Archive for marraskuu, 2013

Ahde ja Ailus. Naiset ahdingossa. Raatelu jatkuu.

tiistai, marraskuu 19th, 2013

Ahde.
Oliko seksiehdotus vain ei?
Tämä kiusaamisjuttu muuttuu entistä raatelevammaksi. Nyt seuraavaksi selvitetään, samassa vai eri oikeudenkäynnissä, onko seksiä ehdoteltu. Todistustustaakka on nyt jommalla kummalla.
Kun ehdotusta ei liene nauhoitettu tullee kysymykseen henkilön tiedossa oleva käyttäytyminen. Ja sehän vasta hirveää on jos oikeuteen marssitetaan todistajaksi miehiä joille seksiä on ehdoteltu ja joiden kanssa seksiä on harrastettu.

Oikeus sitten päättää voiko tämä epäsuora todistelu jotakin todistaa ja kumman hyväksi. Todistaako se sitä, että ei yksi objekti ole voinut ehtiä näin paljon vai sitä, että hyvinkin on ehtinyt. Eikö oikeudella ole muuta tekemistä kuin tutkia tällaista paskaa.

Tämä kirjoitus on hiukan tökkivää kun tässä pelissä on jotain mätää.

Yritän Ailuksesta.
On muistettava, että hän on koulutukseltaan juristi, joten tänään Ilta-Sanomissa ollut kirjoitus siitä, että hän on saanut lapsilisät kahteen kertaan, toiset siis Norjasta noin 8 vuoden ajan. Ailus väittää, että hän ei ole tiennyt näistä tilille tulleista rahoista mitään.
Tätä puhetta on tietenkin uskottava, koska siitä ei ilmeisesti nosteta oikeusjuttua.

Tässä menee nyt kaikki sekaisin, joten ei näistä lauseista mitään hyvää seuraa.

… vaan riittää kun  maksaa rahat takaisin, kun nyt perintäkirje 3:n vuoden ajelehtimisen jälkeen on tullut perille.
Entä jos Ailus on huomannut rahan tulevan tilille kaikesta huolimatta.
1. vaihtoehto olisi ollut se, että  hän ilmoittaa maksajallle, ettei rahat kuulu hänelle.
Juristin ja lakia tuntevan vaihtoehto on tietenkin se, että ei ole huomaavinaan. Tilin tarkastelua ei voi tietää muu kuin pankki. Pankkia vastaan ei tietenkään mitään rikosta ole tapahtunut, joten pankkisalaisuus sitoo pankin lokeja.
Ailus tietää varsin hyvin, ettei poliisi tällaista rupea tutkimaan, joten riittää kun väittää, ettei ole huomannut, jos nyt olisikin huomannut.
Elämänkokemus kuitenkin kertoo, että vilunkia, ei siis laittomuuksia, harrastanut voi näitä vilunkeja tehdä. Ja lakiosaamistausta.

Lopuksi yritän sanoa, että  sotkuista on elämä niinkuin tämä  kirjoituskin ja  päivään sen nyt johonkon väliin ja korjaan illemmalla. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2013-11-19 klo 15:08 Wellamo-uimahallin kahvilassa, kun vesijumpparyhmä oli täynnä  ja ainakin 6 jäi ulkopuolelle ja  jäin odottamaan seuraavaa puolentoista tuntia. Ei päässyt tarpeeksi ajoissa matkaan kun Rasmus-kissa nukahti syliin, enkä raskinut lähteä tuntia aikaisemmin matkaan ja  yhdessä torkuimme hievahtamatta kunnes heräsimme siihen kun orava puussa keikkui.

Painovirheet korjattu ja seonneet kappaleet pistetty oikeille paikoilleen tekstiä yhtään muuttamatta  2013-11-20 klo 00:20.

Iltalehti: Syyttäjä vaatii tappotuomiota mustasukkaisuusveriteossa.

lauantai, marraskuu 16th, 2013

Iltalehti: Syyttäjä vaatii tappotuomiota mustasukkaisuusveriteossa.

Iltalehti.fi  lauantaina 2013-11-16 (03:48)

”18 vuotias surmasi 52 vuotiaan. Mustasukkaisuus johti veritekoon. Syyttäjä vaatii tappotuomiota. ”

http://www.iltalehti.fi/etusivu/

Otsikko oli hiukan harhaanjohtava. Jutussa kerrottiin, että syyttäjän vaatimus oli 10 vuotta vankeutta.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2013-11-16 klo 03:56.

Pölhö-populismia. Himasen julkaisu tuomitaan humpuukiksi sitä lukematta. Pentti Oinonen (ps).

perjantai, marraskuu 8th, 2013

Pölhö-populismia. Himasen julkaisu tuomitaan humpuukiksi sitä lukematta. Pentti Oinonen (ps).

Itkeä vaiko nauraa, kun kansanedustaja Pentti Oinonen julistaa Himasen kirjan humpuukiksi sitä lukematta tai siihen muuten tutustumatta. Esittelytilaisuudessa hän kertoo, että hänellä oli tulkki mukanaan ja tulkkauksen perusteella kirja on täyttä humpuukia, Voi olla, että Oinonen ei edes pysty sitä lukemaan tai ymmärtämään, mutta tuomitseminen kannattaisi jättää kyllä lukemisen jälkeiseen aikaan.

Voi olla, että kukaan ei ymmärrä kirjasta mitään, mutta sen jo lukeneet ovat tuominneet sen pamfletiksi, eikä miksikään tutkimukseksi. Esim. professori Heikki Hiilamo. Hänen mielestään siitä puuttuu lähdemaininnat, jotka oikeiseen tutkimulseen kuuluvat.

Entä jos se onkin niin omaperäinen syvällisen ajattelun tulos, että kukaan ei ole näitä ajatuksia aikaisemmin esittänyt. Silloinhan lähdeluettelon puuttumisessa ei ole mitään ihmeellistä.

Tänään kirjasta näytti olevan Helsingin Sanomissa arvio  jonka luin vain otsikkotaiolla, mutta kun aikaa on niin luen kokonaan ja Heikki Hiilamo on huomenna radion ajantasa-lähetyksessä, tällainen korvaani tarttui.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2013-11-08 klo 20:02.

Linkki:
Pääministeri Jyrki Katainen perustelee tutkimuksen hankintaa.
Video:

  1. Nettisanomat Katainen 20139227 VID_20130227_213047 – YouTube

    www.youtube.com/watch?v=PCxBLLxKgHE

    4.3.2013 – Lataaja: nettisanomat

    Pääministeri Jyrki Katainen kertoo Pekka Himasen tutkimuksen tilaamisesta Ylessä.  You need Adobe 

Nettisanomat 2013/03/01 – Kuvassa Pekka Himanen ja Jyrki 

www.nettisanomat.com/2013/03/01/etusivu.html

Nettisanomat 2013/03/01 – Kuvassa Pekka Himanen ja Jyrki Katainen sekä Jarmo Huhtanen. – Video: Jyrki Katainen: ”Kyllä minä luotan siihen, että

 

Kalervo Kummola: Lukashenko lupasi, ettei kisojen aikana löydy toimittajien irrallisia päitä.

perjantai, marraskuu 8th, 2013

Kalervo Kummola: Lukashenko lupasi, ettei kisojen aikana löydy toimittajien irrallisia päitä.

Tiedostan hyvin, että Valko-Venäjällä on ollut ongelmia sananvapauden kanssa. Ongelmiahan on joka maassa, ettei tämä sen kummempaa ole. Lukashenko on ihan henkilökohtaisesti luvannut, että kisojen aikana ei löydy toimittajiem irrallisia päitä. Luotan kyllä Lukashenkon sanaan ja muutenhan sananvapausasiat ovat arvokysymyksiä, enkä pidä Valko-Venäjän tilannetta mitenkään erityisen huolestuttavana. Uskon, että tulee hyvät kisat ja Suomi menestyy ja toimittajat saavat selostaa kisoja parhaan taitonsa mukaan.

Otteita Kalervo Kummolan ajatuksista.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-11-08 klo 19.40.

 

Iltalehti ja tapaus Rastimo. Jatkokäsittelyn evääminen hovioikeudessa ei ole vielä jutun lopullinen ratkaisu, välttämättä. Korkeimpaan oikeuteen voi vielä yrittää viedä asian käsittelyn.

keskiviikko, marraskuu 6th, 2013

Iltalehti ja tapaus Rastimo. Jatkokäsittelyn evääminen hovioikeudessa ei ole vielä jutun lopullinen ratkaisu, välttämättä. Korkeimpaan oikeuteen voi vielä yrittää viedä asian käsittelyn.

Iltalehdessä toimittaja  kertoo jutussa

Hovioikeus ei taipunut: Ohjaajan sakkotuomio jää voimaan

 Tiistai 5.11.2013 klo 12.50
että juttu olisi loppuunkäsitelty. Näin varmaankin on , mutta ei ihan varmasti sillä hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epääminen ei välttämättä tarkoita käräjäoikeuden päätöksen lopullisuutta ja lainvoimaisuutta.
LAINAUS:
”Oikeudenkäyntikaaren mukaan rikoksesta tuomittu vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta. Lain mukaan lupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Lupa on myönnettävä myös silloin, jos käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä, lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa tai luvan myöntämiseen on muu painava syy. Rastimon tapauksessa hovioikeus tutki perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle, mutta katsoi, ettei aihetta luvan myöntämiselle ole. Näin ollen käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi. Rastimo tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa 12 päiväsakkoon, joista kertyi maksettavaa yhteensä 72 euroa.”
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110517686942_uu.shtml

LAINAUS LOPPUU

Ei näitä tässä mainittuja perusteluja vielä hovioikeudelle esitetä. Siinä vain ilmoitetaan tyytymättömyys ja vaaditaan jutun käsittelyä hovoikeudessa.

Nyt hovioikeus ei antanut jatkokäsittelylupaa ja jäljellä on sitten valituslupapyyntö ja valitus korkeimmalle oikeudelle. Sinne sitten tarvitaan jutussa mainitut perustelut. tuskinpa se ottaa käsiteltäväkseen tällaista juttua. Muistaakseni 10 tai vieläkin pienempi prosentti otetaan käsittelyyn.

Kerron tämän nyt kuitenkin, koska tiedän asian. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan kunnianloukkausjutussani ja käsittelee asiaa ainakin siltä osin kun käräjäoikeuden päätöksessä määrättiin Nettisanomista poistettavaksi myös sellaiset jutut ja oikeudenkäyntipöytäkirjat, joita ”loukatut” eivät ilmoittaneet heitä loukkaavan ja joita ei esitelty mitenkään oikeudenkäynnnissä. Tässäkään tapauksessa hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa, kun oli tuomittu vain sakkoihin vaikka loukatut olivat vaatineet ja kai aluksi syyttäjäkin vankeusrangaistusta. Hovioikeus perusteli päätöstään sillä, että ei ollut syytä epäillä ratkaisun oikellisuutta tai jotakin sellaista.

Nyt siis korkein oikeus kuitenkin on myöntänyt jatkokäsittelyluvan.
Valitus korkeimpaan tässä kunnianloukkausjutussa, joka on muuttunut sananvapausjutuksi, ainakin osittain,  on luettavissa osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2012/08/04/etusivu.htm#sananvapaudenloukkaus

ja korkeimman oikeuden päätöksestä, siis käsittelyyn ottamispäätöksestä, ja muutenkin jutun selostusta osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2013/01/26/etusivu.html#casenettisanomat

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-11-06 klo 00:47

Tänään (tiistaina) sain sähköpostiini kuvan, jonka E. Manninen otti Vapaudenkadulla sijaitsevassa Cafe Vocassa Jyväskylässä kello 5:n aikaan. Nuutunut ilme ja ryhti johtunee uintireissun rasituksista, mutta kyllä se hyvää teki. PM. (Huomaa rannepuhelin!)