Posts Tagged ‘täytääntöönpano’

Never ending story – kunnianloukkauskirjoituskirjoitus vuodelta 2004 yhä oikeuskäsittelyssä.

maanantai, tammikuu 18th, 2016

Nettisanomat julkaisi vuonna 2004 kirjoituksen, joka vuosia myöhemmin rupesi loukkaamaan asianajajan kunniaa. Keski-Suomen käräjäoikeus tutki tammikuussa 2012 asian ja tuomitsi Nettisanomien päätoimittajan kunnianloukkausrikoksesta rangaistukseen ja korvauksiin. Sen jälkeen Vaasan hovioikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen. Korkein oikeus pysytti itse tuomion voimassa, mutta palautti asian käsittelyn kirjoitusten poistamisen osalta takaisin hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden poistamismääräys koski kaikkea mahdollista tekstiä, jossa asianajajan nimi tai toimiston nimi on mainittu, riippumatta siitä missä yhteydessä nimi on esiintynyt. Hovioikeus sitten joulukuussa 2015 antoi tuomion,jonka mukaan nyt kunniaa loukkaavat ilmaisut pitää poistaa, taas ilman sitä selvitystä missä yhteydessä asiaa on käsitelty kirjoituksissa tai oikeudenkäyntipöytäkirjoissa tai muissa viranomaisten lähettämissä papereissa.

Poistamismääräys on Nettisanomien mielestä edelleen liian laaja, loukkaavuutta ei ole todettu kuin oikeudessa esitetyissä teksteissä.

Lisäksi hovioikeus määräsi poistettaviksi hakutulokset. Vaatimus on aivan absurdi, eihän loukkaavuutta voi todeta vasta kuin lukemalla itse tekstiä, johon hakukone viittaa.

Lisäksi Nettisanomien päätoimittaja pyytää korkeinta oikeutta selvittämään onko hovioikeudessa ollut tarpeellista tutkia netin sisältöä 30 tuntia tapauksessa, jossa arvioitiin vielä vailla lainvoimaa olevia poistoja, joita pankin edustajan asianajaja suoritti antaumuksella.

Mikäli korkein oikeus ottaa jutun käsiteltäväkseen päätös tullee ehkä vuonna 2017, joten kirjoitusta koskeva oikeudenkäynti päättyy 13 vuotta jutun julkaisemisen jälkeen.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2016-01-18 10:08.

Painovirheet korjattu ja asiasanat lisätty torstaina 2016-91-21 19:11.

http://www.maanantai.fi/2009/05/01/DSCI0022D20081112lapsetkadulla900sh.jpg