Posts Tagged ‘huutokauppa’

Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla lauantaina 19.08.2017. Vanha kuva-albumi.

lauantai, elokuu 19th, 2017

Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla lauantaina 19.08.2017. Vanha kuva-albumi.

Tavaraa myytiin kolmisen tuntia. Aivan lopulle jäi etukäteen tarkastamani, pintapuolisesti tosin, vanha kuva-albumi.

Pienin huuto oli 5 euroa, jolla aloitin, kahden euron korotuksin päädyttiin tarjoamaani 13 euroon. Etukäteen olin itselleni asettanut rajaksi 22 euroa.
Vanhana asianosaavana meklarina Hassinen kysyi sopiiko 20 euroa johon huusin sopii ja niin nuija kolahti kolmesti nopeasti pöytään.

Oliko se Hassisen asettama minimihinta jää siis arvoitukseksi.

Apulainen, nuori mies toi sen minulle ja 20 vaihtoi omistajaa,

Myöhemmin laskin, että siinä oli 47 vanhaa valokuvaa ja 4 kuolinilmoitusta. Paljon oli kuvia poissa.

Tässä kuitenkin yksi ensimmäisistä kuvista. En tiedä keitä he ovat, mutta aikansa sankareita kuitenkin.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Lauantai 19.08.2017 20.15 Kenkämaailman Deniksessä kahvia siemaillen ja akkua tai pikemminkin akkuja ladaten.

IMG_0359

Vielä muutama kuva lisää!

IMG_0362

IMG_0365

IMG_0367

Tänne loppuun tähän samaan päivään ajoittuu Viikkosanomien numero vuodelta 1960, joka löytyi 2 eurolla ennen huutokauppaa vieressä olevasta Humppilan kirpparista. Siinä on mm. Eläintarhan ajoista joissa muistan käyneeni koululaisena ja kuva lentäjä Powewrsista, jonka Neuvostoliitto pudotti ampuessaan alas vakoilulentokoneen.

Sama

IMG_0355