Ylellä on ollut ihan hyvä sarja ”Hautakiven äärellä”, jossa urheilutoimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle kertovat menneiden ja uudempienkin aikojen urheilijoiden elämästä. Jossain toimituksessa on kyllä lipsuttu kun heidät on päästetty aiheen ulkopuolelle.
Tammikuussa toimittajat olivat keksineet matkan Espanjaan, Malagaan, jonne on haudattu Outsider eli Aarne Haapakoski, Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin isä. Kyllähän siinä lueteltiin tämän seikkailijan elämänvaiheet, mutta asiantuntemattomuuttakin esiintyi väittämällä, että Valentin , oli Vaala niinkuin Teronen sanoi, Kyllä tämä Valentin oli Ensio Rislakki.
Lopuksi ohjelman jälkeen kerrottiin, että parivaljakko on seuraavaksi menossa presidenttien puolisoiden haudoille, Toivottavasti onnistuvat. Mieluummin kyllä kuulisin Matti Klingen tai vaikkapa Jukka Tarkan puhetta näistä aiheista. Historian ja poliittisen historian syvällinen tuntemus ei lienr pahasta.
Kai Pahlman oli Kaitsu ja Georg Malmsten oli ”Sörkän Sibelius”, jolle pystytettu muistomerkki, jotkin tolpat muistaakseni, on muuten myös siellä Kaitsun lapsuuden kodin nurkilla Aleksis Kiven kadun puistossa lähellä Hämeentietä. Kaitsusta muuten vielä pieni yksityiskohta, jota en muista kerrottiinko se ohjelmassa. Kaitsun arvonimi tai ammatti oli Helsingin puhelinluettelossa loppuun saakka ”musiikin opiskelija”.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantaina 2014-06-07 11:32.
Tags: äärellä, Arto Teronen, hautakivi, Jouko Vuolle, Jukka Tarkka, Matti Klinge, Sörkän Sibelius, Yle