Posts Tagged ‘Washington’

Lokakuu 2019. Takki kiinni. Presidentit Trump ja Niinistö osaavat pukeutua Washingtonissa, toisin kuin pääministeri Vanhanen Pekingissä 11 vuotta aikaisemmin.

perjantai, lokakuu 4th, 2019

Lokakuu 2019. Takki kiinni. Presidentit Trump ja Niinistö osaavat pukeutua Washingtonissa, toisin kuin pääministeri >Vanhanen Pekingissä 11 vuotta aikaisemmin.

Hyviin tapoihin kuuluu pukeutua arvokkkaasti ja käyttäytyä sen mukaisesti. USA:n vierailun yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Niin presidentti Donald Trump kuin presidentti Sauli Niinistö pitivät nappinsa kiinni puvuntakeissaan!

13-3-11002707

Pääminiteri Matti Vanhanen sen sijaan istua röhötti nappi auki vierailunsa yjteydessä Pekingissä 2008.

dsci1774d20080811ylevanhanenpeking450sh

Kuva julkaistu Nettisanomissa seuraavin tekstein:
Pääministeri Matti Vanhanen takki auki Pekingissä. Ylen kuvaa sunnuntaina 2008-08-10.

Meidän poikamme maailmalla. Pääministeri Matti Vanhanen Pekingissä.

Kuvassa pääministeri Matti Vanhanen keskustelee rennonoloisena, takki auki, Kiinan pääministeri Wen Jiabaon kanssa mm. ihmisoikeuskysymyksistä. Kuvassa myös tulkki. Ylen 20.30- uutislähetyksen sunnuntaina 2008-08-10 kuvasta rajannut Pertti Manninen.

Samassa yhteydessä oli toinenkin kuva suomalaisista herrasmiehistä:

PICT8824d20070413vanhanenistuu880sh

”Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen rojahtamassa sijoilleen Tarja Cronbergin vetäessä tuoliaan hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuudessa Säätytalolla perjantaina 2007-04-13. FST:n uutislähetys klo 18.15. Kuva: Pertti Manninen.

Ja olipa siellä jopa pääkirjoitus tästä käyttätymisestä:

Pääkirjoitus. Tapoja Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen!

Kaiken korskeuden keskellä ei tarvitse käyttäytyä moukkamaisesti naishenkilöä kohtaan. Vt. pääministerinkin pitäisi ymmärtää, että hän on hallitustunnustelujen vetäjä ja hänen edustamallaan puolueella on sittenkin vain neljäsosa eduskuntapaikoista.
Kohteliaisuutta korskeuden sijaan. Hyviä tapoja välinpitämättömyyden sijaan. Eikö viiskymppinen mies ole tällaista vielä oppinut?
Huomaavaisuus naisen istahtaessa ja tuolin vetäminen sopisi myös ”Euroopan presidentiksi ” itseään kutsuneelle mörrikälle.

Perjantaina 2007-04-13. Pertti Manninen.”

Käyttätymisoppaana
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 04.10.2019 klo 11:26.

Alkuperäiset sivut:
http://www.nettisanomat.com/2008/08/11/etusivu.html#meidan

http://www.nettisanomat.com/2007/04/13/etusivu.html

Bilderberg. Jutta Urpilainen piilotteli kutsuaan – mystinen seminaari alkaa tänään, 2012-06-01.

perjantai, kesäkuu 1st, 2012

Bilderberg. Jutta Urpilainen piilotteli kutsuaan – mystinen seminaari alkaa tänään, 2012-06-01.

UUSI SUOMI

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/50965-jutta-urpilainen-piilotteli-kutsuaan-mystinen-seminaari-alkaa-tanaan

LAINAUS

|

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kolme muuta suomalaista osallistuu tänä viikonloppuna järjestettävään Bilderberg-seminaariin.

Urpilaisen esikunta tiedotti asiasta eilen. Aluksi valtiovarainministeriö ei kertonut julkisuuteen, miksi Urpilainen matkusti Yhdysvaltoihin tällä viikolla.

Jutta Urpilaisen erityisavustaja Matti Hirvola perusteli Uudelle Suomelle perjantaiaamuna hiljaisuutta sillä, että seminaarin järjestäjät ovat pyytäneet kutsuttuja vaikenemaan kutsuistaan siihen asti kunnes lista kutsutuista julkaistaan kokouksen verkkosivuilla.

Järjestyksessään 60. seminaari järjestetään Chantillyssä lähellä liittovaltion pääkaupunkia Washingtonia.

Bilderberg-seminaarin ympärillä pyörii joka vuosi valtava huhumylly, sillä tapahtuman osallistujiksi kutsutaan politiikan, talouden ja median vaikuttajia.

Nimensä Bilderberg on saanut hotellista, jossa ryhmä talousvaikuttajia kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1954. Tuolloin tapaaminen järjestettiin Hollannissa.

Jutta Urpilaisen lisäksi Bilderberg-seminaariin ilmoitetaan kutsutun EVA:n johtaja Matti Apunen, Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Henkilöt:
Muut asiasanat:
LAINAUS LOPPUU
Jutun kirjoitti Teemu J. Kammonen
KOMMENTIT KIRJOITUKSEEN UUDESSA SUOMESSA (2012-06-01 10:05)
YKKÖNEN
Käyttäjän Pekka A. Immonen kuva
Pekka A. Immonen
1.6.2012 08:18

Ei kannattaisi osallistua. Jos ei Jutan naama miellytä salaseuralaisia niin seurauksena on pudottautuminen vallan huipulta.
Monet suomalaiset ovat osallistuneet ja ne jotka vielä saavat toisen jos kolmannenkin kutsun ovat myyneet sielunsa, ja ne jotka ovat kieltäytneet ovat tätänykyä unohduksissa kesämökkisaunojaan lämmittelemässä.

1.

KAKKONEN

Jukka Makkonen
1.6.2012 08:26

Hienoa, että Uusi Suomi uutisoi rohkeasti Bilderberg-kokouksesta. Aihe tuntuu olleen menneinä vuosina melkoinen tabu. Bilderberg-ryhmän perustajajäsen David Rockefeller totesi vuoden 1991 Bilderberg-kokouksessa pitämässään puheessa seuraavasti:

”We are grateful to the Washington Post, The New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years.”

”It would have been impossible for us to develop our plan for the world if we had been subjected to the lights of publicity during those years. But, the world is now more sophisticated and prepared to march towards a world government. The supranational sovereignty of an intellectual elite and world bankers is surely preferable to the national auto-determination practiced in past centuries.”

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut useaan otteeseen uskovansa, että 2000-luvun alku tulee jäämään historiaan ”uuden maailmanjärjestyksen” aikana. Hän osallistui Bilderberg-kokoukseen vuonna 1997.

Jorma Ollilalle tämä on jo seitsemästoista Bilderberg-kokous! Matti Apunen kutsuttiin Bilderberg-kokoukseen ensimmäistä kertaa viime vuonna. Myös Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen osallistui viime kesänä Sveitsissä järjestettyyn Bilderberg-kokoukseen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala esitti kesäkuussa 2011 kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston jäsenten osallistumisesta Bilderberg-kokouksiin. Kysymykseen vastasi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Kysymys ja vastaus löytyvät seuraavan linkin takaa:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_33_2011_p.shtml

Sama PDF-tiedostona:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=utpkk&${BASE}=faktautpkk&${THWIDS}=0.51/1338519351_488268&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

2.

SEISKA

Hannu Korpilampi
1.6.2012 09:26

Urpilaisen vastaus on mielenkiintoinen. Väite jonka mukaan poliitikot osallistuvat kokoukseen yksityishenkilönä viittaa siihen että Jutta Urpilainen olisi saanut myöskin kutsun kokoukseen vaikkei olisi ollut kuin peruskoulunopettaja tai pikkumaan oppositiopuolueen puheenjohtaja. Hyvin epäuskottavaa.

Jos hän sai kutsun koska on Suomen valtiovarainministeri, voidaanko hänen sanoa olevan yksityishenkilönä kokouksessa?

7.

KOLMONEN

Hannu Korpilampi
1.6.2012 08:38

Ryhmä on kokoontunut vuosittain vuodesta 1954, mutta vuoteen 2003 asti kyseessä oli ns. salaliittoteoria. Tällöin Saimme kuulla että varsinkin Suomalaiset mediatalojen edustajat ja politiikot ovat rampanneet näissä kokouksissa tämän tästä.

Mistä siellä oikein päätetään kun pöytäkirjat ovat salaisia, koko kokouksen olemassaolo pidettiin salaisena niin pitkään kuin pystyttiin, eivätkä osallistujat halua ihmisten tietävän menevänsä sinne vieläkään?

Onko se jotain josta minun pitäisi äänestäjänä ja veronmaksajana olla huolissani?

3.

NELONEN

sielu kettu
1.6.2012 08:48

Te jotka mietitte mistä siellä keskustellaan ja mitä päätetään; katsokaa Youtubesta leffa Thrive!

linkki: http://www.youtube.com/watch?v=lEV5AFFcZ-s

Kattava selvitys asioiden taustoista ja suunnitelmista. Todella mielenkiintoinen!

4.

VITONEN

Otto Gustafsson
1.6.2012 09:23

Jutan vastauksesta eduskunnalle: ”Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistutaan yksityishenkilönä. Valtiovarainministeriö ei voi lähteä rajoittamaan yksityishenkilön osallistumista Bilderberg-ryhmän tai minkään muun vastaavan ryhmän kokouksiin.”

Tutkiva journalisti voisi pyytää eduskunnasta tiedot maksetuista lennoista, hotelleista ja päivärahoista. Yksityishenkilöiden omilta matkoilta tällaisten kulujen ei kuulu olla valtion maksamia.

5.

YSI

Pekka Toivonen
1.6.2012 09:53

On todellakin ristiriitaista, että Jutta Urpilaisen kohdalla osanottajaluettelossa ei lue Mrs vaan Finance Minister. Toivottavasti hän on huomannut korjata virheen ja kertonut muille kokoustajille olevansa paikalla pelkkänä rouva Urpilaisena .

9.

KUTONEN

Markku Laaksonen
1.6.2012 09:25

Aika julkinen salaliitto tämä Bilderberg-kokous on.

6.

KASI

raimo nurmi
1.6.2012 09:34

Sairasta touhua ja me suomalaiset vain kiltisti kustannamme yksityishenkilö Urpilaisen salaseuran kokoukseen.

Washingtonilaisten kommentit ministeristä eivät olleet kovin kaksisia, ja tuskin julkaisukelpoisia.

8.

KYMPPI

Tapio Niemi
1.6.2012 09:58

Maailman herruutta tavoitteleva salaseura, ja Jutta Urpilainen. Ei todellakaan näytä hyvältä demokratian kannalta.

10.

TILANNE SIIS (2012-06-01 10:05)

KOONNUT
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-06-01 10:15.

LÄHDE:

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/50965-jutta-urpilainen-piilotteli-kutsuaan-mystinen-seminaari-alkaa-tanaan

http://www.uusisuomi.fi

LOPPU

Puolustusministeri Jyri Häkämies laiminlöi tiedotuksen ylipäällikölle.

torstai, lokakuu 22nd, 2009

Presidentti Tarja Halonen oli siinä uskossa, että Afganistanin vaaleja varten lähetetyt suomalaissotilaat ovat siellä niin kauan kuin vaalit on pidetty. Vaalijärjestelmä on sielläkin sellainen, että jos ensimmäisellä kierroksella kukaan ei saa yli puolta äänistä, järjestetään toinen kierros. Sitä en tiedä oliko toisen kierroksen ajankohta päätetty etukäteen vai siirtyikö se ääntenlaskun viivästyttyä,  jopa miljoonan tai jotakin sellaista, väärennetyn vaalilipun tultua hylätyksi.

Ylipäällikkö Halonen oli siis siinä uskossa, että joukot ovat siellä riittävän kauan. Vaalien toinen kierros pitää joka tapauksessa järjestää ennen talven tuloa,  jotta äänestäjät pääsisivät kunnolla äänestyspaikoille, joka kyllä näyttää muutenkin sekasortoisessa tilanteessa aika mahdottomalta. Jos äänetyspaikat rajoitetaan turvallisiin valvottuihin paikkoihin, niitä tule niin harvakseen, että ihmisille tulee niihin liian pitkä matka, joka tuo tietenkin turvallisuuden puutetta mahdollisesti niin paljon, että äänestämään ei uskalleta lähteä.

Suomi ei ole mikään banaanivaltio, niinkuin USA, joka ei päästänyt miehiään ja naisiaan pois Irakista sovitun mukaisesti, vaan aina silloin tällöin vaati sotilaitaan jäämään pitemmäksi ajaksi. Suomalaisten  miesten kanssa on tehty palvelusopimua, jossa kesto on määrätty ja siitä tietenkin on pidettävä kiinni. Oikein ei olisi ollut sekään, jos miehet olisi pakotettu vastaamaan kysymykseen: Haluatteko jäädä tänne sodan melskeisiin pitemmäksi ajaksi. On siis aivan oikein tehdä kotiutus sovitun mukaisesti.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on sen sijaan menetellyt huolimattomasti ja tehtävänsä laiminlyöden kun ei ole varmistanut, että ylipäällikkö tietää asian oikean laidan. Hänen laiminlyöntinsä on asettanut presidentti Tarja Halosen tontun asemaan, mikä on presidenttiä kohtaan kyllä lievästi sanottuna ruma temppu. Yle uutisoi tänään, siis keskiviikkona 2009-10-21 asian niin, että presidentti ei olisi oikein tehtäviensä tasalla ja joku kumma tietokatkos oli syynä presidentin lausuntoon, Egyptissä annettuun, jossa presidentti Halonen kertoi joukkojen lähetetyn Afganistaniin vaaleja turvaamaan ja olemaan siellä niin kauan kuin vaalit on pidetty.

Suomen turvallisuutta näyttää uhkaavan enemmän ministeri Jyri Häkämies kuin Venäjä, Venäjä, Venäjä. (Häkämiehen intoilu vuosi sitten Washingtonissa esitelmässään korkea-arvoisille amerikkalaissotilaille). Tämä kykypuolue Kokoomus näyttää saaneen riveihinsä jonkinlaisia kloppeja. Vertaa puheenjohtaja Kataisen intoilu: ”Afganistanin murheet ovat Suomen huolia”, tai päinvastoin. Tämä oli siis Keskisuomalaisen otsikko Kataisen puheista jossain kokouksessa, jossa hän naivin suoraviivaisesti esitti, että jos vaadimme suomalaisia pois Afganistanista, niin meidän pitää myös vaatia muita maita tekemään samoin. Katainen ja me suomalaiset pääsemme hiukan helpommalla. Eilen uutiset kertoivat, että Australian hallitus haluaa vetää pois joukkonsa Afganistanista ihan heti.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on laiminlyönyt tehtäviensä hoidon ylipäällikölle tiedottamisessa niin pahasti, että hänen pitäisi itse vetää siitä johtopäätöksensä.

Pertti Manninen. Torstai 2009-10-22 klo 00:40.

Linkit: http://www.nettisanomat.com/2009/08/30/etusivu.htm

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html