Posts Tagged ‘tutkinnanjohtaja’

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon. Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky.

maanantai, lokakuu 8th, 2012

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon.

Nyt esille tulleiden tietojen mukaan Vantaan entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen tekemisiä on rikospoliisi tutkinut tarkemmin viime kesästä (2011) lähtien.

Uudet otsikot:
Helsingin Sanomat torstaina 04.10.2012: Peltomäkeä epäillään törkeästä lahjusrikoksesta. Laajentuneessa rikostutkinnassa on MTV3:n mukaan useita muita epäiltyjä.
”Laajentuneessa tutkinnassa on Peltomäen lisäksi useita muita epäiltyjä, joita epäillään eri rikoksista.” ”Tapaus sai alkunsa viime vuonna, kun Helsingin Sanomat kertoi Peltomäen asuneen markkinahintaa alhaisemmalla hinnalla vantaalaisen arkkitehtitoimiston Forma-Futuran omistajan asunnossa, Keskusrikospoliisi alkoi tutkia asiaa epäiltynä virka-aseman väärinkäyttönä.” ”Nyt poliisi epäilee arkkitehtitoimisto Forma-Futuran toimitusjohtajaa Leila Tuomista törkeästä lahjuksen antamisesta.” ”Poliisin tutkinta liittyy Räsäsen mukaan Marja-Vantaan alueeseen, jonka rakentamista Peltomäki oli 1980-luvulta saakka ajamassa eteenpäin.”

Ilta-Sanomat torstaina 04.10,2012: MTV3: Lahjusskandaalista kasvoi korruptiovyyhti.
”MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan keskusrikospoliisin tutkinnassa on laaja rikoskokonaisuus, jossa Peltomäen lisäksi on epäiltyinä useita muita henkilöitä useista eri rikoksista.” ”Kesällä 2011 Peltomäen toimista aloitettiin poliisitutkinta, kun paljastui, että Vantaan kaupunginjohtaja asui pilkkahinnalla arkkitehtitoimisto Forma-Futuran omistajan asunnossa. Samanaikaisesti Vantaan kaupunki kävi neuvotteluja rakennusprojektien käynnistämiseksi Forma Futuran kanssa.”

Helsingin Sanomat perjantaina 05.10.2012: Peltomäki voidaan tuomia 90-luvun teoista.
”HS kertoi kesällä 2011, että Peltomäki on Forma-Futuran omistajan vuokralainen. Forma-Futura on merkittävä vantaalainen arkkitehtitoimisto, joka on saanut Vantaan kaupungilta useita urakoita.” ”Heitä on kuulusteltu rikoksesta epäiltyinä ja he ovat kiistäneet kaikki rikosepäilyt, sanoo krp:n tutkinnanjohtaja Veli Matti Räsänen.” ”Vyyhdessä voi olla kyse muustakin kuin vuokrasuhteesta: krp:llä on muitakin epäiltyjä ja muita mahdollisia rikoksia. Räsänen ei kerro, keitä muita tutkinnassa epäillään. ”Haluan pitää muut epäillyt salassa, koska tilanteet voivat muuttua ja epäillystä voi tulla todistaja.” ”Virka-aseman väärinkäytöstä tuomioon voi riittää se, että asiat näyttävät pahalta ulospäin.” ”Tutkinta on sekä Tolvasen että Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapanisenkin mielestä yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.” ”Kun puhutaan maankäytöstä, asioilla on yhteiskunnallista merkitystä. Ne ovat tavallista vakavampia rikoksia ”, Tapani arvioi.”
Viikkosanomat-blogin kirjoitus kesältä 2011:
Asianajajan osoitteesta

Viime kesänä Viikkosanomat-blogissa kirjoitin asianajajan osoitteesta otsikolla ”Osoite monessa mukana. Asianajotoimisto Pekka Monosen toimiston osoite on sama kuin Forma Futuran ja Pekka Terävän asunnon, jossa asuu nyt Leila Tuominen. Asianajotoimisto Pekka Mononen.” seuraavasti:

”Helsingin Sanomat jatkaa tänään lauantaina 2011-07-02 Vantaan kaupunginjohtajaksi valitun Jukka Peltomäen kytkösten selvittelyä. Kerrotaan firmojen ja konkurssien historiasta ja juttuun on eksynyt seuraavaakin:

LAINAUS
”Yksi Peltomäen, Tuomisen ja Terävän yhteinen tuttu on asianajaja Pekka Mononen. Hänellä on asianajotoimisto samassa osoitteessa kuin Forma Futuran ja Terävän asunnon, jossa asuu nyt Tuominen.”
LAINAUS LOPPUU

Monosella on osoitteita tarpeen mukaan. Kun asianajaja Pekka Mononen voitti kunnianloukkausoikeudenkäynnin Nettisanomia ja sen päätoimittajaa Pertti Mannista (allekirjoittanutta) vastaan hän käytti eri osoitetta kuin toimiston osoite (kotiosoitetta?). Minulla ei koskaan selvinnyt, miksi näin tapahtui. ellei se sitten jotenkin liittynyt siihen, että hän nosti kunnianloukkausasian yksityishenkilönä, kantajana ei ollut toimisto.

Kulunsa hän kuitenkin laskutti alvillisiana, jonka kaikki oikeusasteet hyväksyivät, vaikka tuomittu niitä koko ajan vastustikin aina loppuun saakka: valituslupapyynnössä korkeimmalle oikeudelle. Valituslupaa ei myönnetty mihinkään jutun osaan ja niin asianajaja Pekka Mononen sai korvaukset alvillisina. Olihan hän hovioikeudessa vakuuttanut, että ”hän ja toimisto on sama asia”.

Selvittäessäni asiaa verottajalle (puhelimessa) kyllä verotoimisto piti ihmeellisenä, että näin on voitu menetellä. Mutta jutun selvittäminen sen enempää jäi silloin ja kohta kai se jo on vanhentunut, tai ei tietenkään vielä: vahingonkorvaus vanhenee vasta kymmenessä vuodessa, mikäli oikein olen ymmärtänyt. Mutkana taitaa kyllä olla se, että korvaussumma on saanut lainvoiman, eikä tietenkään tällaisia tuomioita pureta.

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”.

Liitteessä on linkki selostukseen tästä oikeudenkäynnistä, jossa taas on muistaakseni linkit kaikkin jutussa esitettyihin asiakirjoihin, joten edelläolevan todenperäisyys on helposti tarkistettavissa. Ainakin googlatessa löytyy.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2011-07-02 klo 20:14 helteen uuvuttamana, iltapäivällä katsoessani mittaria se näytti 30 astetta.”

Ohessa on myös kuva kirjoituksesta sellaisena kuin se nyt on netissä.
Viikkosanomat-blogin kirjoitus syksyltä 2011:
Kaavoitus ja arvonnousu. Poistettu myynti-ilmoitus

Tämän ilmoituksen löytyminen netistä oli sattumankauppaa. Asianajaja Pekka Mononen oli jo tehnyt tutkintapyynnön uudesta kunnianloukkauksesta ja hiukan myöhemmin edellisen kirjoituksen jälkeen löytyi netistä googlaamalla hakusanalla ”asianajotoimisto Pekka Mononen” joku myynti-ilmoitus, josta tuli tulokseksi sivu, jossa luki ”Ilmoittaja on laittanut ilmoituksen lepotilaan”. Ei hätää. Ilmoitus oli vielä tallella googlen välimuistissa, joka värjää eri hakusanat eri värein. Ohessa on myös kuva kirjoituksesta sellaisena kuin se nyt on netissä.

Kirjoituksen otsikko oli ”Kaavoitus ja arvonnousu. Poistettu myynti-ilmoitus. Asianajotoimisto Pekka Mononen.” ja siinä oli kuvina kiinteistön myynti-ilmoituksen alkuperäinen ja sivu, jossa ilmoitetaan ilmoituksen lepotilaan laittamisesta. Kirjoituksen teksti oli seuraava:

”Mitään laitonta ei tietenkään ole tapahtunut, ainakaan vielä, mutta esimerkkinä menettelee seuraava myynti-imoitus (Asemakaavapäällikön ja -arkkitehdin lausunto 6.4.2011 ) ja sen poisto. Tekstissä hyvin käy ilmi kuinka siellä taustalla spekuloidaan mahdollisilla arvonnousuilla. Laittomaksi asia tulee vasta silloin, kun kaavoittaja, viranomainen, ottaa tai saa jotain hyötyä ja vastaavasti lain rikkomukseen syyllistyisi hyödyn tarjoaja.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2011-09-26 klo 19:28.

LAINAUS lepotilaan laitetusta ilmoituksesta:
”Talon ja tontin tiedot

Kaavatiedot
Voimassaoleva rakennustehokkuus 0.25=547,75 k-m2.
Helsingin kaupunki on halukas nostamaan rakennustehokkuuden kaksin-kolminkertaiseksi (1095-1642 k-m2) naapuritonttien tehokkuutta vastaavasti.
Kaavatilanne
Asemakaavapäällikön ja -arkkitehdin lausunnon (6.4.2011) mukaan tontin luoteispuolella olevalle kerrostalotontille on osoitettu rakennusoikeutta tonttitehokkuuden e=0,7 mukaisesti. ”Nämä tehokkuudet tulevat todennäköisesti ohjaamaan tonttien kaavoitusta”
Liikenneyhteydet
Hyvät liikenneyhteydet. Juna-asema lähellä.
LAINAUS LOPPUU”
Käräjäoikeus määräsi nämä edellä olevat kaksi kirjoitusta poistettaviksi!

Asianajaja Pekka Mononen esitti Keski-Suomen käräjäoikeudelle kaksi muuta kirjoitusta, toinen vuodelta 2004 (!) ja toinen hiukan lähempää tätä päivää vuodelta 2007. Näiden kirjoitusten hän väitti loukkaavan kunniaansa ja samaan päätyi myös 1-jäseninen käräjäoikeus, käräjätuomari Raili Sahi.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, koska Korkeimpaan oikeuteen on jätetty valituslupahakemus tästä tuomiosta. Asianajaja onnistui saamaan käräjäoikeudelta, kun sitä tarmokkaasti vaati, sellaisen tuomion, jonka mukaan kaikki kirjoitukset Nettisanomissa ja muissa allekirjoittaneen hallinnoimissa julkaisuissa, joissa mainitaan asianajan nimi tai toimiston nimi tai joissa on viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan, tulee poistaa oikeuden hyväksymällä tavalla.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että tässä kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi tuomitaan rikoksesta ja määrätään rangaistusseuraamukset sellaisesta rikoksesta, jota ei ole tehty, ainakaan oikeudessa rikokseksi todettu.

Oikeudessa vaati kunnianloukkausrangaistusta myös asianajaja Monosen laskutusta koskevassa oikeudenkäynnissä todistanut myyntipäällikkö Lauri Kara Nordea Pankki Oyj:stä yhdestä kirjoituksesta ja useiden oikeudenkäyntipöytäkirjojen julkaisemisesta. Tuomio oli samansisältöinen koskien kuitenkin vain henkilön nimeä ja ammattia.

Kun oikeuden päätös oli sellainen kuin oli ja kun hovioikeuskaan ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen, niin asianajaja Pekka Mononen vaati tuomiota hovioikeuden päätöksen jälkeen toimeenpantavaksi, siis ennen tuomion lainvoimaisuutta. Tietäen tämän vaatimuksen esille tulemisen poistinkin kaikista kirjoituksista asianosaistiedot, niin ettei hakukone voi niitä löytää. Sen tähden niissä on nyt ne xxx-jonot.

Varmuuden vuoksi on nyt tuotava esille se, että Nordea Pankki Oyj:n myyntipäällikkö Lauri Karalla ei ole mitään tekemistä näiden tässä esille tuodun kahden asianajaja Monosen toiminnasta kertovan kirjoituksen kanssa. Hänen toimintansa liittyi vain todistajalausuntoon, joka on jo ajat sitten käsitelty.

Se, että asianajaja Pekka Mononen ei tuonut näitä kahta kirjoitusta oikeuteen todisteina kunnianloukkauksesta, todistanee, että hän ei itsekään pitänyt niitä kunniaansa loukkaavina. Kuitenkin hän tahtoi ne poistettaviksi vaatimalla käräjäoikeuden päätökseksi kaikkien kirjoitusten poistamista. Sen verran arvonlisäveron poistamista vaatinut kirjoitus lienee kuitenkin vaikuttanut, että nyt hän pyysi käräjäoikeutta poistamaan ja yliviivaamaan laskuunsa kirjoittaman arvonlisäveron!

Valituslupahakemus Korkeimpaan oikeuteen on liitteenä tämän kirjoituksen lopussa ja se päättyy lauseeseen: ”Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.” – Lue!

Nettisanomat. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Sunnuntai 2012-10-07 22:12.

 

KAIKKI KUVAT JA LINKIT OSOITTEESSA:

http://www.nettisanomat.com/2012/10/07/etusivu.htm

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana”- Mikko Paatero? – ”rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

tiistai, marraskuu 9th, 2010

Uuden Suomen keskustelusta lainaus, kun en ole ollut Ilta-Sanomien tavoitettavissa.

LAINAUS

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana

8.11.2010 18:07
tapio_o_neva

CrimeTimen kirjasta pitäisi voida ostaa muutettu lisäpainos, jossa käytäisiin ”Kymmenen pientä neekeripoikaa” -kirjan tapaan läpi yksityiskutsun vieraat läpi sekä se, kuka vuosi yksityistilaisuuden keskustelujen sisältöjä Ilta-Sanomien toimittajille aineiston tekemiseksi siskontyttären sanomisista ja tuntemuksista.

Olisi myös hyvä tietää, kuka oli tutkinnanjohtaja, joka teki tuosta panttivankiasunnosta Sanoma Oyj:n turistikohteen.

Lisäksi olisi hyvä selvitätä se, toimiiko poliisi pelkästään poliisijohdon mainepalkkiolla vai maksetaako virkasalaisuuden vuotamisesta myös erillisiä provisioita viranhaltijoille tai muille osallisille.

Tämä Mikko Paateron avoin ja julkinen tiedotuslinja on sikäli mielenkiintoinen, että se tukee mediakartellia tarjoamalla sisältöjä yksille sanomalaisille sisältötuottajille, mutta ei tasavertaisesti kaikille, esimerkiksi verkkopäiväkirjojen pitäjille.

Aikoinaan epäiltiin sitä, että seuraako huumepoliisin kumppanuudesta rikollisten kanssa se, että poliisi auttaa yrittäjäystäviään liiketoiminassa kaikkia muita alan yrittäjiä vastaan, jolloin muodostuu julkisen vallan tuki yhdelle muita vastaan.

Jotenkin herää kysymys siitä, miten esimerkiksi poliisin tuki Sanomalle vaikuttaa sananvapauden sisältöihin siten, että muut sisältötuottajat ja tiedonvälittäjät kärsivät.

Periaatteessahan se, että Ilta-Sanomien toimitus ja sen sisältötuotantokumppanit ovat etuoikeutettuja katsomaan asuntoa, mutta eivät muut on monopolin perustamista tietosisältöön.

Muistan, että konstaapeli Lasse Virén myi häänsä Apu-lehdelle, mihin hänellä toki oli oikeus. Se, että poliisijohto myy rikospaikan Sanomalle yksinoikeudella, ei voi olla tasapuolista, koska rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

LAINAUS LOPPUU

Kommentti: Onhan näitä vuotajia, virkasalaisuuden rikkojia, vuosien varrella ilmennyt. Antti Herlinin tapauksesta kerroin Nettisanomissa ja onpa Helsingin Sanomat jättänyt julkaisematta jonkun poliisin nimen, kun muut julkaisivat. Nimeä en nyt muista, mutta kyllä siitäkin juttu löytyy hiukan googlaamalla Nettisanomien sivuja. Täytyy kai palata asiaan, koska nämä yksinoikeudella juttujen myyjät syyllistyvät rikokseen, virkasalaisuuden rikkomiseen, johon sitten Sanoma osallistuu, itse asiassa syyllistyy myös rikokseen, koska ilmeisesti on jotain etuja tarjonnut ja yllyttänyt.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2010-11-09 klo 01:38.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”
Aikaisemmin kerroin, että poliisi Martin lupasi soittaa maanantaina ja kertoa, miten kuulusteluissani edetään tässä asianajaja Pekka Monosen  kunnianloukkausjutussa, josta Nettisanomien sivuja jouduttiin poistamaan. Asianajaja sitten rimpuili ja uskotteli ensin täytäntöönpanoviranomaiselle, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistölle, etten olekaan poistanut sivuja, jotka tuomiossa määrättiin poistettaviksi. Kivistö yhtyi väitteeseen ja ilmoitti sulkevansa koko lehden. Hädissäni sitten käännyin Kivistön esimiehen puoleen, joka sai Kivistön peräytymään, näin uskon, koska Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.

Kun nyt näyttää siltä, että Kivistö on hiljalleen uskonut, että sivut on poistettu, tämä asianajaja Mononen on kääntynyt poliisin puoleen ja väittänyt, että en ole poistanut sivuja. Ensimmäisessä kuulustelussa yksityiskohtaisesti selostin, miten olen sivut poistanut, mutta nyt tämä Martin haluaa selvitystä sivujen sisällöistä. Kuulusteluun en uskalla mennä ilman oikeusavustajaa, kun tämä on muuttunut farssiksi ja viranomaiset näyttävät tuntevan sympatiaa loukattua asianajaaa kohtaan.

En malta olla kertomatta sitä, kuinka asianaja esiintyi niin vakuuttavasti oikeudessa väittäessään, että hän oli pyytänyt loukkaamaksi katsomaansa kirjoitusta poistettavaksi, että syyttäjä nielaisi väitteen kakisematta ja rummutti sitä moneen kertaan oikeudessa, vastaväitteistäni huolimatta. xxxxxxx oli pyytänut itse lehteen sähköpostilla lähettämiensä ilmoitusten poistamista helmikuussa ja kunniaa loukkaava kirjoitus julkaistiin saman vuoden heinäkuussa, siis puolta vuotta myöhenmmin. Mutta niin vain asianajajan arvovalta jyräsi tämänkin pikkudetaljin ja oikeuden lainvoimaiseksi päätöksesksi jäi teonkuvauksen osalta, että ”Mononen oli pyytänyt kirjoituksen poistamista”.

Ja nyt tätä satavarmasti poistettua kirjoitusta hän väittää, että ei ole poistettu. Ota siitä nyt selvää, eikä poliisi Martinkaan millään tahdo luopua tapauksesta, vaikka ulosottoviranomainen (Kivistö) on jo ilmoittanut hänelle, että kirjoitukset on poistettu. Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?

Sama. klo 02:91 samana päivänä.

Linkki

Minä, Kafka ja Mononen, Pekka, asianajaja
http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

__

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Nimet palautettu 28.02.2016 Vaasan hovioikeuden kumottua käräjäoikeuden tuomion 19.11.2015.