Uuden Suomen kolumnistin, ei siis kommunistin niinkuin aluksi vahingossa kirjoitin, puheenvuoro ja siihen liittyvät kommentit, ainakin osa. Ja tekstistäkin vain osia:
LAINAUS
”
Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Vanhanen torjuu eliitin elkein
Kansalta tätä ei ole taidettu kysyä ihan suoraan. Mutta vähän epätarkempi kysymys esitettiin kansalaisille viime aikoina, ja kyselyn tulos oli, että suurin osa suomalaisista haluaisi lisätä pääomatulojen verotuksen progressiota, ansiotulojen verotuksen tyyliseen suuntaan. Kuinka lähelle sitä? Ihanko samanlaiseksi, kaikki tulot yhteen pottiin? Sitä ei kysytty, joten siihen emme tiedä vastausta.
https://yle.fi/uutiset/3-11654812
…
Edustuksellisessa demokratiassa nähdään aina silloin tällöin tällainen ”kansan tahto vastaan poliittisen eliitin kootut selitykset”-asetelma. Ja sitten kansan tahtoa ei noudateta. Tällä kertaa Matti Vanhanen on selittäjän roolissa. Hän selittää meille, miksi pääomatuloja ei pidä verottaa nykyistä tiukemmin.
Selitys on täyttä puppua, mutta sillä ei ole merkitystä. Eikä pitäisikään olla. Demokratia perustuu siihen, kuinka moni äänioikeutettu äänestää mitäkin vaihtoehtoa. Harvainvalta perustuu selittelyyn, demokratia perustuu äänestämiseen. Myös edustuksellinen demokratia perustuu häiritsevän usein enemmän selittelyyn ja ehdotetun puheenaiheen väistelyyn, kuin kansan poliittisen tahdon kuuntelemiseen ja sitten sen toteuttamiseen.
”
LAINAUS LOPPUU
Tähän aluksi kirjoittamispäivänä torstaina 19.11.2020 lähetetyt kommentit ilman naamakuvia. Viimeinen 23:30.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 22.11.2020 07:58.
LAINAUS
”
Kommentit (75)
Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
”suurin osa suomalaisista haluaisi lisätä pääomatulojen verotuksen progressiota, ansiotulojen verotuksen tyyliseen suuntaan.”
Aivan. Mutta jos noin tehtäisiin niin pääomat (ja tietotaito) karkaisivat ulkomaille kevyemmän verotuksen maihin.
Kävisikö noin oikeasti? Voisiko Suomessa kuitenkin pysyä riittävästi pääomia, ja etenkin sitä tietotaitoa. Voisiko olla niin, että pääomatulojen progressiosta huolimatta Suomessa eläisi jatkossakin järkeviä sekä varakkaitakin ihmisiä?
– Ei ongelmana ole että vietäisiin veroilla investointirahat ja estettäisiin uudet työpaikat, vaan se, että ennen Koronaakaan ei juuri mihinkään investoitu, vaan jemmattiin Sipilän lailla miljoonat mm. ”edullisiin säästövakuutuskuoriin…?!”
Kun kiinnijäämisen riskiä ei käytännössä ole niin henkilöt eivät ilmoita omistuksiaan ja tulojaan kotimaansa verottajalle. Tiedän useita tällaisia tapauksia pelkästään Hesasta. Näissä on mm. yrittäjiä, lääkäreitä ja poliitikkoja. He käyttävät tyypillisesti ulkomaisten pankkien luottokortteja voidakseen käyttää kotimaassaan ulkomailla olevia verottomia tulojaan ja varojaan.
Toinen maailmantalous pyöriikin veroparatiisien kautta ohittaen verotuksen kokonaan.
Eli veroparatiisit ja harmaa talous kunniaan, meillähän toimii jo varsinkin isoja yrityksiä jopa valtio omisteisia jotka näyttää pientä tulosta Suomessa kun tuloutetaan halvemmin verotettuihin yhteiskuntiin.
Jos välttämättä verotusta halutaan muuttaa eikö kenellekään tule mieleen tasapuolistaa verotusta esim. listaamattomat/pörssiyritykset.
Siitä voisi yhteiskunnallekin olla rahallistakin hyötyä ?
Mikäli pääomatuloja verotettaisiin samalla progressiolla kuin palkkatuloja, niin valtio häviäisi. Sen verta pieniä suurin osa pääomatuloista on.
– pääomatulot vuonna X (esim. 2018 = saatavilla tilastokeskuksesta)
– pääomatuloista maksetut verot tuolloin?
– entä jos olisikin ollut progressiivinen ”palkkatuloverotus”?Nykyisinhän pieniä pääomatuloja ei veroteta lainkaan, miksi ei? (HYVÄ!).