassa.

Stubbin mukaan evakuointipäätös voidaan tehdä tarvittaessa jo torstain aikana.

LAINAUS LOPPUU

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

HUOM. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Fortum, Ural, Bulgaria, Lilius ja Kuula.

keskiviikko, joulukuu 1st, 2010

Fortum, Ural, Bulgaria, Lilius ja Kuula.

Kauppalehti kertoo tänään Fortumin hankkeista Bulgariassa. Muuten hyvä juttu, mutta unohtaa mainita jatkajan ja vetäjän Liliuksen aikaan.  Mikael Lilius aloitti ja nykyinen toimitusjohtaja Tapio Kuula jatkoi.

Kuula on julkisuudessa kertonut, että hän luottaa Venäjän, Uralin, sijoitusten olevan kannattavia. Niin hänelle kuin Liliukselle ainakin, optiot, kymmenet miljoonat eurot, ellei peräti 100 Liliukselle, ovat juosseet omaan kukkaroon ja jos hankkeet epäonnistuvat, niin maksajakin löytyy ja on jo löytynyt, tavallinen sähkönkuluttaja. 4 miljardia on aika iso raha, taitaa olla isompi kuin Soneran UMTS-seikkailut Saksaan, jonka senkin maksoivat suomalaiset kuluttajat ja menettivät lopulta koko yhtiön ruotsalaisille (Lipposen-Niinistön hallituksen riemusaavutus!).

Tässä sitä Suomi-brändiä hiipuvan Jorma Ollilan hehkussa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2010-12-01 klo 18:44.

Tähän Kauppalehdestä:
Bulgaria on Fortumille toista kuin Liliuksen seikkailut

LAINAUS:

”Näin Bulgaria on Fortumilla aivan toisenlainen riski kuin edellisen toimitusjohtajan Mikael Liliuksen aloittama Ural-seikkailu, joka maksaa Fortumille neljän vuoden osinkojen verran, mutta jonka tuotot ovat epävarmat.

Bulgariasta prosentti omistusta

Pääomasijoitukseen Fortum lähtisi paljon varovaisemmin Bulgariassa kuin Uralilla. Fortumilla olisi esisopimuksen mukaan mahdollisuus ostaa 6,5 miljardin hankkeesta yhden prosentin omistusosuus. Näin Fortumin pääomasijoitus olisi tuolloin 65 miljoonaa euroa.

Tuo 65 miljoonaa on paljon rahaa, mutta vastaa Fortumille ”vain” 6-7 sentin osinkoa, eikä vielä ole edes varmaa, tekeekö Fortum pääomasijoituksen, vai tyytyykö yhtiö vain myymään osaamistaan.

Sen sijaan Fortum on tähän mennessä käyttänyt Liliuksen aloittamiin sähkölaitosinvestointeihin Uralilla 2,5 miljardia euroa. Jäljellä on vielä 1,5 miljardin euron panostukset sinne. Yhteensä neljä miljardia vastaa Fortumin neljän vuoden osinkoja.

LAINAUS LOPPUU
LINKKI:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/omaraha/uutiset.jsp?oid=20101248337

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

Antti Pesonen: Suomen valtion pitäisi harkita Saabin ostamista (blogista)

tiistai, tammikuu 12th, 2010

 Antti Pesonen: Suomen valtion pitäisi harkita Saabin ostamista (blogista)

”12.1.2010 10.51 | Antti Pesonen

Ruotsalaisen autonvalmistajan, Saabin kohtalonhetket ovat käsillä. Valmistus on loppumassa ellei nykyinen omistaja USA:lainen GM löydä ostajaa lähiaikoina.

Autoilla ajetaan ilmeisesti jatkossakin. Suomessa on osaamista sekä Saabeista että sähköautoista. Saabista voisi asemoida maailman johtavan sähköautovalmistajan.

Varkaudessa on jo akkutehdas ja alan tutkimustyötä tehdään Suomessa. Nyt naapuristamme Ruotsista on saatavissa autonvalmistaja niin halvalla että harvoin on tarjolla. Tällaista vaihtoehtoa tulisi ainakin harkita.

Mahdollinen olisi myös Suomen ja Ruotsin valtioiden yhteistyöprojekti Suomi-enemmistöllä. Se olisi pohjoismaista taloudellista yhteistyötä, jota kansa kyselyiden mukaan kaipaa. Samalla parannettaisiin Uudenkaupungin tehtaan tilannetta.Uusien mallien myötä tuotannon painopistettä voitaisiin siirtää Suomeen.

Sähköautojen valmistus on harvoja teollisuudenaloja, jolla näkymät ovat valoisat. Se toisi uutta teollista pohjaa menetysten tilalle. Ehkä jotakin merkitystä olisi myös suomalaiselle omanarvontunnolle sillä, että jatkuvien menetysten – esim. Enso ja Sonera – sijaan suomalaiset voisivat olla myös enemmistöomistajia.

Valtion omistuksen tulisi olla pysyväisluonteinen, jotta ostoksessa olisi järkeä.

Sähköautojen markkinointi olisi helppoa, kun Saabilla on valmiiksi profiili autoalan pioneerina ja vahva asema USA:ssa. Autojen akkuja tullaan käyttämään myös verkkojännitteen tasaajina kantaverkkokytkinten kautta ja tähän on liitettävissä talokohtainen sähkön pientuotanto.

12.1.2010 10.51 | Antti Pesonen

Lainaus loppuu

Kommentti

Sonera meni alta torihintojen Ruosin valtiolle, mitä nyt aluksi hallituspaikka saatiin. Neropatit Paavo Lipponen ja Sauli Niisistö olivat kuuluisat kauppamiehet, jotka pelastivat jotenkin itsensä, kun lehdet kirjoittelivat niin kovin hienohipiäisesti kultapojiustaan!

Nyt täyskäännös!

Saab halvalla Suomen valtiolle! Pääministeri Matti Vanhanen on puhunut lämpimästi sähköauton kehittämisestä, jonka ajatuksen kirjailija Kalle Isokallio ampui tylysti alas, koska Suomeessa ei ole autoteollisuutta. Vertaus oli hauska jotain lämpöpatterin myymistä Saharaan tms.

Nythän olisi Vanhasella mahdollisuus jäädä historiaan suomalaisen kansanauton kehittäjänä!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistaina 2010-01-12 klo 20:19.

Opintolainan takaisinmaksu niin kuin Ruotsissa: 1 % työpalkasta.

torstai, marraskuu 5th, 2009

Opintolainan takaisinmaksu niin kuin Ruotsissa: 1 % työpalkasta. Jos töitä ei saa, ei tarvitse maksaa takaisin. Väärinkäytökset marginaalisia. Tottakai ammatteihin valmistautuneet ja tutkinnon suorittaneet tai keskeyttäneet menisivät töihin kun niitä olisi tarjolla. Näin muistanRuotsin vaalien keskustelussa Perssonin sanoneen (1 %:n), korjatkaa jos olen väärässä. Tämä järjestelmä olisi ainakin hyvä, sillä työttömyyttä lainan ottamisen esteenä ei tarvitsisi pelätä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-11-06 klo 22:44.

Lehden sivut:
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm

Lue myös!
Nuoria insinöörejä suoraan kortistoon
Ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut tuottavat tällä hetkellä liukuhihnalta työttömiä insinöörejä, tradenomeja ja diplomi-insinöörejä. Tämän paljastavat Uuden Suomen Akavasta saamat yksilöidyt tilastot koulutusaloittain.
Äkisti heikentynyt työllisyystilanne on pannut monen yliopisto-opiskelijan siirtämään valmistumistaan, kerrotaan Akavasta. Myös työn saaminen voi olla helpompaa, kun on opiskelijan statuksella, eikä työttömänä. Pysyminen yliopiston kirjoissa kaunistaa siten työttömyystilastoja heidän osaltaan.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76151-moni-nuori-pelkaa-valmistua-syy-naissa-synkissa-luvuissa