Posts Tagged ‘Eduskunta’

Suomalainen vaalilaki – Troijan betonihevonen.

torstai, helmikuu 24th, 2011

Suomalainen vaalilaki – Troijan betonihevonen.

Surullista kerrottavaa: Nykyiset eduskuntapuolueet, Sdp:tä ja Vasemmistoliittoa lukuunottamatta, ehkä myös RKP:tä, aikovat vaalilainuudistuksen ja oikeudenmukaisuuden nimissä betonoida valtansa, siis tuomalla lakiin muutokset, jotka todellisuudessa ovat kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisia suomalaisia, kansaa kohtaan ja niitä puolueita kohtaaan joilla ei ole edustusta eduskunnassa, vielä. Eikä tule olemaankaan todennäköisesti koskaan, jos laki hyväksytään.

Valtamediat eivät oikein kunnolla tartu aiheeseen, mutta selostavat sentään jotenkin asiaa.

Helsingin Sanomissa tänään torstaina 2011-02-24:

LAINAUS

”Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat kritisoineet äänikynnystä. Heidän mukaansa se hankaloittaa liiaksi uusien poliittisten liikkeiden nousua eduskuntaan. Samalla perusteella lakia vastustaa aikoinaan liberaalin kansanpuolueen listoilta eduskuntaan noussut [Tuulikki] Ukkola.”

”Viime vuosikymmeninä Ukkolan lisäksi  vihreät. kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset olisivat jääneet ilman kansanedustajapaikkoja eri vaaleissa, mikäli äänikynnys olisi ollut käytössä.”

”Hallituksen esityksen mukaan kynnyksen tarkoitus on estää puoluekentän pirstaloituminen.”

LAINAUS LOPPUU, lihavointi Viikkosanomien.

 Tänään Helsingin Sanomat kertoo nykyisten eduskuntapuolueiden vaalilain uudistuksen kannattamisesta tai vastustamisesta puolueittain seuraavaa (osittain lyhennetty):

LAINAUS.
”Puolesta ja vastaan eri syistä”
”Keskustalle vaalilain uudistamisessa on tärkeää vaalipiirien rajojen säilyminen nykyisellään. Tämä hyödyttää vahvan piiriorganisaation rakentanutta puoluetta.”

”Kokoomuksella, kuten muillakin suurilla puolueilla, on lähinnä hävittävää vaaliuudistuksessa. Korkea äänikynnys pitäisi mahdolliset pienemmät kilpailijat loitommalla.”

”SDP haluaisi yhdistää vaalipiirejä. Tämä olisi ase lähinnä taistelussa keskustaa vastaan.”

”Vasemmistoliitto ei kannata minkäänlaista valtakunnallista äänikynnystä.”

”Vihreät surevat yhä silloisen puheenjohtajan Tarja Cronbergin jäämistä rannalle 2007 vaaleissa, vaikka hän sai Pohjois-Karjalan vaalipiirissä yli yhdeksän prosenttia.”

”RKP on taistellut kynsin hampain  mahdollisimman matalan äänikynnyksen puolesta. Ajoi vaalipiirikohtaista kynnystä, jolla paikat puolueen ydinalueilla  oli turvattu iäksi.”

”Kristillisdemokraatit kannattavat  kahden prosentin äänikynnystä , mutta kolmekin käy.”

”Perussuomalaiset ovat  hallituksen ajaman uudistuksen takana. Esitetty järjestelmä  olisi antanut viime vaaleissa peräti kolme lisäpaikkaa.”

LAINAUS LOPPUU.

Kommentti.

Viittaan aikaisempiin kirjoituksiin, joihin linkit.

Tähän nyt voisi lisätä kirjoituksen sinisilmäisyys esim. kokoomuksen osalta. Ikäänkuin on uskottu, että kokoomus hyvän hyvyyttään ajaa betonointia.

Vihreät on sitten oma lukunsa. Heidän haikailemansa tulokseen päädyttäisiin myös ilman äänikynnystä.

Vaalilaki kaatuu kuitenkin seuraavassa eduskunnassa. Siitä pitävät huolen Perussuomalaiset. Vaalivoiton jälkeen ei kannatakaan pitää kiinni tavoitteista saada lisää paikkoja. Suuri puoluehan häviää tässä uudistuksessa! Ellei nyt sitten vallan betonihevonen kuitenkin houkuta!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-02-24 klo 13:31.


Liite.

Pitkä pääkirjoitus. Vaalilaki.

Arkistokuva 2008.
DSCI0119d20080424brax450

Kuva: ”Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr” ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24.
__

Tänään on torstai 11, maaliskuuta 2010.

Pitkä pääkirjoitus.

Aluksi motto aikaisemmasta kun sain langattoman yhteyden toimimaan.

Pääkirjoitus 19.06.2003.
Pertti Manninen, nettisanomat.com.

”Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto.”
Georg Henrik Wright. Ajatus ja julistus. 1955.

Tämä ylevä lause siivittäköön seuraavan tekstin.

Satunnaisesti mieleen tulevia otsikoita.

 Vaalilaki.

 Oikeusministeri Tuija Brax, tuo häikäilemätön  sananselittäjä, sanoi jonkun lehden, HS (?), mukaan, että ”tässä uudessa vaalilaissa yksikään ääni ei mene hukkaan”.

Kysymys on siitä vääristymästä ja sen korjaamisesta, kun esimerkkinä ollut Pohjois-Karjalan vaalipiiri on niin pieni, että vihreiden  äänet eivät riittäneet yhteenkään paikkaan ja äänet menivät hukkaan. Tätä korvaaman on tarkoitus muuttaa vaalilakia niin, että äänet olisivat menneet yhteiseen kassaan, ja monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen esim. Helsingin vihreille tässä esimerkissä. Sdp vastustaa uudistusta ja ehdottaa pienten vaalipiirien suurentamista ja suurten pienentämistä, jolloin eduskuntapaikan saaminen tulisi tasapuolisemmaksi ja mitään lain muutosta, muuta, ei tarvittaisi.

Oikeusministeri Brax unohtaa, tarkoituksellisesti tietenkin sen, että aina ääniä menee hukkaan jos riittävää kannatusta ei ole. Hänen esittämässään järjestelmässä ääniä vasta menisikin hukkaan, kun muutosvaatimuksena on 3:n prosentin äänikynnys ja myös vaaliliittojen kieltäminen, jottei vaan kukaan uusi yrittäjä esim. senioripuolue, piraattipuolue, haistakaa paska koko valtiovalta puolue, puhumattakaan pienistä kommunistipuolueista vahingossakaan pääsisi eduskuntaan.

Esimerkkinä, jos esim. 3 uutta ryhmää, ajatellaan, että vanhat tuon kynnyksen ylittäisivät, saisivat kukin 2 % äänistä, siis 6 prosenttia äänistä, jotain noin 150 000 ääntä menisi hukkaan. Jos vaalijärjestelmä olisi oikea 6 %:lla pitäisi saada 6 % paikoista, kahdesta sadasta siis  12!

Kirkkaalla naamalla Brax ajaa tällaista mallia ja kehtaa lisäksi esittää, että kun nämä ressukat eivät saaneet 3 % äänistä, niin jos saisivat kuitenkin 2 %, tämä korvattaisiin rahalla, siis rahalla!

Ei kansalaiset ole niin tyhmiä kuin Brax luulee, Brax tekikin työtä jonkunlaisena juoksulikkana isojen härskipuolueiden, kepun ja kokoomuksen suojeluksessa, koska tällaisten uudistusten perimmäinen tarkoitus on betonoida kansanvalta ja eduskunta nykyisille ryhmille, siis suorittaa jonkinlainen hiljainen vallankaappaus, tavoitteena pitkällä tähtäimellä on lennättää myös kielivähemmistö ulos eduskunnasta.

Media on mennyt lankaan kun se laskee, että isot puolueet menettäisivät ja keskikokoiset hyötyisivät, ei tämä ole kuin laskennallista todellisuutta, laskuissa on unohdettu uusien yrittäjien hukkaan menneet äänet, jolloin todellisuudessa isot eivät mitään menettäisi.

Varsinkaan valtaa eivät menetettäisi, samat koaliitiot syntyisivät joka tapauksessa, on nyt niitä paikkoja yksi tai kaksi vähemmän. Tämä on jätetty huomioimatta näissä laskelmissa,  valtahan se on jota tavoitellaan.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat hyväksyneet uudet ehdotukset ja kannattaneet niitä. Nämä Sanoma News Oy:n lehdet oivat häikäilemättömissä pääkirjoituksissaan unohtaneet aivan kuin yhteisen salaliiton tuloksena edellä mainitut asiat. Pääkirjoituksissa, joissa ikään kuin selostetaan tätä uutta oikeudenmukaisuutta, on unohdettu äänikynnyksen vaikutus ja vaaliliittojen kieltämisen vaikutus vaalitulokseen,

Jotenkin omituisesti vähätellään sdp:n  esittämää vaalipiirijakoa, joka poistaisi tämän Pohjois-Karjala-tragedian ja -trauman.

Onneksi eilen Iltalehti, Almamedian lehti paljasti pääkirjoituksessaan aika tarkkaan mistä on kysymys: Lehden mukaan isot eivät oikeasti edes halua muutosta. Braxille on annettu Mission impossible, jota tämä sähköisen äänestyksen sekoilijaministeri käyttää hyväkseen esiintyessään jonkinlaisena oikeuden enkelinä. Aika kyllä riisuu siivet ja lopulta höyhenetkin, kyllä Brax tulee kynityksi maan rakoon, kunhan tämä huijaus lopulta paljastuu.

Tähän väliin netistä joitakin linkkejä, parin vuoden takaisia, uusimpia löytyy Viikkosanomat-blogista.

Ei edes linkki vaan koko kirjoitus:

Torstai 2008-04-24

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen ”oikeusministeri” meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

Tähän oli sitten seuraavassa numerossa korjaus, että on esitetty myös vaalipiirikohtaista äänikynnystä. Näistä ei nyt kyllä ole ollut mitään puhetta Helsingin Sanomissa tai Ilta-Sanomissa, lukuvarauksin, siis ei ainakaan pääkirjoituksissa.  Ne on tietenkin jätetty tarkoituksella pois, koska niiden pohtiminen paljastaisi juuri koko uudistuksen epädemokraattisuuden. Sanomissa osataan. Voi kai sanoa, että tällainen on päätoimittaja Janne Virkkusen viimeinen palvelus lukijoilleen, tiedon pimittäminen loppuun saakka, sillä tavalla. Netti kuitenkin kertoo tästä härskiydestä, jotenkin vielä luotetaan siihen, että emävalheet menevät läpi kansalaisilta. Voi olla että menevätkin, mutta häpeällistä on kuitenkin käyttää valta-asemaansa väärin ja jättää kirjoittamatta ja selostamatta asiaa kaikilta puolilta.

Jos sitten kansalaiset hyväksyvät asian niin mikäs siinä. Tiedonvälitys on toiminut.

Tähän lopuksi uudelleen Wrightin lause:
”Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto.”
Georg Henrik Wright. Ajatus ja julistus. 1955.

Muistakin piti kertoa, mutta rupesi kylmäämään, takki on heitettävä niskaan ja pipo päähän, joten ehkä tämä asia tuli jotenkin käsiteltyä.

Eskon baarissa, jossa poikkeuksellisesti on joku asiaohjelmakanava päällä, puhutaan AKT:n lakosta, EK:n määräyksistä ja niin edelleen, musiikki ei soi, tartun Ilta-Sanomiin,  Bisquit, ja eiliseen Aftonbladetiin joka tänään oli tullut tilauksesta R:lle, täytyy tsekata mitä naapurissa tapahtuu.

Klo on nyt 13:40 torstaina 2010-03-11.

Pertti Manninen. Nettisanomat pääkirjoitus.

Linkkeja nyt illalla torstaina 2010-03-11 klo 23;43.

http://viikkosanomat.fi/2010/01/13/hopina-jatkuu-hallitus-on-kiinnostunut-netissa-aanestamisen-kehittamisesta/

http://viikkosanomat.fi/2010/03/06/suomi-ja-afganistan-vaaleja-siirretaan-samassa-veneessa-ollaan/

 

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

http://www.nettisanomat.com/2008/04/24/etusivu.htm

 –

Lauantai 2008-04-26 Muut lehdet. Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Ville Hänninen. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.

Äänikynnys uhkaa demokratiaa.

http://www.nettisanomat.com/2008/04/26/etusivu.htm

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

HUOM. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!

Matti Vanhanen – Surullisen hahmon ritari.

maanantai, helmikuu 21st, 2011

PICT142d200703064blvahhanenlinjaa440Kuva 2007: ”Tätä linjaa pitää jatkaa. – Kiitos”.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/06/etusivu.html

2011.
Matti Vanhanen – Surullisen hahmon ritari.

Perjantaina 2011-02-18 ex-pääministeri oli mukana Voimala-nimisessä ohjelmassa TV1:ssä. Eksyin ohjelmaa hetkeksi katsomaan jalkapallo-ottelun puoliajalla. Itse asiassa kun ohjelmaan tulee keskeltä ei oikein tiedä tai tajua mistä siellä puhutaan. Niinpä mieleeni jäi vain yksi Vanhasen puheenvuoro, jossa hän kertoi noin sanatarkasti näin:

”Kun otin vastaan pääministerin tehtävät, niin myös päätin, että tehtävästä luopumisen ajankohdan määrään itse. Niinpä viime kesänä luopuessani halusin antaa Mari Kiviniemelle, tai siis sille, joka uudeksi puolueen puheenjohtajaksi valitaan, 10 kuukauden pääministeriaseman.”

En osaa arvioida kuinka hölmistyneen näköisiä muut keskustelijat olivat, mutta itse ainakin hölmistyin ja hämmästyin kuinka koville luopuminen näytti ottaneen Vanhaselle. Hänen täytyy siis selittää itselleen, että mitkään ulkopuoliset olosuhteet tai tahot eivät määränneet lähtöpasseja.  Paria päivää aikaisemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta oli tehnyt päätöksen ja esityksen eduskunnalle, että Vanhasen lainrikkomus on sen verran vähäinen, että Vanhasen asian vieminen valtakunnanoikeuteen ei ole tarpeellista.

Siis nämä kuulustelut, esitutkinnat ja tutkinnat olivat merkityksettömiä eropäätökseen, Vanhasen mielestä. Vanhanen olisi voinut reilusti ilmoittaa tutkimusten käynnistyessä, että hän katsoo parhaaksi puolueelleen erota pääministerin paikalta. Päätös olisi ollut hyvin ymmärrettävä, varsinkin sen jälkeen kun hän oli jo vuosia venkoillut vaalirahakohun syövereissä. Päätös olisi ollut poliittinen, jonka puolueen puheenjohtaja ja pääministeri olisi ollut puolueelleen velkaa.

Jos kysymys pitkittävästä tehtävässä roikkumisesta katsottiin tarpeelliseksi puolueessa, pelkona uudet vaalit ja kokoomuksen nouseminen suurimmaksi ja sitten pääministeripuolueeksi, niin voinee ymmärtää sen, että Vanhanen ottaa tämä surullisen ritarin hahmon kontolleen.

Asiat ovat sellaisia kuin ne näyttävät olevan. Ne jotka niistä jotain tietävät, eivät puhu.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2011-02-21 klo 08:55.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Linkki, lisätty keskiviikkona 2011-02-23 klo 10:43.
Viikkosanomissa jouluaatonaattona 2009 julkaistu kirjoitus kokonaisuudessaan.

Vanhasen lähtöilmoitus tänään. 10 päivää aikaisemmin Viikkosanomat: ”Keskustalla on aikamoinen paikka pysyä Vanhasen takana ja ottaa se riski, että jotakin uutta olisi vielä tulossa. Jo mahdollisuus siihen on aika hirveä ajatella.”

Keskiviikko, Joulukuu 23rd, 2009

Vanhasen lähtöilmoitus tänään. 10 päivää aikaisemmin Viikkosanomat: ”Keskustalla on aikamoinen paikka pysyä Vanhasen takana ja ottaa se riski, että jotakin uutta olisi vielä tulossa. Jo mahdollisuus siihen on aika hirveä ajatella.”

Tänään siis aatonaattona 2009-12-23 Vanhanen ilmoitti jättävänsä Keskustan puheenjohtajuuden ensi kesänä.
Tähän on syytä toistaa 10 päivää sitten julkaistu kirjoitus, jossa asiia ounasteltiin.

Matti Vanhanen: ”… toimintatapa oli sietämätön”

Pääministeri Matti Vanhanen on sitä mieltä, että ”… toimintatapa oli sietämätön”.  Siksi hän tekikin tutkintapynnön poliisille ja syyttäjä nosti syytteen ja rikos todettiin sitten hovioikeudessa. Korkeimmasta oikeudesta ei ole tullut vielä päätöstä, onko rikos tapahtunut.

Tämä asia koski siis sitä yksityisyyden suojaa (Pääministerin morsian) ja sitaatti koskee tietenkin tätä lautakasajuttua, jota pääministeri haluaa ylläpitää ilman oikeudenkäyntiä.

Vanhanen ei ymmärrä, että nämä tupatarkastukset ja ärhentelyt tehoavat vain hetken. Mitä enemmän niitä käsitellään kansalaisille vahvistuu se käsitys, että pääministeri Matti Vanhanen ei uskaltanut viedä lautakasalahjusväitettä oikeuden tutkittavaksi, koska prosessissa, oikeusvaltiossa, jossa pääministeri kyllä olisi aika vahvoilla, voisi sittenkin paljastua  valalla todistavien selostuksista jotakin, joka lahjus olisi. Oikeudessa Vanhanen olisi asianomistajana tietenkin kiistänyt kaiken, oikeus olisi arvioinut todistajan tai todistajien kertomukset ja sitten antanut tuomionsa.

Tämä siis olisi koskenut kunnianloukkausta, perätöntä ilmiantoa ja varmaan jotakin muutakin, mutta asia olisi tullut  niin kunnolla selvitetyksi kuin se nyt oikeuslaitoksessa voisi tulla, kun vastapuoli on pääministeri.

Asiaa vatkotaan ja saattaapa tässä vielä ilmaantua jotain uutta tässä asiassa tai jossain toisessa, vaalit lähestyvät.

Keskustalla on aikamoinen paikka pysyä Vanhasen takana ja ottaa se riski, että jotakin uutta olisi vielä tulossa. Jo mahdollisuus siihen on aika hirveä ajatella.

Tähän lopuksi hiukan historiaa. Kun pääministeri Matti Vanhanen ja ministerit Mari Kiviniemi ja Johannes Manninen ajoivat kiivaasti tätä Helsinki-Metropoli asiaa ja vaativat tätä Sipoon maa-alueen ryöstöä. niin jossain vaiheessa kokoomus oli ottamassa kunnian siitä itselleen. Vanhaselle tuli hätä kertoa julkisuuteen, että keskustapa tätä kovasti ajaa. Kenen intressit olivat sitten kuvioissa mukana. tietenkin isojen rakennusliikkeiden ja sieltä sitä korruptiorahaa on ennenkin virrannut, myös keskustan kassaan.

Nettisanomat kertoi Sipoon ryöstön vaiheista sadoissa kirjoituksissaan tai otteisssaan tai linkeissään  ja aina kirjoitusten aluksi toi vaatimattoman sloganin esille: ”Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinniut paljastumassa!”  Tämä siis jo vuosia sitten, ennen lautakasapaljastusta!

In memoriam. Ilkka Hakalehto.
Ilkkka Hakalehto on  siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Hän tuli Helsingin kaupunginvaltuustossa tunnetuksi kaikenlaisten vääryyksien ja korruptioiden paljastamisessa. Vielä tässä Sipoon asiassakin löytyi jostain lainaus, jossa hän toi selvästi esille epäilyksensä siitä, että koko Sipoo-Case olikin rakennusyhtiöiden suunnittelua ja poliitikot toteuttivat sen ei-kovinkaan pyytettömästi.

Viikkosanomat. Pertti Manninen sunnuntaina 2009-12-13 klo 20:50.

Tiedote löytyikin helposti ja se on tässä seuraavassa:
Ilkka Hakalehdon tiedote | 25.6.2007 18:48 Leena Liipola.
Sipoo-kiistan raadollinen tausta.

Miksi Helsingin kunnallisjohto vaatii Sipoon länsiosan liittämistä Helsinkiin? Vastaukseksi ei riitä asuntojen rakentaminen, koska Sipoo on valmis rakenuttamaan samat asunnot. Entisenä Helsingin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenenä, joka v. 1984 joutui suuren rakennusliikkeen edustajan lahjontayrityksenkohteeksi, voin esittää syyn Helsingin poliittisen johdon Sipoon länsiosan valtaushaluun. Helsingin on päästävä kaavoittamaan ja rakennuttamaan nykyisen itärajansa takana oleva alue, koska siitä päättäville puolueille ja poliitikoille tarjoutuu erinomainen tilaisuus päästä taas kerran käsiksi kaavoittamisesta ja rakentamisesta hyötyjien miljoonavoitoistaan maksamiin ”kiitollisuuskymmenyksiin”.
HS.fi Keskustelut maanantaina 25.06.2007.
Ilkka Hakalehdon tiedote.

Sipoo-linkki Vanhasen toimintaan:
http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen”-jutun lopussa oli mm:
Miten maakunnissa suhtaudutaan näihin Helsingin herrojen puuhasteluihin?

Keskisuomalainen -lehti, jota aika säännöllisesti seuraan, ei ole kirjoittanut asiasta. Tämä tietenkin sillä varauksella, että kirjoittelu on jäänyt jonkun matkan johdosta huomaamatta. Yritin tarkistaa asiaa netistä, mutta en kyllä löytänyt yhtään pääkirjoitusta tai päätoimittaja Erkki Laatikaisen päätoimittajan kolumnia, jossa asiaa olisi käsitelty. Perjantaina 2006-12-01, siis selvitysmies Pekka Myllyniemen julkaiseman selvityksen seuraavana päivänä, selvityksestä Keskisuomalainen ei kirjoittanut riviäkään.

Asia rupesi sen verran kiinnostamaan, että kävin kirjastossa lukemassa kaikki sinne tulevat, perjantaina ilmestyvät päivälehdet. Saldo oli seuraava: Selvityksestä kirjoittivat: Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset Viikkolehti, Maaseudun tulevaisuus, Suomenmaa, Tiedonantaja (ennakoiden), Uutispäivä Demari, Aamulehti ja Savon Sanomat.

Asiasta ei kirjoittanut: Keskisuomalainen. Sipoo mainittiin lehdessä Vihreä lanka, jonka painoaikataulu ja toimitustapa lienevät sellaiset, että kaikki torstain asiat eivät ehdi perjantain lehteen. Tiedonantaja mainitsikin Sipoo-jutussaan, että Myllyniemen selvitys ei ehdi lehden tähän numeroon. Kirjastoon tulee lisäksi lehdet KD Kristillisdemokraattinen viikkolehti ja Kotimaa, joiden ilmestymispäivä on torstai. Kirjaston nimi on Laukaan pääkirjasto.

HBL Hufvudstadsbladet, joka ei tule keskisuomalaisen maaseudun kunnan kirjastoon, kirjoitti asiasta runsaasti tuoden esille Sipoon vastustavan näkökannan ja sen oikeudelliset perustelut.

Savon Sanomat yllätti. Pääkirjoituksessa tuotiin esille ihan yksinkertainen peruskäsite: nollasummapeli, jota olen kaivannut tähän keskusteluun kovastikin ja ihmetellyt sitä, pelaako keskusta niin kaksinaamaisesti, että se Helsingissä esiintyy jonkinlaisena vapahtajana ja jättää kertomatta tästä touhusta maaseudulla perinteisillä kannatusalueillaan. Eihän laittomuuksista luulisi mitään hyvää seuraavan. Maaliskuussahan se nähdään mikäli ”maapeli” on vielä silloin käynnissä, toivottavasti roihuen!

Savon Sanomien vastaava päätoimittaja on  Tapani Lepola. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-01 Sipoolle kävi kuin Suomelle talvisodassa päättyy näin:

”Suomella on hyvä olla vahva pääkaupunki, ja kukaan ei voi kiistää, etteikö Helsinkiin olisi keskittynytkin viime vuosikymmenien aikana yhä enemmän poliittista, hallinnollista, taloudellista ja myös henkistä valtaa.

Suomi on kuitenkin valtiona ja kansakuntana enemmän kuin sen pääkaupunki, ja perustuslaissa pienemmille on turvattu samat oikeudet kuin suuremmillekin. Kansakunta ja valtio ovat periaatteessa nollasummapeliä: mikä on toiselle lisää, on toiselta pois. Jos politiikkaa tehdään aina vain vahvempien ehdoilla, kysymys ei ole enää politiikasta – yhteisten asioiden hoidosta  – vaan puhtaasta pakkovallasta.”

Näin siis Savon Sanomat perjantaina 2006-12-01 kirjoittaessaan Helsingin ja Sipoon ”henkien taistosta”, joka näyttäytyy Savosta katsoen ”vanhatestamentillisena Davidin ja Goljatin kamppailun toisintona”.

Tämä oli pääkirjoitus tänään sunnuntaina 2006-12-03.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-12-03.
Liite.
Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. 

http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko
Lainaus loppuu.

 Viikkosanomat-blogi:
http://www.viikkosanomat.fi

Viikkosanomat-lehti:
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm

 –

Kommentti

http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/627843-koopenhaminan-sopimus-tuhoaisi-suomen.html

Toisto loppuu.

Tänään on keskiviiikko 2009-12-23 klo 15:02

Viikkosanomat. Pertti Manninen.

Tags:

Kiviniemen suosio ratkaisee Vanhasen kohtalon. Kokoomus vie Vanhasen valtakunnanoikeuteen?

lauantai, tammikuu 22nd, 2011

Kiviniemen suosio ratkaisee Vanhasen kohtalon. Kokoomus vie Vanhasen valtakunnanoikeuteen?

Joku ohjelma Ylestä, jalkapallo-otteluiden välissä. Siinä Jyrki Katainen yrittää olla rauhallinen ja iloinen. Juontajakin jo kysyy, miltä tuntuu, kun Iltalehden gallup kertoo, että Mari Kiviniemi on kirinyt niukasti ohitse. ”No nämä gallupit kertovat menneestä, minä tähtään tulevaisuuteen, mutta nöyrä on oltava.” Jotain tällaista Katainen löperteli.

Jyrki Katainen ja kokoomus haluavat niin kovasti pääministeriksi ja pääministeripuolueeksi, että minulle syntyi kyllä paha tai hyvä pelko, että Matti Vanhanen saa osakseen ”poliittista oikeutta”.

Kun oikein ajattelee, niin voiko SDP ja kokoomus edes jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä. Pahimman kilpakumppanin ex oikeuteen näin vaalien alla. Kaikki Vanhasen valehtelut ja ”akkojen pahoinpitelyt” vaan framille, niin hyvä tulee. Vai tuleeko? Vanhasen ylimielisyys ja härskiys ansaitsisi tulla tuomituksi näyttävästi. Kansa vaatii päätä ja on siinä yhtä oikeassa ellei oikeammassakin kuin Helsingin Sanomat, joka yrittää jotenkin perustella, että syytekynnys ei ylittyisi. Ei valtionsyyttäjä Nissinen päätä syytteen nostamsesta, vaikka olisikin sitä mieltä, että syytekynnys ei ylity. Asiahan päätetään eduskunnassa ja kuuliaisena virkamiehenä Nissinen ajaa sitten syytettä. Ohjeet han hän saa eduskunnalta. On kai kuitenkin selvää, että Vanhanen on ollut jakamassa rahaa itselleen. Muistaakseni oikeuskansleri Jaakko Jonkkakin oli sitä mieltä, että rikos on tapahtunut. HS saa olla toista mieltä, mutta ohjeiden jakelu on aika mautonta. Samanlainen tapaus oli vielä Janne Virkkusen aikaan, kun lehti jakeli ohjeitaan KHO:lle kuinka Sipoon pakkoryöstössä pitää menetellä (linkki). Selvittämättä on jäänyt kaiken kaikkiaan ex-päätoimittajan osuus ja motiivit Helsinkiä suosivassa kirjoittelussa.

Tässsä muuten vilahti pääministerit Mari Kiviniemi ja Cameron samassa kuvassa, eilen.  Kuva on tallessa, joten joskus myöhemmin esiin. Kiviniemi on nyt paistatellut päivää ja Jyrki vapisee, on tästä juttua aikaisemminkin. Jutta Urpilainen on alhaalla gallupeissa, mutta miten muutenkaan. Kyllä huomio on ministereissä ja tietenkin myös siinä että Eero Heinäluoma, varallisuusveron poiston isä, ellei nyt ollut Antti Kalliomäki, demari kuitenkin, sählää ja esiintyy jopa ennen Juttaa eduskunnan kyselytunnilla, kun näistä miljardeista puhuttiin. Puheenjohtajan pitäisi olla Number 1 eikä entisen.

Raastuvan penkillä tavataan!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 2011-01-22 klo 02:13.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

Eduskunnassa: Pentti ja Pertti. Oinonen ja Virtanen. ”Veltto nyt tökkii koko ajan”.

tiistai, joulukuu 14th, 2010

Uusi Suomi kertoo, että kansanedustaja Pentti Oininen unohti tehdä aikomansa muutosesityksen bugjettikäsittelyssä.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107457-hassu-munaus-eduskunnassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dkadun-loppuelamani%E2%80%9D

LAINAUS
– Olin ihan muissa ajatuksissa. Veltto yritti kyllä tökkiä minua, mutta Veltto nyt tökkii koko ajan, en tajunnut, Oinonen harmitteli Ylelle ja kertoi vierustoverinsa Veltto Virtasen yrittäneen havahduttaa häntä hereille.

LAINAUS LOPPUU.

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa!
Viikkosanomat Pertti Manninen. Tiistai 2010-12-14 klo 15:40.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

Omantunnon ohitusleikkaus.

torstai, helmikuu 18th, 2010

Omantunnon ohitusleikkaus.

Hallituksen kyselytunti tänään torstaina 2010-02-18. Pääministeri Matti Vanhanen kertoi juuri kuinka oikeudenmukainen tämä hallitus on ollut. Luetteli erilaisia asioita, jotka ovat vaikuttaneet pienituloisten asemaa helpottavasti.

Edustaja Esko-Juhani Tennilä saa puheenvuoron ja selostaa, että pienituloisimpien:  eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömyysturvan peruspäivärahojen varassa elävien tuloille ei ole tehty indeksitarkistusta tälle vuodelle.

”Te herra pääministeri saatte tänä vuonna 1000 euroa enemmän palkkaa verohelpotusten takia, pienituloiset eivät yhtään mitään. Jos te tämän jälkeen puhutte vielä oikeudenmukaisuudesta, niin kyllä teille on suoritettu oikeudenmukaisuuden ohitusleikkaus.”

Näin se aika sanatarkasti meni. Eduskunnan pöytäkirjoistahan tämän voi sitten myöhemmin tarkistaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistaina 2010-02-18 klo 16:52 kyselytunnin vielä jatkuessa.