Posts Tagged ‘turvallisuuspolitiikka’

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

sunnuntai, heinäkuu 30th, 2017

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

Maasudun tulevaisuus-lehti jukaisee nykyään ulkoministeri Timo Soinin vieraskolumneja. Hyvä näin, kun ”omassa lehdessä” niitä ei julkaista. Onhan entinen perussuomalainen sinisestä tulevaisuudesta uneksiva.

Soini aloittaa kolumninsa ”Kesä ja kärpäset” näin:

”Loma tuli tänäkin vuonna. Ulkoministerin puhelin on tosin aina päällä. Mutta nyt on aikaa myös ladata akkuja ja olla läheisten kanssa.

Rautavesi rentouttaa kummasti. Kesätapahtumissa on kiva tavata ihmisiä. Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.

Kuninkuusravit ovat tänä vuonna kotikonnuilla Espoossa. Siitä tulee hienoa.

En ole enää puolueen puheenjohtaja. Olen sininen rivimies niin kuin joku toimittaja keksi kolumninsa kesän tuoksinassa otsikoida. Hyvä määritelmä.

Vastuu puolueesta on poistunut. Huoli maailmasta edelleen välillä valvottaa. Syytöksiä tulee edestä ja takaa. Hieno ravivertaus hillotolpasta on tahallisella väärinymmärtämisellä pilattu.

Joku muu sen kuitenkin sanoi: Soini on suositumpi kuin koskaan. Hommani hoidan ja nähtävästi se on arvioitu hyväksi.”

Sitten jatkoa:

”Asetin vaalikauden alussa viisi hallitusohjelmaan pohjautuvaa painopistettä toiminnalleni ulkoministerinä.

Prioriteetit ovat Itämeren alueen turvallisuuden ja talouden vahvistaminen, Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen, arktisen politiikan tehostaminen, transatlanttisten suhteiden vahvistaminen ja Suomen rauhanvälitysprofiilin vahvistaminen. Lähes kaikki toiminta, matkat, kokousosallistumiset, puheet ja kirjoitukset peilataan näiden painopisteiden kautta.”

Painopisteisiin ei kuulu naapurimaan Venäjän suhteiden ylläpitäminen. Onneksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö yrittää niitä ylläpitää.

Loppu onkin sitten itsensä kehumista. Ihan lopuksi:

”Nimitin juuri uudeksi rauhanvälityksen erityisedustajakseni Jutta Urpilaisen. Näissä hommissa ei kannata puoluepolitikoida. Kun ollaan Suomen – tai oikeastaan koko maailman asialla.”

Maaseudun tulevaisuus perjantaina 28.07.2017.

Koko juttu on osoitteesssa:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/kes%C3%A4-ja-k%C3%A4rp%C3%A4set-1.199564

Tähän loppuun linkki Nettisanomissa julkaistuun kuvaan kannattajakorttien keräämisestä ja kommenttiin galluppien surullisuudesta, siis siitä, ettei olematonta voi mitata.

Timo Soini kerää kannattajakortteja

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Sunnuntai 30.07.2017 10:09.

Screenshot 2017-07-30 at 11.02.12

Ensimmäinen ja viimeinen kerta: PERSU – Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa.

keskiviikko, huhtikuu 20th, 2011

Ensimmäinen ja viimeinen kerta: PERSU – Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa.

Pitkään on tehnyt mieli kirjoittaa siitä, että minkään puolueen lyhennys ei voi olla halventava. Vaikka sanaa persettä kansankielessä tai vaikkapa muutenkin käytetään, niin jonkun puolueen ja siinä olevien ihmisten halveksimista on kyllä käyttää tätä otsikossa mainittua lyhennettä.

Jos se on ollut mainosta puolueelle, niin ei sitä enää neljään vuoteen tarvita, joten media ja ihmisetkin keskuudessaan voisivat tästä vihjailevasta nimestä luopua.

Ehdotan tähän hätään, hiukan pyöriteltyäni: PESU.  Tietäen nimen muuttamisen vaikeuden, niin kuitenkin Viikkosanomat lyhentelee  tästä lähtien Perussuomalaiset pesu:ksi.

Toinen juttu on sitten se, että esitetyt asiat, tulevat ne sitten pesusta tai kokoomuksesta tai mistä muualta tahansa voivat olla ihan hyvin perseestä, jolloin sanan käyttäminen on paikallaan.

Nyt Uudeltamaalta valittu, sotahistorian dosentti Niinistö, etunimi vielä hakusessa, esitti Ylen aamulähetyksessä, että jos joku varuskunta pitää lakkauttaa, niin olkoon se Dragsvik Tammisaareessa vai onko se nyt nykyisin Raaseporissa. Hänen mukaansa tällä varuskunnalla ei ole mitään muuta funktiota kuin olla ruotsinkielinen varuskunta.

Hänhän on asiantuntija. Asiahan voi olla näin, mutta kuitenkin oli se aika räväkkä jytky-ilmaisu. Mielestäni on täysin ala-arvoista sotkea ja esittää asioita tällä tavalla, vaikka kuinka pakkoruotsia vihaisikin.

Kun siellä pesussa on nyt  35 uutta edustajaa, niin mitä tässä vielä kuulemmekaan. Tarkoitan sitä, että mielipiteet pitää perustella asianmukaisesti eikä sotkea esim. pakkoruotsin vastustamista mihin tahansa asiaan.

Pakkoruotsi nyt häipyy kaikesta huolimatta. Ei pelkästään sen takia, että suomalaisten kielitaito on aivan aivan liian suppea, vaan myös senkin takia, että osaa koululaisista, lähinnä poikia, kiusataan tällä pakko-opetuksella, vaikkei heillä siihen olisi edes oppimiskykyjä.

Ei ole montaa päivää siitä, että tutkimuksen mukaan peruskoulussa eivät kaikki pojat osaa opetuksen läpikäytyäänkään edes kirjoittaa ja ilmaista itseään kirjallisesti.

Tähän väliin täytyy kertoa radio Keski-Suomen toimittajan väite, että pojat eivät edes halua oppia kirjoittamaan ja toimittaja todellakin syyllisti siis oppilaat tästä huonosta oppimistuloksesta eikä niitä opinahjoja ja opetusta. Voi olla, että tästä on jotakin aikaisemmasta. Yritän etsiä loppuun linkin.

Kyllä tällä jytky-mestarilla on nyt pitelemistä, kun sieltä porukasta alkaa tulla ala-arvoista tekstiä. Tällä tarkoitan, että tottakai saa ja pitää lausua tuntemuksensa, eikä niitä pidä missään nimessä saa kukaan sensuroida, mutta seurauksetkin pitää sitten kestää ja alistua kritiikkiinkin. Tärkeintä on kuitenkin se, että kukaan osapuoli ei pidä kansaa hölmönä.

Iltalehdelle erityisesti toivomus. Siellä teillä näyttää ainakin netissä olevan tämä per-alkuinen lyhenne erityisessä suosiossa. Monessa muussa mediassa jaksetaan välillä kirjoittaa koko nimikin, mutta  voisihan sitä siellä teillä maistella tätä pesuakin!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-04-20 klo 12:18.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti
http://www.nettisanomat.com  – lehti

LAINATTU. Antti Pesonen. Kokoomuksen toiminta lähentelee maanpetosta

maanantai, helmikuu 28th, 2011

LAINATTU UUDEN SUOMEN PUHEENVUORO

Antti Pesonen
Tasapainoa etsimässä

Kokoomuksen toiminta lähentelee maanpetosta
28.2.2011 12:39 28 kommenttia

Kokoomuksen toiminta Suomen natojäsenyyden ajamisen suhteen lähentelee maanpetosta. Paljon julkisuudessa esillä olleiden Wikileaks-asiakirjojen mukaan ulkoministeri Stubbin erityisavustaja on luvannut USA:n suurlähetystössä Suomen liittyvän Natoon, jos Kokoomus voittaa vaalit.

On vaikea kuvitella, että ulkoministeri itse olisi tällaisista lausunnoista tietämätön, tai että niitä annettaisiin vastoin hänen tahtoaan.

Wikileaks-dokumenttien todenperäisyyttä ei kukaan ole kiistänyt – maailmalla omaksutun linjan mukaan niitä vain ei kommentoida. Tämän linjan voi kuvitella sopivan erinomaisen hyvin Kokoomukselle, joka on vuosikymmenien ajan katsonut oikeudekseen määritellä isänmaallisuuden ja epäisänmaallisuuden rajoja, ja on nyt jäänyt housut kintuissa kiinni toiminnasta, jossa Suomea ollaan viemässä sotaakäyvän suurvallan liittolaiseksi maan demokraattinen järjestelmä härskisti sivuuttaen.

Ohjeita ja määräyksiä otetaan vastaan vieraan suurvallan lähetystöstä, siellä juostaan raportoimassa ja vakuuttamassa uskollisuutta. Toiminta tuo  väistämättä mieleen itään päin rähmällään olleet stalinistit. Heillä ei tosin ollut hallussaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta keskeisiä ministerisalkkuja, kuten Kokoomuksella nykyään.

Selittämällä tämä kaikki ei tosiaankaan paranisi, tilanne on niin selvä, vaikka Kokoomuksesta löytyisi edes yksi mies selvittämään, mitä on tehty.

Olisi riippumattoman perustuslakituomioistuimen asia tutkia, onko maanpetoksen raja ylitetty, mutta tunnetusti tuollainen tuomioistuin maastamme puuttuu. Valtakunnanoikeus on taas todettu useampaan otteeseen toimintakyvyttömäksi ja hyödyttömäksi instituutioksi, viimeksi ex-pääministeri Vanhasen tapauksessa.

Tulevissa eduskuntavaaleissa kansalaisilla on mahdollisuus kertoa  mielipiteensä tästä Kokoomuksen suhmuroinnista Suomen eduskunnan ja äänestäjien selän takana. Ei ole hetkeäkään syytä epäillä, etteikö Kokoomus suosimansa hokeman mukaisesti ”osoittaisi johtajuutta” ja veisi Suomea Natoon vastoin vaalinaluspuheitaan ja Suomen kansan enemmistön tahtoa, jos sille siihen tilaisuus tarjoutuu.

Tällainen tilaisuus olisi nousu seuravaan hallitukseen, varsinkin Sauli Niinistön presidenttiydellä vahvistettuna.

Washingtoniin annetut lupaukset painavat, tilaisuuksia ei varmastikaan jätetä käyttämättä. Suomen tulevaisuuden kannalta Kokoomuksen suunnitelmien torjuminen on ensiarvoisen tärkeää. Venäläisiä emme ole, amerikkalaisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63395-kokoomuksen-toiminta-lahentelee-maanpetosta

Antti Pesonen, perustuslakituomioistuin, ulkopolitiikka, nato, wikileaks, turvallisuuspolitiikka, kokoomus, maanpetos, stalinistit

LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Maanantai 2011-02-28 klo 19:07