Posts Tagged ‘toiminta’

2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa.

torstai, maaliskuu 26th, 2020

Vauhtia valmiuslain käsittelyyn. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei hätätilanteessa Suomessa voi säätää sellaista valmiuslakia, jossa hallituksella on vapaat kädet ryhtyä mihin tahansa toimiin koronaviruksen pysäyttämiseksi heti kun hallitus katsoo jonkun toimen tarpeelliseksi. Eihän tämä olisi mitään diktatuuria, vaan ihmishenkien pelastamista, joka on tietenkin kaikkein ylin ohjenuora hallituksen tekemisille. Vastuullahan siinä toimittaisiin ja mahdolliset ylilyönnit voitaisiin tutkia myöhemmin.

Hallituksen kuuluu toimia päättäväisesti ja tarvittaessa nopeastikin.

Saman asian ilmaisee Ilta-sanomat pääkirjoituksessaan keskiviikkona 25.03.2020 21:00, joka on nimetty näin: Valmiuslaki on kova ase demokraattisessa, avoimessa yhteiskunnassa. Se on huolestuttanut oikeusoppineita.

”NYT eletään poikkeuksellisia aikoja, ja hallituksella pitää olla jämeriä ja nopeita keinoja käytössään. Täytyy muistaa, että kansalaisten turvallisuus on perusoikeus, jonka valtiovallan pitää taata. Koronavirus uhkaa tätä, siksi siihen pitää reagoida kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Kriisin torjunta on tapahduttava lain edellyttämillä keinoilla, mutta lakipykälien loputon viilailu ja harkinta eivät voi samaan aikaan hidastaa välttämättömiä toimia.

Valmiuslain pykäläkikkailun pohdintaa voi jatkaa koronan jälkeen, muutaman kuukauden päästä, kun valmiuslakia ei enää tarvita.”

Ilta-sanomat pääkirjoitus keskiviikkona 25.03.2020 21:00.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 26.03.2020 06:45.

2020. Maaliskuu. ”Vastuu”. Kommentti koronaviruskirjoitukseen: Kommentti: Suomi menee kiinni

tiistai, maaliskuu 17th, 2020
Lukijan kommentti Seppo Varjuksen IS: ssä julkaisemaan kirjoitukseen: Kommentti: Suomi menee kiinni.
”Vastuu 
Kaikkien nyt julkaistujen toimenpiteiden lista on välttämätöntä. Vihdoin hallitus teki päätökset.
Tiedotustilaisuudessaan hallitus pyrki toistelemaan oman toimintansa oikea-aikaisuutta. Tarve oli kova ja silmiinpistävä.
Elämme viikkoa 12. Viikot 8 ja 9 kehotettiin vapaasti matkustelemaan. Ja viikolla 11 yhä edelleen suorat lennot epidemia-alueilta/alueille sallittiin. Corona tuotiin tuliaisina kaikkialle yhteiskuntaan – kouluihin ja sairaaloihin.”
 —
Poiminut.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 17.03.2020 05:34.

Jyrki Katainen suhteellisuusteoreetikkona: ”Kataisen mukaan Hautala on toiminut väärin, mutta suhteellisesti ajateltuna tapaus ei kyseenalaista Hautalan uskottavuutta.”

lauantai, maaliskuu 16th, 2013

Jyrki Katainen suhteellisuusteoreetikkona: ”Kataisen mukaan Hautala on toiminut väärin, mutta suhteellisesti ajateltuna tapaus ei kyseenalaista Hautalan uskottavuutta.”

LAINAUS
”Kataisen mukaan Hautala on toiminut väärin, mutta suhteellisesti ajateltuna tapaus ei kyseenalaista Hautalan uskottavuutta.
LAINAUS LOPPUU

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031516788950_uu.shtml

KOKO uutinen:
”Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei edelleenkään kyseenalaista kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) uskottavuutta toimia ministerinä. Iltalehti uutisoi eilen, että Hautala jätti kolme vuotta sitten eläkemaksut maksamatta kotiremonttinsa ja -siivouksen yhteydessä. Kataisen mukaan Hautala on toiminut väärin, mutta suhteellisesti ajateltuna tapaus ei kyseenalaista Hautalan uskottavuutta. Brysselissä EU-huippukokoukseen osallistuva Katainen ei ole keskustellut asiasta Hautalan kanssa. STT”

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2013-03-16 03;34

Lue myös:
http://www.nettisanomat.com