Posts Tagged ‘kokoomus’

Osinkovero. Päättymätön tarina. Osa 3. Suuri puhallus ja sekavat esimerkit.

sunnuntai, huhtikuu 21st, 2013

Suuri puhallus. Viikko sitten sunnuntaina Keskisuomalainen ja varmaan muutkin maakuntalehdet laskivat sen epäoikeudenmukaisuuden, joka hallituksen uudessakin esityksessä on. Lisäksi lehdessä epäiltiin, ettei se ensimmäinen esitys ollutkaan tapaturma vaan suunniteltu juttu, jonka ainakin kokoomus ymmärsi.

Kritillisdemokraattien Päivi Räsänen puolusti Iltalehdessä aikaisemmin sitä ensimmäistäkin.

Viikolla Helsingin Sanomat löi pöytään asiakirjoja, jotka vääjäämättä osoittivat, että hallituksen ensimmäinen osinkoveropäätös ei ollut virkamiesten esityksen mukainen. Se oli hatusta, kokoomuksen?, vedetty, vaikka jossain excel-taulukossa hallituksen esitys oli mukana ja jonka kaiketi joku virkamies sitten ojensi pääministeri Jyrki Kataiselle ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle ja jota kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei ymmärtänyt omien väitteittensä mukaan.

Tänään sunnuntaina sitten HS on lasketuttanut uusien päätösten vaikutuksia ja ei hyvältä näytä. Rälssiluokka senkun kasvaa ja voimistuu ja  saa kirstuunsa enemmän etuja aikaisempaan, nykytasoon verrattuna.

Uudessa Suomessa sitten Osmo Soininvaara osoittaa nämä uudetkin laskelmat virheellisuksi. Hän kertoo, että laskelmissa on se ajatusvirhe, että eihän listaamattomista yhtiöistä kannata kaikkea tuloa ottaa osinkoina, vaan kannattaa ottaa 38 000 euroa palkkana, kun tuollaisen verotus on keveä. Hän pääsee siihen tulokseen, että  jo 100 000 euroa tienaava temppuyhtiö tuottaa nykyiseen verrattuna 4 000 euroa enemmän.

KAIKEN KAIKKIAAN JO TÄMÄ SOTKU ON JO SITÄ LUOKKAA, ETTÄ VEROPROSENTTIKIKKAILU TULISI LOPETTAA JA POISTAA KAIKKI RAJAT JA VEROTTAA SAMALLA PROSENTILLA!

Pienet osinkotulot voitaisiin vapauttta kokonaan verosta ja pörssin alasajo pitäisi myös lopettaa toisin kuin hallitus nyt päätöksillään tekee.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2013-04-21 20:49.

(Painovirheet korjattu ja avainsanat ja linkit lisätty maanantaina 2012-04 22 07:03)

Osinkovero. Päättymätön tarina? Heikki Niskakangas kumoaa Sampsa Katajan ja Matti Vanhasen väitteen siitä, että osinkojen maksu osakkeenomistajille synnyttää työpaikkoja. Yle A-studio Talk 4.4.2013

2013 Huhtikuu. Osinkovero. Päättymätön tarina?
Referoitu sisältö ja osittain puretut puheet. Videot.

http://viikkosanomat.fi/2013/04/07/osinkovero-paattymaton-tarina-sampsa-kataja-ja-matti-vanhanen-yrittavat-kumota-heikki-niskakankaan-vaittee-siita-eta-sinkojen-maksu-osakkeenomistajille-ei-synnyta-tyoaailloja-yle-a-studio-talk-4-4/

Osinkoveropäätöksen synty ja oikeudenmukaisuus. Paavo Arhinmäki ja Jutta Urpilainen kertovat tai sitten eivät. Mukana myös Jyrki Katainen ja Jan Vapaavuori.

2013 Huhtikuu. Osinkovero. Päättymätön tarina? Osa 2.

http://viikkosanomat.fi/2013/04/08/osinkoveropaatoksen-synty-ja-oikeudenmukaisuus-paavo-arhinmaki-ja-jutta-urpilainen-kertovat-tai-sitten-eivat-mukana-myos-jyrki-katainen-ja-jan-vapaavuori/

http://www.nettisanomat.com

Ilkka Kanervan puutarhanhoito oli suunniteltu tapa erottaa hänet ministerin postilta, Jyri Häkämies ja Jyrki Katainen keksivät tekstiviestejä. Heidi Hautala toimi omin päin, päin peetä!

lauantai, maaliskuu 16th, 2013

Ilkka Kanervan puutarhanhoito oli suunniteltu tapa erottaa hänet ministerin postilta, Jyri Häkämies ja Jyrki Katainen keksivät tekstiviestejä. Heidi Hautala toimi omin päin, päin peetä!

Anna Kontula Ilta-Sanomissa.
LAINAUS
”Kontula lisää vielä, että tavallisia ihmisiä on hänen mielestään älytöntä jahdata muutamien satasten takia tilanteessa, jossa valtio menettää sijoitusmarkkinoilla vuosittain lähes miljardin verotulot hallintarekisterien kautta.
– Poliittinen harmaan talouden keskustelu on kaksinaismoralistista.
LAINAUS LOPPUU

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288548513100.html

Kommentti:
Kontula kertoo, että Ilkka Kanervan erottaminen oli tämän Heidi Hautalan  Jutun rinnalla paljjon vähähäpätöisempi juttu, ja hän oli ollut jo silloin sitä mieltä, että Kanervaa ei olisi tarvinnut erottaa.

Mutta jospa se olikin vain keksitty tekosyy, kun oli tiedossa, että Kanerva joutuu siinä mmaakuntakaava-asiassa vielä jopa vankilatuomion saavaksi kansanedustajaksi. Kyllä kokoomuksessa tämä mahdollisuus otettiin huomioon ja keksittiin tapa, jolla Kanerva saatettiin erottaa ministerin tehtävästään, Tapa, joka näytti ihan aidolta ja Kanervan käyttäytymismalliselta.

Jyri Häkämies tiettävästi keksi ne puutarhanhoito-ohjeet!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2013-03-16 03:09,

Muista myös:

http://www.nettisanomat.com

 

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

perjantai, tammikuu 11th, 2013

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

SDP ja sen puheenjohtaja Jutta Urpilainen joutuivat kokoomuksen taitavan ja taitavasti näytellyn STX-telakan tukipäätöksen jyräämäksi. Laiva olisi voitu rakentaa Suomessa, jos olisi vain tahdottu.

Kun ajattelee sitä kuinka ovelia ja mutkikkaita päätöksiä on tehty esim. Kreikan miljarditolkkuisessa tukemisessa tai vaikkapa valtionyhtiöiden johtajien välillä tolkuttomissa optiovirityksissä (esim Fortum), on valtiovarainiministeri Urpilaiosen sopertelu surullista katseltavaa, ”Päätös olisi ollut lainvastainen”. Tv-uutisessa sentään kerrottiin tai arveltiin minkä lain: EU:n kilpailulain. Kovin hyvin suomalaiset tätä lakia TAHTOIVAT noudattaa ja näin siis sitten tuhota 20 000 (!) työvuotta suomalaisilta telakkatyöläisiltä. Nyt sitten kokoomusministeri Jan Vapaavuori ja SDP-ministeri Lauri Ihalainen ovat lähettäneet selvityspyynnön EU:n kilpailukomissaarille, onko Ranska noudattanut tätä lakia. Tutkiminen kestää arviolta 1.5 vuotta. Laiva rakennetaan Ranskassa, ranskalaiset ovat saaneet työtä. Ja suomalaiset ei.

Nyt tuntuu siltä, että SDP ei haluakaan suurimmaksi puolueeksi ja sen puheenjohtaja pääministeriksi. Sama näytelmä käytiin vuonna 2007, kun Ministeri Eero Heinäluoma narutettiin hyväksymään varallisuusveron poisto. Teko oli todelliselta (?) työväenpuolueelta ennenkokematon ja tällä kertaa naruttajana oli Keskusta ja sen puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Voi tietenkin olla, että silloinen takuumies SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen hyväksyi tämän varallisuusveron poiston odottaen sitten myöhempää palkintoa: Onhan hän nyt ministeri.

Tässä ohessa kirjoitus, joka on otsikoitu ”SDP putosi Keskustan ansaan!”

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2012-01-11 12:49

http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html

SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2007-03-19. 

SDP putosi Keskustan ansaan!

Vaaleissa punnitaan harjoitettu politiikka. Keskusta ja SDP tekivät hallituskautenaan hirvittävän oikeistolaista politiikkaa. Aluksi alennettiin kertarysäyksellä tuloveroja mahtavasti ja kaikki yhteiskunnan heikompiosaisten tarpeet jätettiin huomiotta. Ei muistettu lapsiperheitä, opiskelijoita,eläkeläisiä, vanhuksia ja heidän hoitajiaan jne. Murusia jaettiin, jos niitäkään. Ökyrikkaiden, 40 000 henkilön, varallisuusvero poistettiin kokonaan, siis  lahjoitettiin 120 miljoonaa euroa 40 000:lle henkilölle  ja sen jälkeen SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soperteli jotakin, että tämä lahjoitus liittyi tupoon! Eläkeläisille taidettiin antaa viime vuoden loppupuolella 7 euron kuukausikorotus eläkkeisiin. Opintorahaaa ei ole nostettu noin 13 vuoteen jne. Joku pakinoitsijahan kirjoitti tästä Heinäluoman kylmäkiskoisuudesta opiskelijoita kohtaan: ”pari piirua jäärän suuntaan” ja vaaleissa muistetaan.

Paavo Lipponen on syypää tähänkin SDP:n vaalitappioon. Tämän hän varmaankin itsekin tiesi, kun ei kehdannut mennä SDP:n vaalivalvojaisten hautajaistunnelmaan. Ex-pääministerihän intoili edellisissä vaaleissa 2003 pääministerivaaleja ja hävisi. Nyt tästä pääministerivaaliajatuksesta ei päästykään eroon ja Matti Vanhanen käytti hyväkseen näkyvyytensä ja asemansa. Eero Heinäluoma haukkoi henkeään, kun Vanhanen ja Erkki Tuomioja olivat parrasvaloissa ja itse vain silloin tällöin sopertamassa jotain sekavaa; esim alkoholiveron eurooppalaista alentamista, jolla toteutuessaankaan ei olisi ollut mitään todellista merkitystä. Heinäluoma ja Vanhanen olivat yhdessä kovaa vauhtia säädättämässä rajavartiolaitoksen rajamiesten rikkurilakia. Siinäkin häpeä todellisuudessa lankesi tietenkin molemmille, mutta Heinäluomalle enemmän, entiselle SAK:n virkailijalle!

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei missään vaiheessa tullut uskottavaksi, vaan hapuili tietämättömyydessään. Kun tähän yhdistyi vielä oikeusministeri Leena Luhtasen vaalirahasotkut, niin kaikki SDP:n vaalitoiminta oli jonkunlaista puolustustaistelua ja viimehetken joukkojen onttoa vaaliuurnille patistamista. Kannattajat kuitenkin ajattelivat, että mitä sitä äänestämään, kun ”työväen” puolueellakin on tarjottavanaan sitä samaa paskaa ja sanahelinää!

Vaalien todellinen voittaja oli oikeasti Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen Kokooomuksen Jyrki Kataisen ja Sauli Niinistön hurjasta äänimäärästä huolimatta. Keskusta pystyi pitämään suurimman puolueen asemansa, tosin äärimmäisen niukasti. Vaaliyön laskujen mukaan Keski-Suomessa Kokoomuksen lisäpaikka oli 60 äänen päässä! Vaalit voittaa vain se, joka pääsee hallitukseen. Voi olla, että Kokoomuksen kannalta tämä tulos oli paras mahdollinen. Ei suurin puolue, mutta kuitenkin selvästi suurempi kuin maanrakoon poljettu SDP. Näin ollen hallitukseen pääsy on helpompaa, kun ei tarvitse joutua tilanteeseen, jossa molemmat muut suuret Keskusta ja SDP sanoisivatkin ei!

Toisaalta ei tämmöistä pelkoa todellisuudessa ole. Kyllähän Keskusta pystyy kostamaan Anneli Jäätteenmäen hallituksen kaatamisen vähäeleisesti Kokoomukseen tarttuen kansan määräämänä tahtona, vaikka suomalaisessa parlamentarismissa minkätahansalainen koaliitio, jolla  vain on 101 paikkaa pystyy hallitsemaan ja muodostamaan hallituksen!

SDP voi ruveta miettimään politiikkansa muuttamista. Mutta tämä voi olla jo liian myöhäistä. Oikeistopuhuri on voinut puhaltaa liian voimakkaasti ja jos maan taloudella menee hyvin niin Keskusta muistaakin seuraavalla nelivuotiskaudella heikoimpienkin asemaa ja säilyttää näin valtansa vasemmiston pyristelyistä huolimatta. Millään ei jaksa uskoa, että Keskusta olisi niin häpeällinen, että sen politiikka säilyisi ennallaan tai jopa oikeistolaistuisi.

Maanantai 2007-03-19.
SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Arkistokirjoitus
http://www.nettisanomat.com/2007/03/19/etusivu.html

 

Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP;n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettå. STX pelaa kovaa peliä.

tiistai, joulukuu 18th, 2012

Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP;n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettå. STX pelaa kovaa peliä.

Martin Saarikangas ja Taloussanomat kertovat historiasta näin:

LAINAUS TALOUSSANOMISTA

” Julkisuudessa on pohdittu, että Suomen hallitus ei halua antaa telakalle pääomalainaa, koska pelkää joutuvansa omistajaksi, jos telakka kaatuu. Juuri näin kävi vuonna 1989, kun Wärtsilä Meriteollisuus kaatui valtion syliin.

Voisiko valtio yhtä hyvin ryhtyäkin telakkaomistajaksi, kuten kilpailijamaiden valtiot?

– Siitä konkurssista ei valtiolla voi ainakaan olla traumaa, koska minä pelastin valtion, eivätkä ne hävinneet penniäkään. Me pantiin hommat pyörimään ja saatiin laivat valmiiksi, Saarikangas muistuttaa.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/12/17/iso-masa-stxn-ahdingosta-harskia-pelia-korealaisilta/201243920/12

LAINAUS LOPPUU

On hyvä muistaa, että juuri Martin Saarikangas petti alihankkijat, joista suuri osa ajautui konkurssiin, Hän lupasi, että laskut maksetaan. Laiva saatiin valmiiksi ja laskut jäivätkin maksamatta. Tällainen mies nyt sitten rehvastelee neuvoillaan. Nettisanomilla oli aineistoa, mutta alihankkijat eivät antaneet sitä julkaista. He kärsivät nahoissaan, elämä jatkui vahvemmilla, heikot sortuivat.

Tähän lopuksi Nettisanomissa julkaistu artikkeli, jossa kerrotaan Wahlroosien toiminnasta siihen aikoihin siinä asiassa ja Ministeri Suomisen osuutta, jonka valtion maksamat lakimiehet pelastivat ja tietenkin ne kaverit, jotka armahtivat Suomisen.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Tiistai 2012-12-18 00:20

1999

Nettisanomat
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

Nettisanomat
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Ilkka Kanerva. Tekstiviestit vai vankeus lahjusrikoksesta ministerin eron syynä?

keskiviikko, huhtikuu 18th, 2012