Posts Tagged ‘Taloustutkimus’

VÄÄRENSIKÖ TALOUSTUTKIMUS OY YLEN VIIMEISEN GALLUPIN? KOKOOMUKSEN EERO LEHTI OMISTAA YHTIÖN.

tiistai, huhtikuu 21st, 2015

Yle julkaisi viimeisen galluppinsa juuri ennen suurta puheenjohtajatenttiä vaaliviikon torstaina. Gallupissa Sdp:n kannatukseksi saatiin 15.1 prosenttia ja neljäs sija reilusti alle kokoomuksen ja perusuomalaisten kannatuksen.

En nähnyt tenttiä kokonaisuudessaan, mutta seuraavana päivänä ilta-sanomat arvioi sen ja toi esille, että sdp:n Antti Rinne oli silminnähden järkyttynyt lukemista ja selviytyi koko tentistä huonosti ja vaisusti.
Ilmeisesti samaan aikaan kun gallupiin kyseltiin kannatuslukuja käytiin ennakkoäänestys. Siinä sdp:n kannatus oli 17.7 prosenttia, siis 2.6 prosenttiyksikköä enemmän. Tämä ei mahdu enää virhemarginaaliin.
Lopullinen sdp:n kannatus oli 16.5 prosenttia. Vaikuttiko Rinteen heikko esiintyminen vaalin tulokseen, voi vain kysyä.
Tämän kirjoituksen poinsi on siinä, että Eero Lehden omistama Taloustutkimus Oy epäonnistui kyselyssään näin pahoin. Oliko siis sdp:n lukemaa peukaloitu ja väärennetty. Tähän emme saa koskaan luotettavaa vastausta, sillä yksityisen yhtiön aineistoa ja tuloksia ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkistamaan ja tarkastamaan, todennäköisesti ei edes tutkimuksen tilaaja luotettavasti. Poliisi pääsisi, jos kysymyksessä olisi rikos perinteisessä mielessä. Tämähän on vain korkeintaan eettisesti rikos Suomen kansaa kohtaan.
Ylen pitäisi luopua Taloustutkimus Oy:n palveluiden käyttämisestä ja antaa kyselytutkimukset jollekin yliopistolle tai Tilastokeskukselle, jossa työ tehtäisiin virkavastuulla.
Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Tiistaina 21.04.2015 11.12 Heinolan kohdalla bussissa.

Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa. ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

torstai, lokakuu 30th, 2014

Ylen gallup-humpuukia v. 2014 lokakuussa.  ”Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin”.

Taloustutkimus, siis Taloustutkimus Oy, on löytänyt Ylestä kultakaivoksen ja tekee näitä ”tutkimuksiaan” erilaisilla korjauskertoimilla ja saa sitten näitä tuloksia, joita Yle ja muut kritiiköttömästi toitottavat.

Pääuutislähetyksessä poliittisen osaston päällikkö Pekka Ervasti höpisi jotain siitä, että Keskustan ero kokoomukseen on jo niin suuri, että vaalien voittaja alkaa olla selvillä. Eroa on vaikea kuroa umpeen.

Vaaleihin on vielä puoli vuotta ja Ervasti tiesi, että Kokoomuksessa on keskusteltu ennenaikaisten vaalien järjestämisestäkin. Kaikkea höpinää sitä viralliselta taholta esitetään.

Uusi Suomi, josta tätä tekstiä luin kertoo seuraavaa:

Ylen tänään julkistaman mielipidemittauksen mukaan keskustaa äänestäisi tällä hetkellä jopa 25,5 prosenttia äänestäjistä. Puolueen suosio on kasvanut 2,2 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Kasvu ei enää mahdu tutkimuksen virhemarginaaliin.”

JÄITÄ HATTUUN!

Kun tässä uutisessa ei kerrottu virhemarginaalin suuruutta, se on arvattava. Nykyisin otoksen kokoa on kasvatettu aikaista isommaksi, samalla Taloustutkimus Oy:n ja sen omistajan  kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden massia on kasvatettu. Otaksun, että virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä.

Jos sama virhemarginaali on ollut edellisessäkin ”arviossa”, niin edes se onko Keskustan kannatus  kasvanut, ei selviä tästä.

RAUTALANGASTA:

Keskustan kannatus on tällä hetkellä, siis tässä lokakuun mittauksessa välillä 24,0 –  27,0 prosenttiyksikköä.

Edellisessä mittauksessa se on ollut siis välillä 21,8 – 24,8.

SIIS: Keskustan kannatus on voinut olla edellisessä mittauksessa suurempi kuin nyt tässä uudessa, mutta silti innolla hoetaan, että se on kasvanut  ja kasvu ei mahdu virhemarginaaliin!

Se, että arvaan virhemarginaaliksi 1,5, johtuu siitä, että en viitsinyt mennä lukemaan tätä vuodesta toiseen jatkuvaa humpuukia.

Osittain se johtuu myös siitä, että Eurovaaleissa Taloustutkimus Oy meni intoilemaan kokoomuksen paikkalukua yhtä suuremmaksi kuin tulokset edes osoittivat. Tutkimusjohtaja (Rahkonen?) jotain sitten selitti radiossa Heikki Peltoselle, joka edes yritti tivata tätä vääristelyä, että kysymyksessä oli jotenkin eri aineisto. Ehkä olikin, mutta Ylen toimitus intoili sitten väärän tiedon kansalaisille. Tämä munaus jäi selvittämättä , kun nämä munattomat toimittajat saavat huseerata munattomien johtajien suojeluksessa.

Vielä kerran: Nämä nyt julkaistut kannatusarviot eivät siis osoita sitä, että Keskustan kannatus olisi kasvanut ylipäätään ollenkaan ja ero kokoomukseen voi olla hyvinkin pieni, virhemarginaalit huomioon ottaen vain parikin prosenttiyksikköä, joten vasta vaalitulos kertoo sitten kuka on kaunein ja kenen hymy on levein.

Eikä edes automaattisesti suurin puolue saa pääministerin paikkaa, jos se ei saa enemmistöä paikoista. Kuka uskoisi, että Timo Soini hyväksyttäisiin pääministeriksi.

Entisen oikeuskansleri Paavo Nikula kuvasi hallituksen muodostamista aikoinaan osuvasti: Mennään pusukoppiin ja sieltä se pääministeri sitten astuu esiin kun hänellä on enemmistö voimanaan.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2014-10-30 klo 22:39-

Uuden Suomen juttu osoitteessa:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73636-yle-suuri-muutos-muhii-suomessa-keskusta-taraytti-hirmuluvun