Posts Tagged ‘aika’

Ex-kaupunginjohtajalle kaksinkertainen eroraha ja yksinkertainen muotokuva. (Pekka Kettunen).

maanantai, syyskuu 26th, 2011
Ex-kaupunginjohtajalle kaksinkertainen eroraha ja yksinkertainen muotokuva. (Pekka Kettunen).
Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle myönnetty eroraha on kahteen kertaan Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tuomittu perusteettomaksi ja lainvastaiseksi. Tästä huolimatta rahan takaisinperintään ei ole ryhdytty. Asiassa on huijattu matkan varrella suruttomasti niin kuntalaisia kuin hallinto-oikeuksia, kun on annettu ymmärtää, että rahan maksaminen perustuisi johonkin sopimukseen. Sopimuksia kyllä tehtiin moneen kertaan, mutta mikään niistä ei jäänyt voimaan, Näin ainakin kaupungin lausuntoa antamassa ollut kaupunginlakimies Anna-Liisa Lehtinen totesi pöytäkirjojen mukaan, jotka ovat luettavissa kaupungin sivuilta ja myös Nettisanomien sivuilta.
Mainittakoon, että nykyinen kuntaministeri Henna Virkkunen toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana erään huijausvastauksen aikaan: ”Tahdottiin tuoda asia uudelleen valtuustoon …”. Tällä huijausten ketjulla pelattiin vain aikaa, jotta kaikin puolinen mahdollisuus saada rahoja takaisin mitätöitiin ja samalla puolihuomaamatta myönnettiin itselle, päättäjille vastuuvapaus tästä sotkusta.

Näin siis Kettunen saa pitää kaksinkertaiset erorahansa ja nyt hänet on sitten palkittu yksinkertaisella, toivottavasti, muotokuvalla kaupungin talon seinälle. Laattaan tiettävästi tulee myös nimike: ”doctor filungis, hc”.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2011-09-26 klo 10:19.

PS. Googlaamalla löytyy useitakin perusteellisiakin juttuja: ”Nettisanomat + Kettunen”.

 

 http://www.nettisanomat.com/2004/08/03/kettunen.htm
Kalliit kaupunginjohtajat

http://www.nettisanomat.com/2005/04/05/etusivu.htm
Paska ei pöyhien parane (Nettisanomat)  & Saivarteleva hallinto-oikeus (Keskisuomalainen, Erkki Laatikainen).

http://www.nettisanomat.com/2009/11/10/etusivu.htm

Huijarit asialla! Jyväskylän kaupunki (kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, kaupunginlakimies) tilaa tuhansien eurojen lausunnon sopimusoikeuden dosentilta sopimuksesta, jota ei ole edes olemassa! Keskisuomalainen selostaa kritiikittä ja pitää lukijoitaan paariajoukkona!

mm.