Posts Tagged ‘valvonta’

2020. Elokuu. Yökerhojen turvavälien valvonta?

torstai, elokuu 6th, 2020

Iltalehden päätoimittajan pääkirjoitus päättyy toiveeseen yökerhojen turvavälien noudattamisen tärkeyteen.

Iltalehti torstaina 08.08.2020

Pääkirjoitus: Suomi ei saa mokata matkustamisen valvontaa jo toista kertaa
Tänään klo 17:51

LAINAUS
”Kiireellisin toimenpide uuden
koronaleviämisen hillitsemisessä on kuitenkin se, että nykyisiä ohjeita myös noudatetaan – ja valvotaan. Sen pitäisi koskea niin matkustamista kuin esimerkiksi yökerhojen turvavälejä.”

ERJA YLÄJÄRVI
LAINAUS LOPPUU

Viikkosanomat
Pertti Manninen. Torstai 08.08.2020. 19:53.

Hiroshiman ja Nagasakin muistopäivänä, 75 vuotta. Nagasaki 3 päivää myöhemmin.

Kiireellisin toimenpide uuden koronaleviämisen hillitsemisessä on kuitenkin se, että nykyisiä ohjeita myös noudatetaan – ja valvotaan. Sen pitäisi koskea niin matkustamista kuin esimerkiksi yökerhojen turvavälejä.

ERJA YLÄJÄRVI

TekstI: Mahalasku, Islannin ilmavalvonta, Media. Näitä ei päästy tunnistamaan. Nato. Jyrki Katainen.

lauantai, marraskuu 17th, 2012

Mahalasku, Islannin ilmavalvonta, Media. Näitä ei päästy tunnistamaan.

KAIKKI KUVAT EDELLISESSÄ BLOGISSA!

Tähän ensin joitakin tunnistuskohteita.

Expressen:

Nämä Argumenti i Fakti- lehdestä:

Sitten mahalaskusta. Helsingin Sanomat, joka hehkutti kuukausikaupalla valvonnan hienoudesta, kuittasi sitten tuloksen lyhyesti Poiminta-otsikon alla, siis ilman mitään otsikkoa, näin:

”Ei tunnistuslentoja Islannissa”

”Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen tarkensi torstaina Suomen ja Ruotsin roolia mahdollisessa Islannin ilmavalvontaoperaatiossa. Fofh Rasmussenin mukaaan kyseessä on rauhanajanoperaatio, joka on luonteeltaan harjoituksllinen.”

”Suomi ja Ruotsi eivät osallistuisi tunnistustlentoihin, sillä ne kuuluvat Naton jäsenmaille, Fogh Rasmussen sanoi pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset koneet olisivat todennäköisesti aseistamattomia.”

Katainen uskoo, että nämä tiedot helpottavat päätöksentekoa operaatioon osallistumisesta. Hanke on herättänyt Suomessa epäluuloja.”

Fogh Rasmussenin mukaan Islanti-operaatiolla ei ole mitään tekemistä Naton jäsenyyden kanssa. Vaikka päätös olisi kielteinenkin, se ei vaikuttaisi Suomen ja Naton suhteisiin. HS

Helsingin Sanomat. Ulkomaat. Perjantai 2012-11-16.
Vieressä oli pääjuttu ”Venäjän uhittelu ihmetyttää Natoa” . HS-haastattelu. LeoPugin HS.
Alaosikko: ” Fogh Rasmussen: Venäjä on luonut keintokoisen vihollisen itselleen”.

Keskisuomalainen sentään otsikoi ja kertoi, mistä tässä nyt on kysymys:

Lähempää:

”Suomi ei osallistuisi tunnistuslentohin.”
”Islanti: Naton pääsihteeri Fogh Rasmussen täsmensi suomalaisten tehtävän kuvaa”

”… Katainen sanoi saannensa keskustelussa pääsihteerin kanssa tärkeää selventäbää tietoa asiasta.”
”- Natossa on ajateltu niin, että tämä on ensinnäkin rauhanajan operaatio. Toiseksi kysymyksessä on harjoitusluontoinen toiminta. Näin ollen tunnistuslennot eivät tulisi kysymyksen. Käytännössä se tarkoittaisi, että Suomi ja Ruotsi harjoittelisivat yhdessä ja myös Norjan kanssa yhteistoimintaa myös ilmavalvonnan alalla.”

Keskisuomalainen. Kotimaa. Perjantai 2012-11-16. Helsinki Pekka Pohjolainen/STT.

Sitten seuraavana päivänä Keskisuomalainen vielä kertoo Aamulehden jutusta:
”Homma olisi yhteistyössä Ruotsin kanssa vain harjoitustoimintaa. Nato peikko näyttää iskeneen nyt pääministeriinkin (,,)”

”Islanti-operaatiota arkijärjellä miettiessä ei voi olla hämmästelemättä, miksi sinne yleeensä pitää mennä lentelemään, jos ensinnnäkään tunnistuslentoja ei tehä, eikä aseitakaan ole mukana. AAMULEHTI”

Keskisuomlainen lauantaina 2012-11-17 Lehtiharava-otsikon alla, joka tarkoittaa siis ”Muut lehdet”-otsikkoa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2012-11-17 10:39.

Lue myös!

Herroilta, Niinistö ja Katainen, meni pupu pöksyyn Islannin ilmavalvonnassa. Valvonta muuttui harjoitukseksi, ei tunnistustehtäviä. Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö.

http://viikkosanomat.fi/2012/11/15/herroilta-niinisto-ja-katainen-meni-pupu-poksyyn-islannin-ilmavalvonnassa-valvonta-muuttui-harjoitukseksi-ei-tunnistustehtavia-jyrki-katainen-ja-sauli-niinisto/

Islannin ilmavalvonta Natoon liittymisen harjoitus kansan mielipiteestä välittämättä?

http://viikkosanomat.fi/2012/10/30/islannin-ilmavalvonta-natoon-liittymisen-harjoitus-kansan-mielipiteesta-valittamatta/

Lue myös!

Useita artikkeleja ja kuvia näistäkin aiheista jo vuodesta 1999 alkaen osoitteessa:

http://www.nettisanomat.com

Arkistohaku!

torstai, marraskuu 15th, 2012

Herroilta, Niinistö ja Katainen, meni pupu pöksyyn Islannin ilmavalvonnassa. Valvonta muuttui harjoitukseksi, ei tunnistustehtäviä. Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö.

Ylen tekstitv:stä sai sen sitten lukea:

LAINAUS

”Katainen: Islanti-operaatio harjoitus

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok)  mukaan Islannin ilmavalvonnassa on kyse rauhan ajan operaatiosta ja harjoituksesta, eikä Suomi tee esim. tunnistuslrntoja.”

LAINAUS LOPPUU

Ei siis enää mitään puhetta valvonnasta ja aseistetuista koneista.

Tärkeintä oli säilyttää kasvot uhon jälkeen ja kyllä kai vieläkin joku uskoo, että nämä militaristit saavuttivatkin muutakin kuin noloutta. Kylmäpäisiä herroja!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstaina 2012-11-15 21:08.

Lue myös!