Viikkosanomat – blogi

 28.8.2011
 
Helsingin Sanomat julkaisi eilen 27.8. ”Pitkä matka Mäntyniemeen” otsikoidun Unto Hämäläisen ansiokkaan arvion ensi vuoden presidentinvaaleista.
 
Kirjoituksessaan Hämäläinen käsitteli varsin laajasti minun poliittista uraani. Tämä osio antaa aiheen yhteen kommenttiin ja pariin täydentävään huomioon.
 
Hämäläisen kirjoituksen lähtökohtana oli Esko Ahon väite, jonka mukaan olisin keväällä 1977 kertonut, että ulkoministerinimitykseni yhteydessä Urho Kekkosen kanssa olisi puhuttu enemmästäkin: ”Kekkonen oli antanut selvästi ymmärtää, että hän halusi loikata presidenttiasiassa yhden sukupolven yli. Tästä lähtien Väyrysen pitäisi ryhtyä valmistautumaan suurempiin tehtäviin, Suomen seuraavaksi presidentiksi.” Tällaista en ole sanonut, enkä ole voinutkaan, koska tällaista ei puhuttu.
 
Lähdekritiikki olisi ollut tässä paikallaan.
 
Vuosien 1988 ja 1994 kampanjoitani Hämäläinen luonnehtii aivan oikein huimiksi. ”Kiveäkään ei jätetty kääntämättä, mutta häntä ei valittu”, hän kirjoittaa.
 
Näistä kaksista vaaleista olisi ollut aihetta kirjoittaa enemmänkin, mutta eihän määrämittaiseen kolumniin kaikki mahdu.
 
Vuoden 1988 presidentinvaalien lopputulos ratkesi jo kevään 1987 hallitusratkaisun yhteydessä. Kytkökset näiden kahden välillä olivat vahvat.
 
Mauno Koivisto ja SDP kaatoivat keskiryhmien ja Kokoomuksen sopimuksen keskinäisestä hallitusyhteistyöstä ehkä jopa ensi sijassa sen vuoksi, että voitiin turvata Mauno Koiviston uudelleenvalinta vuoden 1988 vaaleissa.
 
Keskiryhmien ja Kokoomuksen yhteistyö romutettiin, ja Holkeri varmisti Koiviston jatkokauden. Rehellisenä miehenä hän kertoi tästä jo ennen presidentinvaaleja.
 
Holkeri puolestaan valitutti vastoin oman puolueensa johdon tahtoa itsensä presidenttiehdokkaaksi jo marraskuussa 1986. Hallitusneuvottelujen yhteydessä hän uhkasi luopua ehdokkuudesta, jos puolue ei tukisi häntä. Tämä oli olennainen osa vuoden 1987 vallankaappausta.
 
Näissä oloissa oli unelmatulos, kun Koivistoa ei valittu suorassa kansanvaalissa, ja kun Keskusta voitti Kokoomuksen ja minä Holkerin. Samalla Keskusta palasi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen suurten puolueiden sarjaan, missä pysyimme aina viime kevään murskatappioon saakka.
 
Vuonna 1994 olin pääsemässä kovalla vaalityöllä toiselle kierrokselle, kuten ennakkoäänet osoittivat. Viime päivien mediapelillä minut pudotettiin jatkosta.
 
Ääniä ohjailtiin MTV:n julkaisemalla tekaistulla gallupilla, jonka mukaan olisin ollut kannatusluvuissa vasta neljäntenä Elisabeth Rehnin ja Raimo Ilaskiven jälkeen.
 
Lauantai-iltana MTV:n kymmenen uutisissa väitettiin, että olin tilannut Venäjältä nootin vaikuttaakseni presidentinvaaleihin. MTV sai jälkikäteen menettelystään Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen, mutta vaalin tulosta se ei muuksi muuttanut.
 
MTV:n uutisointi perustui saman aamun Helsingin Sanomissa julkaistuun pikku uutiseen. Unto Hämäläinen oli tuolloin politiikan toimituksen päällikkö. Hän on minulle kertonut, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka uutista tultaisiin käsittelemään illan TV-uutisissa.
 
Tähän asiaan saimme hieman lisävalaisua vuoden 2009 lopulla, kun vuonna 1994 Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut Juri Derjabin antoi Ylelle haastattelun, jossa tätäkin asiaa sivuttiin. Derjabin ihmetteli, että noottiuutista pantattiin Helsingin Sanomien toimituksessa useiden päivien ajan. Ajoitus oli osa mediapeliä.
 
Kampanjani oli Unto Hämäläisen kieltä käyttääkseni ”huima”, ja ilman mediapeliä se olisi todennäköisesti johtanut tulokseen.
 
Olisikohan Lasse Lehtisellä ollut sormensa tässä mediapelissä? Tätäköhän Elisabeth Rehn tarkoitti, kun hän Lehtisen presidenttiehdokkuutta TV-haastattelussa kommentoidessaan naurahtaen sanoi, että ”hän kyllä osaa kaikki, kaikki temput”?
 
Hämäläisen arvioon ensi vuoden vaalista pääosin yhdyn.
 
Kampanjani on hyvässä vauhdissa. Aion nousta taas kakkoseksi ja sitä tietä voittoon – kunhan nyt ensin pääsen oman puolueeni ehdokkaaksi.
 
Paavo Väyrynen”