Aluksi syyskuulta 2015:
”Pääministeri Juha Sipilä luovuttaa toisen asuntonsa pakolaisille ensi vuoden alusta. Sekin on hienoa. Suomen pääministerinä hän on kuitenkin vastuussa hallituksen politiikasta. Nyt hän osallistuu köyhien kyykyttämiseen. Hallituksen tarkoituksena on heikentää kaikkein pienituloisempien eläkeläisten asumistukea, jne, jne.
Sipilä ei ole kai kuullut mitään kasvavista ruokajonoista rai asunnottomista suomalaisista, joiden asunnottomien yötä vietetään ihan lähiaikoina. Sipilä kiillottaa nyt kilpeään sydämettömän hallituksen pääministerinä pakolaisten kustannuksella, kotimaan hädänalaiset unohtaen.
Hyväosaisten humpuuki näyttää siltä itseltään.
Viikkosanomat. Pertti Manninen
Tiistai 2015-09-08 klo 07:10″
Nyt sitten kuukauden kuluttua suunnitellusta muuttopäivästä turvallisuustekijöihin liittyen ei Kempeleen asuntoa voidakaan ottaa pakolaisten käyttöön. Mitä pitää ajatella pääministeristä, joka ei ensin selvitä asioiden laitaa, vaan spontaanisti ja ehkä taktikoidenkin päästelee suustaan sammakoita.
Syyskuun kirjoituksen jälkeen on peruutettu myös ainakin pahin eläkeläisten asumistukien leikkaus, näin aluksi, myöhemminhän se sitten puree ainakin asunnon vaihtuessa.
Sulaakohan Sipilän sydän edelleenkin, kun kaikki heikennykset rupevat puremaan kannatukseen.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 01.02.2016 08:39.