Posts Tagged ‘vastuu’

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

sunnuntai, heinäkuu 30th, 2017

Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”

Maasudun tulevaisuus-lehti jukaisee nykyään ulkoministeri Timo Soinin vieraskolumneja. Hyvä näin, kun ”omassa lehdessä” niitä ei julkaista. Onhan entinen perussuomalainen sinisestä tulevaisuudesta uneksiva.

Soini aloittaa kolumninsa ”Kesä ja kärpäset” näin:

”Loma tuli tänäkin vuonna. Ulkoministerin puhelin on tosin aina päällä. Mutta nyt on aikaa myös ladata akkuja ja olla läheisten kanssa.

Rautavesi rentouttaa kummasti. Kesätapahtumissa on kiva tavata ihmisiä. Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.

Kuninkuusravit ovat tänä vuonna kotikonnuilla Espoossa. Siitä tulee hienoa.

En ole enää puolueen puheenjohtaja. Olen sininen rivimies niin kuin joku toimittaja keksi kolumninsa kesän tuoksinassa otsikoida. Hyvä määritelmä.

Vastuu puolueesta on poistunut. Huoli maailmasta edelleen välillä valvottaa. Syytöksiä tulee edestä ja takaa. Hieno ravivertaus hillotolpasta on tahallisella väärinymmärtämisellä pilattu.

Joku muu sen kuitenkin sanoi: Soini on suositumpi kuin koskaan. Hommani hoidan ja nähtävästi se on arvioitu hyväksi.”

Sitten jatkoa:

”Asetin vaalikauden alussa viisi hallitusohjelmaan pohjautuvaa painopistettä toiminnalleni ulkoministerinä.

Prioriteetit ovat Itämeren alueen turvallisuuden ja talouden vahvistaminen, Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen, arktisen politiikan tehostaminen, transatlanttisten suhteiden vahvistaminen ja Suomen rauhanvälitysprofiilin vahvistaminen. Lähes kaikki toiminta, matkat, kokousosallistumiset, puheet ja kirjoitukset peilataan näiden painopisteiden kautta.”

Painopisteisiin ei kuulu naapurimaan Venäjän suhteiden ylläpitäminen. Onneksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö yrittää niitä ylläpitää.

Loppu onkin sitten itsensä kehumista. Ihan lopuksi:

”Nimitin juuri uudeksi rauhanvälityksen erityisedustajakseni Jutta Urpilaisen. Näissä hommissa ei kannata puoluepolitikoida. Kun ollaan Suomen – tai oikeastaan koko maailman asialla.”

Maaseudun tulevaisuus perjantaina 28.07.2017.

Koko juttu on osoitteesssa:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/kes%C3%A4-ja-k%C3%A4rp%C3%A4set-1.199564

Tähän loppuun linkki Nettisanomissa julkaistuun kuvaan kannattajakorttien keräämisestä ja kommenttiin galluppien surullisuudesta, siis siitä, ettei olematonta voi mitata.

Timo Soini kerää kannattajakortteja

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Sunnuntai 30.07.2017 10:09.

Screenshot 2017-07-30 at 11.02.12

Jälkiviisas Sauli Niinistö: ”Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle,”

keskiviikko, elokuu 27th, 2014

Jälkiviisas Sauli Niinistö: ”Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle,”

Iltalehdessä presidentti Sauli Niinistö puhuu osinkoverotuksesta tämän ministeri Laura Rädyn surullisen (?) tapauksen jälkeen. Mitään dokumenttia tästä mielipiteestä ei ole, muuta kuin nyt tämä jälkiviisastelu. Ministerinä hän väittää pyrkineensä johonkin, mutta ei siis saavuttanut mitään huomattavaa asian suhteen, päinvastoin: Menohan kävi entistä hurjemmaksi.

Sen sijaan on olemassa dokumentti toisesta asiasta, Juicen kertomana, kuinka Juice oli tahtonut saada olotilaa sellaiseksi, että taiteilijoiden verotusta voisi tasata useammalle vuodelle esim. 5:lle vuodelle.
Seura-lehti on julkaissut seuraavan Juicen kertomuksen, joka sitten julkaistiin sellaisenaan Nettisanomisaa elokuussa 2001:

”Juice ja Sauli Niinistö sekä Tanja,

Seuran haastattelu 24.08.01.

”Juice on tavannut myös valtiovarainministeri Sauli Niinistön, eikä hän tällä kerralla ollut yhtä kohtelias kuin presidentti Ahtisaaren kanssa. Juicella oli omat syynsä.

- Se tapahtui Linnan juhlissa 6.12.1998. Kysymys oli siitä, että taiteilijoiden verotus on vähän mielivaltaista. Pitäisi päästä noin viiden vuoden sykliin, koska taiteilija ei voi ikinä budjetoida mitään, kun ei voi etukäteen tietää mikä myy ja mikä ei myy. Sitten sen näkisi, jos viisi vuotta olisi normaalia verotusta, jonka jälkeen se siirtyisi pääomaveron piiriin.

- Ei sitä voi tehdä, Sauli Niinistö vastasi Juicelle.

- No miten niin ei, Juice tiukkasi.

- Sittenhän kaikki vaatisi samanlaista, Niinistö totesi tiukasti.

- Miten niin, Juice ihmetteli.

- No näin se vaan on, Niinistö perusteli.

Nyt Juice oli saanut kyllikseen ja päätti keskustelun näin:

- Haista sinä Niinistö vittu!

Kysymykseen, mitä sitten tapahtui, Juice vastaa seuraavasti:

- Se sytytti tupakan, lähti kävelemään ja teki työtä käskettyä, tosin arvatenkin sitten vasta myöhemmin. Tanja ei ollut paikalla.”

Seuran haastattelu 24.08.01. ”Elämästä selviää hengissä”, Reijo Ikävalko.


nettisanomat.com 30.08.01. pm

http://www.nettisanomat.com/2001/08/30/juiceniinisto.htm

Tässä Iltalehden jutussa Sauli Niinistö muistaa vaatineensa korjausta seuraavasti:

”Niinistö: Holdingyhtiöiden sulkeminen erinomaista

Tiistai 26.8.2014 klo 14.55

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi ministeri Laura Rädyn ympärille kehkeytynyttä kohua sanomalla, että hänen mielestään holdingyhtiöiden sulkeminen lainsäädännöllä on ollut erinomainen asia.

- Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle, Niinistö sanoi toimittajille suurlähettiläspäivillä Helsingissä.
Räty on tehnyt lääkärinä töitä yhtiön kautta ja nostanut siten tuloja kevyemmin verotettuina osinkoina. Niinistö huomautti, että monissa muissakin ammateissa kuin lääkäreiden ja juristien keskuudessa yhtiöiden käyttäminen on tavallista, jos työ tapahtuu lyhyiden toimeksiantojen muodossa. Tällaista tapahtuu esimerkiksi rakennusalan pienissä yrityksissä.

– Mutta on ihan selvää, että tällaisessa tilanteessa, missä meidänkin taloutemme on, on hyvä että jokainen viimeisen päälle omalta kohdaltaan katsoo tilanteen. Ja niinhän ministeri Räty kertoo tehneensä jo vuosia sitten.

STT”
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082618605254_uu.shtml
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2014-08-27 klo  21:48 (Kuvat hiukan aikaisemmini).
Lue myös!
Nettisanomat 29.08.2005
http://www.nettisanomat.com/2005/08/29/niinisto.htm
Sonera ja Sauli Niinistö

Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta. Tapahtumien historiaa, kriittisiä kommentteja. Iltalehdessä julkaistu arvio muistelmakirjasta ”Viiden vuoden yksinäisyys”.

Pertti Manninen
maanantaina 29.08.2005
nettisanomat

Toimittaja Petri Kejonen haastatteli presidenttiehdokas Sauli Niinistöä Ylen aamulähetyksessä tiistaina 16.08.2005. Haastattelun Soneraa koskeva osa on purettu sanatarkasti illalla uusitusta lähetyksestä.

Toimittaja:
sonera oli yksi tällainen suuri taloustapahtuma teidän hallitustaipaleellanne postilaitoksen yksityistetty jälkeläinen hurmio ja turmio niinkuin otsikoitte soneran kirjassannne noin lyhyesti miten tämä it-pörssihurmion jälkeen sonera onnistuttiin kompuroimaan turmioon
Niinistö:
ee ei sitä koskaan onnistuttu turmioon saattamaan siis sonera on ollut voitollisin operaatio jos ajatellaan valtion rahavirtoja sieltähän tuli semmoset neljäkyt miljardia markkaa joka on valtava potti kaikenkaikkiaan ja sitten että sonerassa oltiin menty näihin umts-kauppoihin mukaan ja jouduttiin o pieni osa tuosta neljästäkymmenestä miljardista ikäänkuin palauttamaan soneraan nousi tietysti esille mutta kaiken kaikkiaan se soneran operaatio jota omistusta on vieläkin jäljellä öö oli kuitenkin ö melkoinen rahasampo
Toimittaja:
olisiko valtion koko osakekannalle sonerasta ollut ostaja
Niinistö:
tämä on suuri kysymys ja mielenkiintoinen kysymys ee koska myyntilupaahan ei koskaan tullut tavallaan ajoissa sen nykyinen ulkoministeri tuomioja esti ee mutta minä en ole ollenkaan vakuuttunut niistä väitteistä ett olis silloin ideaaliaikana sellaista
Toimittaja:
mutta te vihjaatte tässä kirjassanne että
Niinistö:
joo
Toimittaja:
että ehkä mahdollisesti olisi ollut
Niinistö:
no sanotaan että silloin en yhdeksäkytyhdeksän ollut kuullukkaan todella varteenotettavaa mutta tuolloinen toimitusjohtaja relander näyttää jälkeen ainakin kovasti selitelleen että sellaisia mahdollisuuksia olis voinu olla ö nyt sitten o jälkikäteen tuolla euroopassa olen kuullut kaikennäköisiä juttuja saattaa olla että ainakin teoreettinen mahdollisuus olis voinu olla auki en ole siitä kuitenkaan saanut mitään ehdotonta varmistusta
Toimittaja:
hieman avatkaa siitä mistä päin
Niinistö:
sitä sitä
Toimittaja:
mahdollisesti olisi
Niinistö:
sitä en tässä kun nämä ovat kuulopuheita en voi tehdä

Toimittaja Petri Kejonen haastatteli presidenttiehdokas Sauli Niinistöä Ylen aamulähetyksessä tiistaina 16.08.2005. Haastattelun Soneraa koskeva osa on purettu sanatarkasti illalla uusitusta lähetyksestä. Nettisanomat, Pertti Manninen.

Kommentti: Sauli Niinistö mainitsee tässä haastattelussa, että UMTS-kaupoissa: ”jouduttiin o pieni osa tuosta neljästäkymmenestä miljardista ikäänkuin palauttamaan soneraan”. Näinkin voi tietenkin sanoa. Aluksi luulin, että hän tarkoittaa sitä 24 miljardia (tästä 40 miljardista), joka kirjattiin nollaksi myöhemmin, mutta nyt tarkemmin luettuani hän näyttääkin tarkoittaneen sitä ehkä 12 miljardia, joka täytyi pumpata Soneraan, jottei se olisi tehnyt konkurssia ennen Telialle myyntiä.

Lopputulos oli kuitenkin se, että Suomen kansallisomaisuus meni tässä hupeloinnissa halvalla Ruotsiin.

Tästä linkki: Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. ”Tämä Yhdysvaltojen viranomaisille tehty paperi osoittaa karun totuuden, jota Suomessa ei uskalleta kertoa kuin ruotsiksi.”
2001/09/06/omistajalipponen.htm

Sitten ilmestyi Sonera-kirja, joka oli karua luettavaa kansallisomaisuuden hupeloinnista ja siitä kuinka toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander kietoi ministerit pauloihinsa niin, etteivät nämä voineet puolustautua myöhemmin kuin valehtelemalla.

Tästä linkki: Minne hävisivät Soneran rahat?
”Minne hävisivät Soneran valvojat? Netissä julkaistun Sonera-kirjan valtio-omistajan valvonnan laiminlyöntiä koskevat luvut. Pääosissa viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö sekä maan hallituksen ydinosa sekä tietenkin vastuussa olevat virkamiehet.”
2002/06/27/etusivu.htm

Tarina jatkui masentavasti: Kun oikeuskansleri Paavo Nikula tutki tapausta silloiset ministerit valehtelivat kaikki tyynni tietämättömyyttään UMTS-kaupoista.

Tästä linkki: Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. ”Sovittiin, että jokainen oli UMTS-kauppoja päätettäessä terassin pöydällä alastomana. Oikeuskansleri oli hämmästynyt vastausten yhteneväisyydestä. Pienissä yksityiskohdissa oli eroja, joku oli nähnyt kirjavan pässinkin naapuripöydällä. Kuva ja käsittely Pertti Manninen. Ainutlaatuinen kuvareportaasi.”
2002/10/10/etusivu.htm

Ja lopuksi kaikki Sauli Niinistöstä. Kun hän oli lähdössä Eurooppaan, Investointipankin varapääjohtajaksi, virkaan, joka hänelle oli pedattu muut hakijat sivuuttaen, nettisanomat julkaisi kaikki häntä koskevat jutut erikoisnumerossaan: Sauli Niinistö-Special ryhmiteltynä seuraaviin alaotsikoihin: 1999, 2000, 2001, 2002. Toiminta, 2002. Peittely.
2003/02/06/niinistokuva.htm


Kuva:Pertti Manninen

Tähän lopuksi toinenkin mielipide.
29.08.2005. Pertti Manninen.


Muut lehdet.
Iltalehti tiistaina 16.08.2005. Näkökulma. Pätkämuistelmat.
Presidenttiehdokas Sauli Niinistön vaalikirja ”Viiden vuoden yksinäisyys” on puolivallattoman leskimiehen puolivillainen muistelo 5-10 vuoden ajalta.

Kirjan ainoa uutinen on se, että Niinistö tunnustaa pyytäneensä Nokian pääjohtajaa Jorma Ollilaa harkitsemaan presidenttiehdokkaaksi lähtemistä. Kirjan mukaan Ollila pohtikin ehdotusta vakavasti – ei yön yli, vaan koko kesän yli.

Omia epäonnistumisiaan tai mokiaan Niinistö ei – useimpien muistelijoiden tapaan – juuri viitsi kerrata. Kaveritkin, kuten nyt Olli-Pekka Heinonen, pääsevät vähällä. Sen sijaan kirjoittajalta riittää tarinaa, jossa hän puolustaa ja taustoittaa omalta kannaltaan parhain päin kiistanalaisia tapahtumia.

Timo Hakkarainen
timo.hakkarainen@iltalehti.fi
Iltalehti tiistaina 16.08.2005. Näkökulma. 
Pätkämuistelmat.
Muut lehdet.

LOPPU, TÄLLÄ KERTAA!
VIIKKOSANOMAT

VIELÄ:
PS2.  Autoverosekoilun takuumies oli muuten entinen valtiovarainministeri, nykyinen presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Asia ei ole vielä kaikilta unohtunut!
Maanantaina 29.08.2005. Pertti Manninen
http://www.nettisanomat.com/2005/08/29/niinisto.htm 

Noora Räty. Kuka vastaa loukkaantumisen? Kummola vai Jääkiekkoliitto?

tiistai, maaliskuu 11th, 2014

Maanantain Iltalehteä (2014-03-10) lukiessani näin taas aika kamalan jääkiekkokuvan. NHL-pelissä. jossa ”Erik Haula jyräytti väkevällä ajollaan Kari Lehtosen jäänpintaan. Mutta voiko täydellisestä vahingosta tulla pelikielto?” Jutun otsikko oli ”Tahaton tragedia”.

Aika kuvaavaa. Lehtonen lyö päänsä maalirautaan, kypärä lentää ja aivotärähdys on seurauksena, mahdollisesti peliuran loppuminen. Tätä ei ole otsikkoon valittu.

Jutussa käy ilmi, että maalia pitää yrittää loppuun saakka vaikka kuinka päälle lentäisi, kampituksesta,  ei pienintäkään ajatusta siitä, että voisi yrittää, edes yrittää, siinä tilanteessa jotenkin minimoida vahingon. Toimittajan nimi on Teemu Stubin.

Käänsin seuraavalle aukeamalle. Ja Otsikko: ”Kerralla esikuvaksi” ja ”Noora Rädystä tuli K-Vantaa-sopimuksen myötä ensimmäinen naismaalivahti Suomen miesten sarjoissa. Ja hän ennusti tämän päivän koittavan”. Tämänkin jutun kirjoitti Teemu Stubin, En tiedä oliko kirjoittanut ennen vai jälkeen telomisjutun, toivottavasti ennen. Häntä säesti toinen toimittaja omalla kolumnillaan ”Kiitos Ari-Pekka ja Noora!” Huutomerkki on jutussa, jonka kirjoitti Sasha Huttunen.

Aikaisemmin kauhistelin vaikken kirjoittanutkaan, aina ei viitsi ilonpilaajaksi ruveta, juuri tätä, että miesten sarjoissa pelataan miesten sarjoissa. Ajattelin juuri näitä tahattomia, välillä tahallisiakin, maalivahdin telomisia ts. jyräämisiä, miten niistä hento nainen selviää, kun 100-kiloinen jyrä tulee päälle. Haulan jyrä olisi kyllä tappanut Rädyn.

Ylen somessa valtaosa, ehkä 90 prosenttia ylisti Rädyn päätöstä pelata miesten sarjassa. Poikkipuolisiakin oli sitten se 10 prosenttia, joista valitsen tähän yhden, tähän saakka niitä luin.

LAINAUS
Koska miehet naisten sarjoihin 9.3.
Mitään järkeä koko hommassa. Jos joku vetää vahingossa päin ja nainen loukkaantuu on se miehen vika vaikka ei olisikaan tahallinen tilanne. Esim sitä aikaisempaakaan naista kukaan halunnut mennä taklaamaan vahingoittamisen pelossa. Naiset naisten sarjoissa ja miehet miesten vai aletaanko pian nähdä romuluisia kanadalaismiehiä Suomessa naisten SM-Liigassa? Ei näitä pelipaikkoja jonkin tasa-arvon vuoksi pitäisi mennä jakamaan. Täysin typerä päätös ja jokainen joka ajattelee asiaa omilla aivoillaan & ymmärtää miesten ja naisten eron esimerkiksi fysiikan puolella tajuaa saman.”
LAINAUS LOPPUU

http://yle.fi/urheilu/keskustelu_miten_uskot_noora_radyn_menestyvan_mestiksessa/7127441

Tähän oli tarkoitus lopettaa, mutta mieleeni tuli uudestaan rugby, jota muutaman kerran kesässä aina seuraan. Pelit on yleensä järjestetty niin, että miesten ja naisten pelit ovat peräkkäin. Vaikka lajia ei Suomessa hirveän paljon harrastetakaan, niin kyllä niillä peleillä on huikea ero. Naiset ovat sopivia vastustajia toisilleen ja miehet toisilleen, Miesten vauhti ja kamppailu on hurjan rajua naisiin verrattuna, mutta silti molemmat ovat viihdyttäviä katsella. Ei kuuna päivänä tulisi mieleen, että miesten joukkoon voisi nainen mennä tässä pelissä …

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2014-03-11 klo 03:17

Huvittava Sampsa Kataja: ”Määrä, jota me pidämme kohtuullisena”. Ikäänkuin Laura Rädyn johtama hallitus ei olisi tehnyt tätä Ailus-sopimusta, siis uutta sopimusta!

sunnuntai, marraskuu 24th, 2013

Huvittava Sampsa Kataja: ””Määrä, jota me pidämme kohtuullisena”. Ikäänkuin Laura Rädyn johtama hallitus ei olisi tehnyt tätä Ailus-sopimusta, siis uutta sopimusta!

Iltalehti kertoo Sampsa Katajan stooria tästä sopimuksesta. Kun oikein tarkkaan lukee, niin hänkin todistaa sen Viikkosanomien edellisessä kirjoituksessa olleen ”paljastuksen”, että Laura Räty puhui täyttä soopaa, kun väitti erosopimuksen olleen johtajasopimuksen mukainen. Olihan se tietenkin nyt tehdyn uuden sopimuksen mukainen, mutta ihmetellä täytyy, että mikään muu media ei ole tätä huomannut tai sitten on halunnut johtaa lukijoitaan harhaan tahallisesti kun ei ole tästä kertonut..

Iltalehden jutussa Sampsa Kataja sanoo näin.

LAINAUS
”Määrä, jota me pidämme kohtuullisena.

Erokorvauskeskusteluun Kevan hallituksen entinen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) haluaa sanoa Iltalehdelle, ettei vastuuta erokorvauksesta voi sysätä nykyiselle hallitukselle eikä toimitusjohtajalle. Kataja sanoo, että virkasopimuksen ehdot Ailukselle on määritelty Kevan hallituksessa Katajan aikana.

Sopimuksessa on todettu menettelytapa – missä tilanteessa erokorvaus tulee maksettavaksi. Nyt Kevassa on päädytty, että virkasuhde päättyy sopimuksella.

– Me halusimme tuota virkasopimusta tehdessä lyödä lukkoon sen korvauksen määrän, jota me pidämme kohtuullisena.”

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112317755316_uu.shtml
LAINAUS LOPPUU (lihavointi Viikkosanomien)

Kyllähän tästä käy ilmi, että johtajasopimusta on muutettu. Kataja selostaa muutosta kuin piru raamattua ja yrittää summapuheilla kiinnittää huomion siihen,  ettei vain kukaan huomaisi, että tämä Laura Rädyn hallitus on tehnyt uuden sopimuksem.

Eihän siinä mitään pahaa ole, että on tehty uusi sopimus, mutta sen peittely on kyllä aika hupaisaa. Ja sehän vasta hupaisaa on jos media ei tätä huomaa!

Tähän tietenkin on toistettava se, että tietenkin molempien osapuolten kannalta oli hyvä, että saatiin sopimus aikaiseksi. Toistan edellisessä kirjoituksessa olleen lauseen:
”Lopputulos sinänsä oli kyllä kaikkien kannalta hyvä. Tuskalliseen ja raastavaan oikeusprosessiin ei tarvinnut lähteä edes tutkimaan miten siinä olisi käynyt.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2013-11-24 klo o2:52-

Lue myös!

Laura Räty puhui soopaa Ailus-erossa. Ei eroraha ollut sopimuksen mukainen kuin korkeintaan summaltaan.

http://viikkosanomat.fi/2013/11/22/laura-raty-puhui-soopaa-ailus-erossa-ei-eroraha-ollut-sosopimuksen-mukainen-kuin-korkeintaan-summaltaan/

IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta: ”Sössimistä sössimisen perään. EU on jo sössitty kuralle. Seuraavaksi luulen että tämä porukka sössii Venäjän suhteet. Kukaan ei varmaan enään muista aikaa kun Sonera osti UMTS luvat Saksasta. Niinistö oli valtiovarainministeri tuohon aikaan. Eu tuet ei taida olla yhtään sen fiksumpaa.”

torstai, lokakuu 11th, 2012

LAINAUS ALKAA
Sössimistä sössimisen perään Tänään 20:34

EU on jo sössitty kuralle. Seuraavaksi luulen että tämä porukka sössii Venäjän suhteet.
Kukaan ei varmaan enään muista aikaa kun Sonera osti UMTS luvat Saksasta. Niinistö oli valtiovarainministeri tuohon aikaan. Eu tuet ei taida olla yhtään sen fiksumpaa.

LAINAUS LOPPUU

IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta,

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288506933389.html

 

torstai 2012- 10-11

Nettisanomat Arkisto 2001

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

Soneran, kansallisomaisuuden hupeloinnista on syytetty ministeri Olli-Pekka Heinosta. Maan hallitus on moneen kertaan hokenut, että ministerillä on täysi hallituksen tuki toimissaan.

Tämä on poikkeuksellista. Ministeri Arja Alho sai mennä Sundqvist-jupakan yhteydessä ja Ministeri Rauli Aura Vennamo-jupakan yhteydessä.

Hallitus on rehellinen ja kantaa vastuun kokonaisuudessaan, niinkuin kantaakin. Ei Olli-Pekka Heinosta voi yksin laittaa vastuuseen kansallisomaisuuden hupeloinnista.

Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistökin näyttää hyppäävän liian myöhään uppoavasta laivasta. Ilkka Kanerva osaa temput ja pitkittää Suomen pankin johtajanimitystä vielä jonkun aikaa, ja kas Niinistö huomaa kuin huomaakin hypänneensä liian myöhään.

Mikäli Sonera uppoaa, niin kyllä siinä täytyy hallituksenkin ja sen keskeisten ministerien kastua. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

PS. Sillä varauksella, että tällaiuset asiat ylipäätään kiinnostavat.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 06.09.01-10.0

KORJAUS: Ministerin nimi, jonka Niinistö erotti oli Matti Aura. 

http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/omistajalipponen.htm

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Torstai 2012-10-11 23;14