Posts Tagged ‘kihlakunnanvouti’

2017. Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.

tiistai, joulukuu 26th, 2017

2017. Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.

Tässä 8 vuotta sitten julkaistussa kirjoituksessa on korkeimman oikeuden palautettua asian käsittelyn hovioikeudelle tehty tämän toisen hovioikeuskäsittelyn määräämät poistot.

Nettisanomat 12.12.2013.
http://www.nettisanomat.com/2013/12/12/etusivu2p.html

”Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa:
Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi.
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu…

Lisäys illalla:
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa Nordea Pankin hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten perätöntä lausumaa todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin Mononen haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, (84POISTETTU 23.12.2015) joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja Lauri Kara (85POISTETTU 23.12.2015). Oikeus totesi, että Kara ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja Pekka Mononen kahta voittoa ja Nordea Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.)

Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat tiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja.
http://www.nettisanomat.com/2009/12/21/etusivu.htm

Selitys: Myös kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä vaati aluksi vankeusrangaistusta, mutta luopui vaatimuksestaan oikeudenkäynnin aikana. Käräjäoikeussa tuomion ratkaisi käräjätuomari Raili Sahi. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäsivät hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström yksimelisesti. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

Selitys: A vaati siis suoraan vankeusrangaistusta, eikä pyytänyt kunniaansa loukkaavaksi kokemansa tekstin poistamista muulla tavalla. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2013/12/12/etusivu2p.html

Lisäselitys 25.12.2017.
Allekirjoittaneen oikeusavustaja Markus Luotola yritti sopia asian ennen oikeudenkäyntiä niin, että poistaisin kaiken asianaja Pekka Monosta koskevan aineiston sivuiltani. Mononen ei tähän suostunut vaan lähetti sähköpostin oikeusavustajalleni, jonka mukaan tämän ehdotus ”ei tässä vaiheessa anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin”
Niinkuin edellä kävi ilmi niin Nordean myyntipäällikkö Lauri Kara ei pyytänyt mitään tekstejä poistettavaksi ennen oikeudenkäyntiä.

Vaikka sitten hovioikeus (hovioikeuden presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin ja ma. hovioikeudenneuvos Matti-Pekka Kuutti) käsitellessään asiaa uudelleen määräsikin poistettavaksi vain loukkaavat ilmaisut ja hyväksyi Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen Eversheds-toimistosta monikymmentuntisen työn asian tiimoilta, niin voinee sanoa, että aika kalliiksi sananvapauden puolustaminen tuli. Laskutus lähenee kaiken kaikkiaan 200 000 euroa.

Hovioikeuden päätös osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2015/11/25/etusivu.html

Kuvaus hovioikeuskäsittelystä,
”Päätoimittajalla on pakkomielle ja mielenterveysongelmia”, osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2015/10/09/etusivu.html

PS: Korkeimman oikeuden tuomarien nimet tulossa!
Tapaus löytyy myös korkeimman oikeuden ennakkopäätösselostuksissa!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, tiistai 26.12.2017 18:45

VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE: ”Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.”

keskiviikko, heinäkuu 25th, 2012

VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE:
”Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.”

”Pertti Manninen

KORKEIMMALLE OIKEUDELLE

ASIA

Valituslupahakemus ja valitus.

MUUTOKSENHAUN KOHDE

Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275

HAKIJA

Manninen, Pertti Juhani

I VALITUSLUPAHAKEMUS

PERUSTE

Pyydän kunnioittavasti, että korkein oikeus myöntäisi minulle luvan hakea muutosta yllämainittuun hovioikeuden tuomioon, koska
1) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäyntivirheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava
2) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeätä saattaa asia Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi

PERUSTELUT

1. Hovioikeus on evännyt jatkokäsittelyluvan perustelunaan, ettei ole syytä epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Ratkaisu on sananvapauslain vastainen, kun siinä vastoin lain määräystä rajoitetaan tarpeettomasti sananvapautta.
2. Hovioikeus on jättänyt voimaan sellaisen käräjäoikeuden tuomion, jossa käräjäoikeus on määrännyt rangaistuksen ja seuraamukset sellaisista asioista (kirjoituksista), joita ei ollenkaan käsitelty käräjäoikeudessa. Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt poistettavaksi sellaisenaan (ilman minkäänlaista kommentointia) julkaistut oikeudenkäyntipöytäkirjat.

II VALITUS

VAATIMUKSET
Kunnioittavasti pyydän, että korkein oikeus kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot.

PERUSTELUT
Toistan kaikki tässä asiassa aikaisemmin suullisesti lausumani ja esille tuomani kirjallisen materiaalin.

Tarkoitukseni ei ole ollut loukata asianomistajien kunniaa, vaan kirjoittaa ja selostaa asianomistajien toimintaa niin kuin se on oikeasti tapahtunut. Tällaisten asioiden esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistajat olisivat olleet mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.

Ennen oikeudenkäyntiä poistin esitutkinnassa esitetyistä kirjoituksista asianomistajien asianosaistiedot.
Asianomistaja Lauri Kara on esittänyt kaksi kirjoitusta, jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa ja lukuisan joukon hakutuloksia, jotka tulevat näistä kirjoituksista ja myös oikeudenkäyntipöytäkirjoista.
Käräjäoikeus on määrännyt näistä kirjoituksista poistettavaksi asiaosaistiedot, jotka olivat edellä kerrotun mukaan jo poistettu ennen oikeudenkäyntiä, joista dokumentit esitettiin käräjäoikeuden istunnon aikana ja jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu ”kunnianloukkaustarkoituksessa”. Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.
Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

Asianomistaja Pekka Mononen niinikään esitti kaksi kunniaansa loukkaavaksi väittämäänsä kirjoitusta. Niistä toinen oli julkaistu jo vuonna 2004, siis ennen vuoden 2007 kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Tätä kirjoitusta hän ei silloin pitänyt kunniaansa loukkaavana. Toinen kirjoitus koski nimenomaan tästä oikeudenkäynnistä kirjoittamaani kirjoitusta, jossa luonnehdin asianomistajan toimintaa ilmaisulla ”perätön lausuma”. Käräjäoikeus ei mitenkään selvittänyt pitikö kirjoituksessa olleet väitteet paikkansa, vaan automaattisesti totesi, että siinä esitetty ilmaisu loukkasi asianomistajan kunniaa selvittämättä siis sitä oliko asianomistaja edes siinä asemassa, jossa tällaista ilmaisua voi käyttää. Ilmaisu oli tietenkin virheellinen, koska se koskee todistajan asemaa. Asianomistaan kohdalla se tarkoittaa jonkinlaista valehtelemista, joka ko. kirjoituksessa tuotiin esiin siinä oikeudenkäynnissä esitettyjen asiakirjadokumenttien päivämäärien ja asianomistajan todistelupuheenvuorossa esittämien nauhoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu ”kunnianloukkaustarkoituksessa”. Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.
Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

TÄYTÄNTÖÖNPANO

Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Iivari Järvinen lähetti 18.05.2012 kuulemiskirjeen asianajaja Pekka Monosen vaatimasta kirjoitusten poistamista koskevasta täytäntöönpanovaatimuksesta. Olin jo ennen kirjeen perilletuloa poistanut käräjäoikeuden vaatimat poistot, joista ilmoitin kihlakunnanvoudille kahdessa sähköpostissa seuraavasti:

”From: nettisanomat@hotmail.com
To: keski-suomi.uo@oikeus.fi
Subject: Ilmoitus kihlakunnanvouti Järviselle
Date: Sat, 19 May 2012 07:31:53 +0000

Kihlakunnanvouti Iivari Järviselle
Viitaten puhelimessa käytyyn keskusteluumme, joka koski Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 täytäntöönpanoa, ilmoitan, että olen tehnyt poistot kaikilta hallinnassani olevilta sivustoilta käräjäoikeudessa käsitellyllä ja sen määräämällä tavalla rikoksentekoajalta ajanjaksolla 6.5.2007 – 18.1.2012.
Poistojen onnistumisen varmistaminen kestää 0-3 viikkoa riippuen siitä, milloin hakukone (google) indeksoi eli käsittelee sivut uudelleen.
Jokaisella ko. ajanjakson sivun lopussa on seuraava merkintä poistamisesta: Päivämäärä ja teksti: ”Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007- 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa:
http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm”
Ystävällisesti
Laukaassa 19.05.2012
Pertti Manninen”

ja

”Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
From: pert mannin (nettisanomat@hotmail.com)
Sent: Thursday, May 31, 2012 11:43:08 AM
To: keski-suomi.uo@oikeus.fi

Pertti Manninen



Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
Viitaten aikaisemmin lähettämääni sähköpostiviestiin ja sen jälkeen käymäämme puhelinkeskusteluun ilmoitan, että olen tänään tarkistanut poistojen onnistumisen ja tehnyt tarpeelliset korjaukset.
Poisto on nyt onnistunut ainakin niissä 440 hakutuloksessa, jotka käyttämäni google-hakukone antoi ensisijaisesti. Aikaisemmin kertomani hakukoneen päivitystahti näyttääkin koskevan ns. aktiivisia sivustoja, koska välimuistituloksissa oli vielä puolentoista kuukauden takaisia (esim. 16.04.2012) google-päivityksiä.
Laukaassa 31.05.2012
Pertti Manninen”

Oheisissa liitteissä on sivut siitä aineistosta, jotka käräjäoikeuden tuomion mukaan piti poistaa, mutta jota aineistoa ei ollenkaan käsitelty oikeudenistunnossa. Pyydän, että tämä aineisto otetaan huomioon kirjallisina todisteina, koska sitä ei ollut vielä silloin poistot tehtyinä, kun hovioikeus teki päätöksensä siitä, että se ei ota valitustani käsittelyyn. Nämä todisteet osoittavat sen, että käräjäoikeus on tarpeettomasti rajoittanut sananvapautta, koska niissä ei ole mitään asianomistajien kunniaa loukkaavaa.

ASIANOMISTAJIEN ERILLISYYS
Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Lauri Karan esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Pekka Monosen kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Lauri Karaa näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Pekka Monosen esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Lauri Karan kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Pekka Monosta näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

LOPUKSI
Mikäli korkein oikeus kuitenkin katsoo minun syyllistyneen kunnianloukkausrikokseen ja määrää siitä rangaistuksen pyydän kunnioittavasti seuraavaa:

1) Rangaistusseuraamus
Pyydän lieventämään rangaistusta.

2) Korvausvelvollisuus
Pyydän lieventämään korvausvelvollisuutta hovioikeuteen jättämäni pyynnön mukaisesti koskien Pekka Monosen ja Lauri Karan vaatimuksia..

3) Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Asianomistajien vaatimus ja käräjäoikeuden tuomio on edellä esitettyjen lainkohtien mukaan liian laaja. Poistamisvaatimus voi näin ollen kohdistua vain siihen aineistoon, joka oikeudessa esiteltiin ja käsiteltiin ja joka todettiin rikolliseksi, kunniaa loukkaavaksi.
Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.

LIITTEET

Käräjäoikeuden nauhojen purku (epävirallinen ja ohjeellinen).
Kihlakunnan voudin kuulemiskirje

KIRJALLISET TODISTEET

Sivuja, joissa tuomio on pantu täytäntöön

Kunnioittavasti

PÄIVÄYS
Laukaassa kesäkuun 18. päivänä 2012
Pertti Manninen”

Valituslupahakemus ja valitus. Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275‏
Oheisesta tekstistä on poistettu joitakin henkilötietoja, jotka on korvattu kolmella pisteellä.

Liitteisiin lisätty linkit

Pertti Manninen tiistaina 2012-06-19 11:45 ja 23:12.

http://www.nettisanomat.com/2012/06/19/etusivu.htm#korkeimmalleoikeudelleasia


Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2012-07-25 22:42

Apuri vai kätyri. Jarmo Kivistö, kihlakunnanvouti tapauksessa Pekka Mononen, asianajaja vs. Pertti Manninen, päätoimittaja.

lauantai, marraskuu 20th, 2010

Apuri vai kätyri. Jarmo Kivistö, kihlakunnanvouti tapauksessa Pekka Mononen, asianajaja vs. Pertti Manninen, päätoimittaja.

Kirjoituksia oikeuden tuomion täytäntöönpanosta Nettisanomien sivujen sulkemista koskevassa asiassa.

1. kirjoitus lauantaina 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

2. kirjoitus lauantaina 2010-02-10.

Asianajaja Pekka Mononen jatkaa viranomaisten harhauttamista.

3. kirjoitus perjantaina 2010-11-05.

Minä, Kafka ja  Mononen, Pekka, asianajaja.

4. kirjoitus tiistaina 2010-11-09.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”

..

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

”Väitepäätös”

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti keski-suomi.uo@oikeus.fi

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
Pekka Mononen

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja Monosen mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja Pekka Mononen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia (401POISTETTU 28.02.2016). Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

”From: nettisanomat@hotmail.com
To: jyvaskyla.uo@om.fi
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000

Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 – 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan  Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia  Monoseen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen”

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja Pekka Mononenesitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken Pekka Monosta koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut ”Pekka Mononen, ” Asianajotoimisto Pekka Mononen” ja ”Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky” eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

”JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia tekaistuja laskuja. Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa.  Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan  Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia  Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm”

Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös!

Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24

Julkaistu sivulla:
http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos


Asianajaja Pekka Mononen jatkaa viranomaisten harhauttamista.

Eilen (torstaina 2010-02-11) olin kuulusteltavana rikoksesta epäiltynä poliisilaitoksessa. Asianajaja Pekka Mononen oli tehnyt selvityspyynnön siitä, että hänen väitteidensä mukaan en ollut poistanut joku vuosi sitten oikeuden määräämää aineistoa nettisanomat.com julkaisusta kunnianloukkausrikoksessa. Todisteena minulle esitettíin kaksi arikkelia monena kappaleena. Toinen oli kyllä julkaistu nettisanomat.com julkaisussa ennen kunnianloukkausrikosta (syyttäjän määrittelemä rikoksentekoaika oli 01.07.2004 – 08.10.2005).

Siinä kunnianloukkausjutussa käsiteltiin tosin yhtä ainoaa kirjoitusta, mutta oikeus määräsi kuitenkin poistamaan kaikki ko. ajanjakson kirjoitukset. Nämä poistinkin heti tuomion saatua lainvoiman. Toinen nyt kuulustelussa minulle esitetty kirjoitus oli taas julkaistu vuosia myöhemmin aivan eri julkaisussa: Lakisanomat-nimisessä.

Tästä huolimatta asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaalta on onnistunut vakuuttamaan, nyt poliisiviranomaisia, että sivuja ei ole poistettu. Tämän voi päätellä siitä, että poliisiviranomainen on jo ennen kuulusteluani ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään, josta minua on jo pyydetty jotain sivuja poistamaan. Saa nähdä löytyykö nyt syyttäjä, joka lähtee ajamaan syytettä selvässä asiassa. Mitään sivujen sisällöstä ei nyt tässä yhteydessä puhuttu. Kysyttiin vain se, että olenko ne kirjoittanut, jonka myönsin todeksi.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantai 2010-02- 12 klo 09:13.

Linkit:

http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/etusivu.htm

http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön ilmoitus (2008-05-05) sivujen poiston jatkamisesta:

http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

Julkaistu sivulla:
http://viikkosanomat.fi/2010/02/12/asianajaja-jatkaa-viranomaisten-harhauttamista/


Viikkosanomat-blogi

Minä, Kafka ja Mononen, Pekka, asianajaja

Marraskuu 5th, 2010

Minä, Kafka ja  Mononen

Kaikessa rauhassa kahvikupin ääressä päivällä soi puhelin ja poliisi Martin tahtoisi minut uudelleen kuulusteluun. Ihmettelin mitä nyt on tapahtunut ja hän kertoi, että viimeksi hän ei kysellyt sivujen sisällöstä.

Ihmettelin asiaa, koska olin poistanut kaiken oikeuden määräämän aineiston sivuiltani, jossa olin loukannut asianajan kunniaa. Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, oli aikoinaan tehnyt tutkintapyynnön kun olin käyttänyt hänen laskutuksestaan (402POISTETTU 28.02.2016).ja oikeus oli todennut sen kunniaa loukkaavan ja määrännyt maksamaan kärsimyksestä korvausta ja poistamaan kaiken aineiston, jossa mainittiin  Monosen tai hänen toimistonsa nimi välittämättä siitä oliko sisältö loukkaavaa vai ei. Myös neutraalit  Monosen itsensä lähettämät ilmoituksetkin täytyi poistaa!

Näin tietenkin sitten teinkin, mutta  Mononen ei ollut tyytyväinen ja houkutteli kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön väittämään, että aineistoa ei ollut poistettu. Vouti ilmoitti ryhtyvänsä toimenpiteisiin sivujen, eli koko Nettisanomien sulkemiseksi. Lähetin hänen esimiehelleen kirjeen ja pyysin häntä valvomaan Kivistön toimintaa. Lehti jäikin sitten nettiin, tosin puolentoista vuoden pätkältä torsona ja leikeltynä.

Seuraavaksi asianajaja sitten kääntyi poliisin puoleen ja väitti aina vain, ettei sivuja ole poistettu. Olin Martinin kuulusteltavana ja vastasin kaikkiin hänen kysymyksiinsä ja kuulustelusta tehtiin pöytäkirja. Kysymykset koskivat sivujen poistamista ja kerroin poistaneeni ne. En tiedä paljonko esitutkinnasta saa kertoa sen ollessa käynnissä, mutta kuvittelen, että omista asioistaan saa kertoa. Kuulustelu tapahtui joskus keväällä puoli vuotta sitten ja luulin, että asia tuli osaltani selvitetyksi.

Ei ilmeisesti sitten tullut kun taas pitäisi mennä vastaamaan kysymyksiin. Nyt sisältöä koskeviin. Nikottelin puhelimessa hetken aikaa, miten voin vastata sisältöä koskeviin kysymyksiin, kun mitään sisältöä ei ole enää olemassa. Kerroin, että kuukausilippuni voimassaolo lakkaa 7. päivä sunnuntaina, enkä viitsisi heti ostaa uutta, muutaman päivän aina lykkään uuden ostoa, jos mitään tähdellistä menoa ei ole. Kysyin sitten, onko nyt sitten uusi esitutkinta käynnissä, siis onko Mononen tehnyt uuden kunnianloukkaustutkintapyynnön, Edellisellä kerralla minulle ei ainakaan selvinnyt, että minun pitäisi vastata joidenkin uusien kirjoitusten sisältöön. Ilmoitin tietenkin, että tulen paikalle, jos se tarpeellista on, mutta haluan ottaa mukaani oikeusavustajani. Mitään uutta kunnianloukkaustutkintapyyntöä ei ole tehty. Lisäksi kävi ilmi, että poliisin tiedossa on se, että ulosottomies (Kivistö) on ilmoittanut, että sivut on poistettu.

Sovimme, että palataan asiaan maanantaina, kun olen selvittänyt oikeusavustajan aikataulun. Oikeusaputoimistosta vastattiin, että oikeusavustajani tulee töihin vasta joulukuussa. Sovimme myös, että odotan ennen kuin rupean taas asiaa jollekin toiselle selostamaan. Soitin Martinille ja kysyin voiko asia odottaa joulukuuhun. Martin haluaisi päästä jutusta eroon aikaisemmin ja lupasi puhua asiasta tutkinnanjohtajan kanssa ja soittaa maanantaina miten asiassa edetään.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai-iltana päivän puhelinkeskustelun vielä hyvin muistaen 2010-11-05 klo 21:34. Taitaa tulla Bundesliigaa Eurosport2:lla!

Tags: asianajaja Pekka Mononen, asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Kafka, kihalakunnanvouti Jarmo Kivistö, kuulustelu, Nettisanomat, oikeus, Pekka Mononen, Pertti Manninen, poliisi Martin, sivujen poisto, vääryys

http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/

Julkaistu sivulla:
http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/


PS. ”Miksi Martin ei soita?”

Aikaisemmin kerroin, että poliisi Martin lupasi soittaa maanantaina ja kertoa, miten kuulusteluissani edetään tässä asianajaja Pekka Monosen kunnianloukkausjutussa, josta Nettisanomien sivuja jouduttiin poistamaan. Asianajaja sitten rimpuili ja uskotteli ensin täytäntöönpanoviranomaiselle, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistölle, etten olekaan poistanut sivuja, jotka tuomiossa määrättiin poistettaviksi. Kivistö yhtyi väitteeseen ja ilmoitti sulkevansa koko lehden. Hädissäni sitten käännyin Kivistön esimiehen puoleen, joka sai Kivistön peräytymään, näin uskon, koska Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.

Kun nyt näyttää siltä, että Kivistö on hiljalleen uskonut, että sivut on poistettu, tämä asianajaja  Mononen on kääntynyt poliisin puoleen ja väittänyt, että en ole poistanut sivuja. Ensimmäisessä kuulustelussa yksityiskohtaisesti selostin, miten olen sivut poistanut, mutta nyt tämä Martin haluaa selvitystä sivujen sisällöistä. Kuulusteluun en uskalla mennä ilman oikeusavustajaa, kun tämä on muuttunut farssiksi ja viranomaiset näyttävät tuntevan sympatiaa loukattua asianajaaa kohtaan.

En malta olla kertomatta sitä, kuinka asianaja esiintyi niin vakuuttavasti oikeudessa väittäessään, että hän oli pyytänyt loukkaamaksi katsomaansa kirjoitusta poistettavaksi, että syyttäjä nielaisi väitteen kakisematta ja rummutti sitä moneen kertaan oikeudessa, vastaväitteistäni huolimatta. Mononen oli pyytänut itse lehteen sähköpostilla lähettämiensä ilmoitusten poistamista helmikuussa ja kunniaa loukkaava kirjoitus julkaistiin saman vuoden heinäkuussa, siis puolta vuotta myöhenmmin. Mutta niin vain asianajajan arvovalta jyräsi tämänkin pikkudetaljin ja oikeuden lainvoimaiseksi päätöksesksi jäi teonkuvauksen osalta, että ”Mononen oli pyytänyt kirjoituksen poistamista”.

Ja nyt tätä satavarmasti poistettua kirjoitusta hän väittää, että ei ole poistettu. Ota siitä nyt selvää, eikä poliisi Martinkaan millään tahdo luopua tapauksesta, vaikka ulosottoviranomainen (Kivistö) on jo ilmoittanut hänelle, että kirjoitukset on poistettu. Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?

Sama. klo 02:91 samana päivänä.

Linkki

Minä, Kafka ja  Mononen, Pekka , asianajaja
http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/

Tags: Antti Herlin, asianaja, CrimTime, farssi, huumepoliisi, Ilta-Sanomat, Jarmo Kivistö, kihalkunnanvouti, kihlakunnanvouti, kuuulustelu, Lasse Virén, mediakartelli, Mikko Paatero, Nettisanomat, oikeudenkäynti, oikeusavustaja, Pekka Mononen, poliisi, poliisi Martin, poliisijohto, rikosasia, sananvapaus, Sanoma, Sanoma Oyj, sympatia, syyttäjä, tapahtumapaikka, tapio o neva, toimittaja, tutkinnanjohtaja, ulosottoviranomainen, virkasalaisuuden rikkominen

http://viikkosanomat.fi/2010/11/09/lisaluku-kirjaan-poliisi-mediakartellin-suosijana-mikko-paatero-rikospaikka-ei-ole-yksityistilaisuus-vaan-julkishallinnollisen-rikosasian-tapahtumapaikka/

Julkaistu sivulla:
http://viikkosanomat.fi/2010/11/09/lisaluku-kirjaan-poliisi-mediakartellin-suosijana-mikko-paatero-rikospaikka-ei-ole-yksityistilaisuus-vaan-julkishallinnollisen-rikosasian-tapahtumapaikka/

DSCI0014kivistoalku450sh

DSCI0015kivistoloppu450sh

Viikkosanomat. Lauantai 2010-11-20 klo 20:40.

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Nimet palautettu ja loukkaava ilmaisu poistettu 28.02.2016 Vaasan hovioikeuden kumottua käräjäoikeuden tuomion 19.11.2015.

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana”- Mikko Paatero? – ”rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

tiistai, marraskuu 9th, 2010

Uuden Suomen keskustelusta lainaus, kun en ole ollut Ilta-Sanomien tavoitettavissa.

LAINAUS

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana

8.11.2010 18:07
tapio_o_neva

CrimeTimen kirjasta pitäisi voida ostaa muutettu lisäpainos, jossa käytäisiin ”Kymmenen pientä neekeripoikaa” -kirjan tapaan läpi yksityiskutsun vieraat läpi sekä se, kuka vuosi yksityistilaisuuden keskustelujen sisältöjä Ilta-Sanomien toimittajille aineiston tekemiseksi siskontyttären sanomisista ja tuntemuksista.

Olisi myös hyvä tietää, kuka oli tutkinnanjohtaja, joka teki tuosta panttivankiasunnosta Sanoma Oyj:n turistikohteen.

Lisäksi olisi hyvä selvitätä se, toimiiko poliisi pelkästään poliisijohdon mainepalkkiolla vai maksetaako virkasalaisuuden vuotamisesta myös erillisiä provisioita viranhaltijoille tai muille osallisille.

Tämä Mikko Paateron avoin ja julkinen tiedotuslinja on sikäli mielenkiintoinen, että se tukee mediakartellia tarjoamalla sisältöjä yksille sanomalaisille sisältötuottajille, mutta ei tasavertaisesti kaikille, esimerkiksi verkkopäiväkirjojen pitäjille.

Aikoinaan epäiltiin sitä, että seuraako huumepoliisin kumppanuudesta rikollisten kanssa se, että poliisi auttaa yrittäjäystäviään liiketoiminassa kaikkia muita alan yrittäjiä vastaan, jolloin muodostuu julkisen vallan tuki yhdelle muita vastaan.

Jotenkin herää kysymys siitä, miten esimerkiksi poliisin tuki Sanomalle vaikuttaa sananvapauden sisältöihin siten, että muut sisältötuottajat ja tiedonvälittäjät kärsivät.

Periaatteessahan se, että Ilta-Sanomien toimitus ja sen sisältötuotantokumppanit ovat etuoikeutettuja katsomaan asuntoa, mutta eivät muut on monopolin perustamista tietosisältöön.

Muistan, että konstaapeli Lasse Virén myi häänsä Apu-lehdelle, mihin hänellä toki oli oikeus. Se, että poliisijohto myy rikospaikan Sanomalle yksinoikeudella, ei voi olla tasapuolista, koska rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

LAINAUS LOPPUU

Kommentti: Onhan näitä vuotajia, virkasalaisuuden rikkojia, vuosien varrella ilmennyt. Antti Herlinin tapauksesta kerroin Nettisanomissa ja onpa Helsingin Sanomat jättänyt julkaisematta jonkun poliisin nimen, kun muut julkaisivat. Nimeä en nyt muista, mutta kyllä siitäkin juttu löytyy hiukan googlaamalla Nettisanomien sivuja. Täytyy kai palata asiaan, koska nämä yksinoikeudella juttujen myyjät syyllistyvät rikokseen, virkasalaisuuden rikkomiseen, johon sitten Sanoma osallistuu, itse asiassa syyllistyy myös rikokseen, koska ilmeisesti on jotain etuja tarjonnut ja yllyttänyt.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2010-11-09 klo 01:38.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”
Aikaisemmin kerroin, että poliisi Martin lupasi soittaa maanantaina ja kertoa, miten kuulusteluissani edetään tässä asianajaja Pekka Monosen  kunnianloukkausjutussa, josta Nettisanomien sivuja jouduttiin poistamaan. Asianajaja sitten rimpuili ja uskotteli ensin täytäntöönpanoviranomaiselle, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistölle, etten olekaan poistanut sivuja, jotka tuomiossa määrättiin poistettaviksi. Kivistö yhtyi väitteeseen ja ilmoitti sulkevansa koko lehden. Hädissäni sitten käännyin Kivistön esimiehen puoleen, joka sai Kivistön peräytymään, näin uskon, koska Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.

Kun nyt näyttää siltä, että Kivistö on hiljalleen uskonut, että sivut on poistettu, tämä asianajaja Mononen on kääntynyt poliisin puoleen ja väittänyt, että en ole poistanut sivuja. Ensimmäisessä kuulustelussa yksityiskohtaisesti selostin, miten olen sivut poistanut, mutta nyt tämä Martin haluaa selvitystä sivujen sisällöistä. Kuulusteluun en uskalla mennä ilman oikeusavustajaa, kun tämä on muuttunut farssiksi ja viranomaiset näyttävät tuntevan sympatiaa loukattua asianajaaa kohtaan.

En malta olla kertomatta sitä, kuinka asianaja esiintyi niin vakuuttavasti oikeudessa väittäessään, että hän oli pyytänyt loukkaamaksi katsomaansa kirjoitusta poistettavaksi, että syyttäjä nielaisi väitteen kakisematta ja rummutti sitä moneen kertaan oikeudessa, vastaväitteistäni huolimatta. xxxxxxx oli pyytänut itse lehteen sähköpostilla lähettämiensä ilmoitusten poistamista helmikuussa ja kunniaa loukkaava kirjoitus julkaistiin saman vuoden heinäkuussa, siis puolta vuotta myöhenmmin. Mutta niin vain asianajajan arvovalta jyräsi tämänkin pikkudetaljin ja oikeuden lainvoimaiseksi päätöksesksi jäi teonkuvauksen osalta, että ”Mononen oli pyytänyt kirjoituksen poistamista”.

Ja nyt tätä satavarmasti poistettua kirjoitusta hän väittää, että ei ole poistettu. Ota siitä nyt selvää, eikä poliisi Martinkaan millään tahdo luopua tapauksesta, vaikka ulosottoviranomainen (Kivistö) on jo ilmoittanut hänelle, että kirjoitukset on poistettu. Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?

Sama. klo 02:91 samana päivänä.

Linkki

Minä, Kafka ja Mononen, Pekka, asianajaja
http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

__

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Nimet palautettu 28.02.2016 Vaasan hovioikeuden kumottua käräjäoikeuden tuomion 19.11.2015.

xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx jatkaa viranomaisten harhauttamista.

perjantai, helmikuu 12th, 2010

xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx jatkaa viranomaisten harhauttamista.

Eilen (torstaina 2010-02-11) olin kuulusteltavana rikoksesta epäiltynä poliisilaitoksessa. xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx oli tehnyt selvityspyynnön siitä, että hänen väitteidensä mukaan en ollut poistanut joku vuosi sitten oikeuden määräämää aineistoa nettisanomat.com julkaisusta kunnianloukkausrikoksessa. Todisteena minulle esitettíin kaksi arikkelia monena kappaleena. Toinen oli kyllä julkaistu nettisanomat.com julkaisussa ennen kunnianloukkausrikosta (syyttäjän määrittelemä rikoksentekoaika oli 01.07.2004 – 08.10.2005).

Siinä kunnianloukkausjutussa käsiteltiin tosin yhtä ainoaa kirjoitusta, mutta oikeus määräsi kuitenkin poistamaan kaikki ko. ajanjakson kirjoitukset. Nämä poistinkin heti tuomion saatua lainvoiman. Toinen nyt kuulustelussa minulle esitetty kirjoitus oli taas julkaistu vuosia myöhemmin aivan eri julkaisussa:  Lakisanomat-nimisessä.

Tästä huolimatta xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx, xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx Ky, Vantaalta on onnistunut vakuuttamaan, nyt poliisiviranomaisia, että sivuja ei ole poistettu. Tämän voi päätellä siitä, että poliisiviranomainen on jo ennen kuulusteluani ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään, josta minua on jo pyydetty jotain sivuja poistamaan. Saa nähdä löytyykö nyt syyttäjä, joka lähtee ajamaan syytettä  selvässä asiassa. Mitään sivujen sisällöstä ei nyt tässä yhteydessä puhuttu. Kysyttiin vain se, että olenko ne kirjoittanut, jonka myönsin todeksi.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantai 2010-02- 12 klo 09:13.

Linkit:

http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/etusivu.htm

http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön ilmoitus (2008-05-05) sivujen poiston jatkamisesta:

http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm