Posts Tagged ‘Jarmo Kivistö’

2017. Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.

tiistai, joulukuu 26th, 2017

2017. Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.

Tässä 8 vuotta sitten julkaistussa kirjoituksessa on korkeimman oikeuden palautettua asian käsittelyn hovioikeudelle tehty tämän toisen hovioikeuskäsittelyn määräämät poistot.

Nettisanomat 12.12.2013.
http://www.nettisanomat.com/2013/12/12/etusivu2p.html

”Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa:
Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi.
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu…

Lisäys illalla:
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa Nordea Pankin hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten perätöntä lausumaa todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin Mononen haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, (84POISTETTU 23.12.2015) joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja Lauri Kara (85POISTETTU 23.12.2015). Oikeus totesi, että Kara ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja Pekka Mononen kahta voittoa ja Nordea Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.)

Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat tiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja.
http://www.nettisanomat.com/2009/12/21/etusivu.htm

Selitys: Myös kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä vaati aluksi vankeusrangaistusta, mutta luopui vaatimuksestaan oikeudenkäynnin aikana. Käräjäoikeussa tuomion ratkaisi käräjätuomari Raili Sahi. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäsivät hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström yksimelisesti. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

Selitys: A vaati siis suoraan vankeusrangaistusta, eikä pyytänyt kunniaansa loukkaavaksi kokemansa tekstin poistamista muulla tavalla. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2013/12/12/etusivu2p.html

Lisäselitys 25.12.2017.
Allekirjoittaneen oikeusavustaja Markus Luotola yritti sopia asian ennen oikeudenkäyntiä niin, että poistaisin kaiken asianaja Pekka Monosta koskevan aineiston sivuiltani. Mononen ei tähän suostunut vaan lähetti sähköpostin oikeusavustajalleni, jonka mukaan tämän ehdotus ”ei tässä vaiheessa anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin”
Niinkuin edellä kävi ilmi niin Nordean myyntipäällikkö Lauri Kara ei pyytänyt mitään tekstejä poistettavaksi ennen oikeudenkäyntiä.

Vaikka sitten hovioikeus (hovioikeuden presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin ja ma. hovioikeudenneuvos Matti-Pekka Kuutti) käsitellessään asiaa uudelleen määräsikin poistettavaksi vain loukkaavat ilmaisut ja hyväksyi Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen Eversheds-toimistosta monikymmentuntisen työn asian tiimoilta, niin voinee sanoa, että aika kalliiksi sananvapauden puolustaminen tuli. Laskutus lähenee kaiken kaikkiaan 200 000 euroa.

Hovioikeuden päätös osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2015/11/25/etusivu.html

Kuvaus hovioikeuskäsittelystä,
”Päätoimittajalla on pakkomielle ja mielenterveysongelmia”, osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/2015/10/09/etusivu.html

PS: Korkeimman oikeuden tuomarien nimet tulossa!
Tapaus löytyy myös korkeimman oikeuden ennakkopäätösselostuksissa!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, tiistai 26.12.2017 18:45

Pauliine Koskelo. Osa 2. Kolme vuotta myöhemmin.

lauantai, huhtikuu 26th, 2014

Maaliskuussa 2011 kirjoitin KO:n presidentti Pauliine Koskelon toilaluista otsikolla:  ”Omituinen maa Suomi: KO:n presidentti ei näytä ymmärtävän lainsäädäntövallan ja tuomiovallan eroa.” Linkit.

Nyt hän on taas vauhdissa ja on lähettänyt sähköposteja lainsäädäntöviranomaisille, useita ja useille.
Mutta ei tunnista tällaisä tapahtuneen, suorassa Ylen haastattelussa.

Tämähän on sukua sille kun kihlakunnanvouti oli puhunut itsensä pussiin ja hovikeudessa kylmän viileästi totesi, ”ettei tunnista käräjäoikeudessa sanomaansa omakseen” eräässä lapsen koulutustukiasiassa, jossa hän taisteli koulutustukea vastaan vaikka se oli suoraan elatustuen jatke ja sellaisena sitten muut viranomaiset, sosiaaliviranomaiset ja jollaisena se lainsäädännössäkin tulkittiin. Mutta ei siis silloisessa Jyväskylän käräjäoikeudessa- Pöytäkirjat tulossa.

Mutta siis Koskeloon tai ehkä lainsäätäkäjien tajuun.
Vasemmistiliitin Uotila, koulutukseltaan levyseppä, piti ihmeellisenä ja ehkä kiusallisenakin Koskelon posteja.
Sen sijaan Kokoomuksen Sampsa Kataja, muistaakseni juristi, ei pitänyt sitten minään ihmeellisenä, vaan jopa hyödyllisenä ja kertomansa mukaan viestejä oli tullut useita ja niihin hän oli myös vastannut.

Ja  Koskelo ei tunnista vain mikä se sana nyt olikaan, tapahtuneen.

Päivän HS:ssä ei asiasta ollut mitäänn vaikka se radiossa tuli eilen iltapäivällä useaan kertaan ja jonka onnistuin nauhoittamaan tähän kännykkääni.

Lauantai 2014-04-26 matkalla bussissa klo 17:45.

Linkit sitten myöhemmin ja myös painovirheiden korjaus samalla.
Tämä tulee nyt määränpäähän ja on lopetettava!


Painovirheet korjattu ja asiasanat lisätty maanantaina 2014-04-28 klo 21.13- Viikkosanomat. Pertti Manninen.


Lue myös!

Omituinen maa: Suomi. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei ymmärrä lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan eroa.

Kauhistuneena kuulin eilen tai sitten luin tekstitv:stä, että korkeimman oikeuden presidentti on arvostellut Suomen tasavallan eduskunnan perustuslakivaliokuntaa siinä, kun se piti yksityisten parkkirahastusfirmojen toimintaa lainvastaisena, kun ne perivät jotain rangaistusmaksua väärästä pysäköinnistä.

Perustuslakivaliokunta antoi lausunnon hallituksen lakiesitykseen, jossa esitettiin oikeutta parkkifirmoille rangaistusmaksun tms. perimisestä. Valiokunta piti tätä julkisen hallinnon tehtävänä ja vaati, että laki on säädettävä perustuslainsäätämisjärjestykseesä.

Nyt sitten tämä korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on antanut Ylelle lausunnon, aamun lehdestä luettuna (Keskisuomalainen):

LAINAUS (TEKSTI KOKONAISUUDESSAAN):

”Koskelo kummeksuuparkkisakkolain tyrmäystä
STT
Korkeimmn oikeuden presidentti Pauliine Koskelo haluaisi Suomeen lain, joka sallisi yksityisille pysäköinninvalvojille oikeuden periä parkkisakkoja.

Koskelo kummeksuu Ylen uutisten haastattelussa sitä, että perustuslakivaliokunta tyrmäsi lakihankkeen parkkimaksusta.

– Ehkä siellä ei ole ollut aikaa miettiä tätä ihan niin perusteellisesti kuin olisi ollut toivottavaa, Koskelo sanoi.

Koskelo toivoi, että Suomeen säädettäisiin samanlainen laki kuin Ruotsissa. Naapurimaassa parkkimaksuja voivat antaa myös yksityiset firmat, eikä tämän ole Ruotsissa tulkittu olevan ristiriidassa perustuslain kanssa.”

LAINAUS LOPPUU.

Kommentti jatkuu.
Minulle jäi mielikuva siitä Ylen jutusta, että Koskelo olisi myös maininnut jotakin aika halventavasti, että perustuslakivaliokunnalla on ollut siellä paljon muita juttuja, Vanhasta ei nyt sentään nimeltä mainittu, jonka johdosta ei ole ehditty tätä käsitellä.

Kaikki menee sekaisin, mutta jotenkin käsitin hänen pilkanneen myös valiokunnan puheenjohtajaa Kimmo Sasia. Voi olla, että vain mielsin näin.

Kaikenkaikkiaan toistan otsikon ja jään odottelemaan mitä helvettiä täällä Suomessa oikein vielä tapahtuu, kun hiiret alkavat hyppiä pöydälle.

Omituinen maa: Suomi. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei ymmärrä lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan eroa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2011-03-05 klo 12:11.

Palaute: viikkosanomat@hotmail.com

Linkit:

http://www.viikkosanomat.fi  – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html  – lehti

http://www.nettisanomat.com  – lehti

HUOM. Kommentointi ei ole mahdollista kommentteihin kohdistuvan spammauksen johdosta!

Tags: ,,
,,
,
,

http://viikkosanomat.fi/2011/03/05/omituinen-maa-suomi-korkeimman-oikeuden-presidentti-pauliina-koskelo-ei-ymmarra-lainsaadantovallan-ja-toimeenpanovallan-eroa/


Lue myös!

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja XXXXX XXXXXXX kahta voittoa ja XXXXXX Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.)

Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

http://www.nettisanomat.fi/2012/12/23/etusivu.htm 

 

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana”- Mikko Paatero? – ”rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

tiistai, marraskuu 9th, 2010

Uuden Suomen keskustelusta lainaus, kun en ole ollut Ilta-Sanomien tavoitettavissa.

LAINAUS

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana

8.11.2010 18:07
tapio_o_neva

CrimeTimen kirjasta pitäisi voida ostaa muutettu lisäpainos, jossa käytäisiin ”Kymmenen pientä neekeripoikaa” -kirjan tapaan läpi yksityiskutsun vieraat läpi sekä se, kuka vuosi yksityistilaisuuden keskustelujen sisältöjä Ilta-Sanomien toimittajille aineiston tekemiseksi siskontyttären sanomisista ja tuntemuksista.

Olisi myös hyvä tietää, kuka oli tutkinnanjohtaja, joka teki tuosta panttivankiasunnosta Sanoma Oyj:n turistikohteen.

Lisäksi olisi hyvä selvitätä se, toimiiko poliisi pelkästään poliisijohdon mainepalkkiolla vai maksetaako virkasalaisuuden vuotamisesta myös erillisiä provisioita viranhaltijoille tai muille osallisille.

Tämä Mikko Paateron avoin ja julkinen tiedotuslinja on sikäli mielenkiintoinen, että se tukee mediakartellia tarjoamalla sisältöjä yksille sanomalaisille sisältötuottajille, mutta ei tasavertaisesti kaikille, esimerkiksi verkkopäiväkirjojen pitäjille.

Aikoinaan epäiltiin sitä, että seuraako huumepoliisin kumppanuudesta rikollisten kanssa se, että poliisi auttaa yrittäjäystäviään liiketoiminassa kaikkia muita alan yrittäjiä vastaan, jolloin muodostuu julkisen vallan tuki yhdelle muita vastaan.

Jotenkin herää kysymys siitä, miten esimerkiksi poliisin tuki Sanomalle vaikuttaa sananvapauden sisältöihin siten, että muut sisältötuottajat ja tiedonvälittäjät kärsivät.

Periaatteessahan se, että Ilta-Sanomien toimitus ja sen sisältötuotantokumppanit ovat etuoikeutettuja katsomaan asuntoa, mutta eivät muut on monopolin perustamista tietosisältöön.

Muistan, että konstaapeli Lasse Virén myi häänsä Apu-lehdelle, mihin hänellä toki oli oikeus. Se, että poliisijohto myy rikospaikan Sanomalle yksinoikeudella, ei voi olla tasapuolista, koska rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

LAINAUS LOPPUU

Kommentti: Onhan näitä vuotajia, virkasalaisuuden rikkojia, vuosien varrella ilmennyt. Antti Herlinin tapauksesta kerroin Nettisanomissa ja onpa Helsingin Sanomat jättänyt julkaisematta jonkun poliisin nimen, kun muut julkaisivat. Nimeä en nyt muista, mutta kyllä siitäkin juttu löytyy hiukan googlaamalla Nettisanomien sivuja. Täytyy kai palata asiaan, koska nämä yksinoikeudella juttujen myyjät syyllistyvät rikokseen, virkasalaisuuden rikkomiseen, johon sitten Sanoma osallistuu, itse asiassa syyllistyy myös rikokseen, koska ilmeisesti on jotain etuja tarjonnut ja yllyttänyt.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2010-11-09 klo 01:38.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”
Aikaisemmin kerroin, että poliisi Martin lupasi soittaa maanantaina ja kertoa, miten kuulusteluissani edetään tässä asianajaja Pekka Monosen  kunnianloukkausjutussa, josta Nettisanomien sivuja jouduttiin poistamaan. Asianajaja sitten rimpuili ja uskotteli ensin täytäntöönpanoviranomaiselle, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistölle, etten olekaan poistanut sivuja, jotka tuomiossa määrättiin poistettaviksi. Kivistö yhtyi väitteeseen ja ilmoitti sulkevansa koko lehden. Hädissäni sitten käännyin Kivistön esimiehen puoleen, joka sai Kivistön peräytymään, näin uskon, koska Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.

Kun nyt näyttää siltä, että Kivistö on hiljalleen uskonut, että sivut on poistettu, tämä asianajaja Mononen on kääntynyt poliisin puoleen ja väittänyt, että en ole poistanut sivuja. Ensimmäisessä kuulustelussa yksityiskohtaisesti selostin, miten olen sivut poistanut, mutta nyt tämä Martin haluaa selvitystä sivujen sisällöistä. Kuulusteluun en uskalla mennä ilman oikeusavustajaa, kun tämä on muuttunut farssiksi ja viranomaiset näyttävät tuntevan sympatiaa loukattua asianajaaa kohtaan.

En malta olla kertomatta sitä, kuinka asianaja esiintyi niin vakuuttavasti oikeudessa väittäessään, että hän oli pyytänyt loukkaamaksi katsomaansa kirjoitusta poistettavaksi, että syyttäjä nielaisi väitteen kakisematta ja rummutti sitä moneen kertaan oikeudessa, vastaväitteistäni huolimatta. xxxxxxx oli pyytänut itse lehteen sähköpostilla lähettämiensä ilmoitusten poistamista helmikuussa ja kunniaa loukkaava kirjoitus julkaistiin saman vuoden heinäkuussa, siis puolta vuotta myöhenmmin. Mutta niin vain asianajajan arvovalta jyräsi tämänkin pikkudetaljin ja oikeuden lainvoimaiseksi päätöksesksi jäi teonkuvauksen osalta, että ”Mononen oli pyytänyt kirjoituksen poistamista”.

Ja nyt tätä satavarmasti poistettua kirjoitusta hän väittää, että ei ole poistettu. Ota siitä nyt selvää, eikä poliisi Martinkaan millään tahdo luopua tapauksesta, vaikka ulosottoviranomainen (Kivistö) on jo ilmoittanut hänelle, että kirjoitukset on poistettu. Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?

Sama. klo 02:91 samana päivänä.

Linkki

Minä, Kafka ja Mononen, Pekka, asianajaja
http://viikkosanomat.fi/2010/11/05/mina-kafka-ja-mononen/

http://www.viikkosanomat.fi – blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html – lehti

http://www.nettisanomat.com – lehti

__

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Nimet palautettu 28.02.2016 Vaasan hovioikeuden kumottua käräjäoikeuden tuomion 19.11.2015.

xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx jatkaa viranomaisten harhauttamista.

perjantai, helmikuu 12th, 2010

xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx jatkaa viranomaisten harhauttamista.

Eilen (torstaina 2010-02-11) olin kuulusteltavana rikoksesta epäiltynä poliisilaitoksessa. xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx oli tehnyt selvityspyynnön siitä, että hänen väitteidensä mukaan en ollut poistanut joku vuosi sitten oikeuden määräämää aineistoa nettisanomat.com julkaisusta kunnianloukkausrikoksessa. Todisteena minulle esitettíin kaksi arikkelia monena kappaleena. Toinen oli kyllä julkaistu nettisanomat.com julkaisussa ennen kunnianloukkausrikosta (syyttäjän määrittelemä rikoksentekoaika oli 01.07.2004 – 08.10.2005).

Siinä kunnianloukkausjutussa käsiteltiin tosin yhtä ainoaa kirjoitusta, mutta oikeus määräsi kuitenkin poistamaan kaikki ko. ajanjakson kirjoitukset. Nämä poistinkin heti tuomion saatua lainvoiman. Toinen nyt kuulustelussa minulle esitetty kirjoitus oli taas julkaistu vuosia myöhemmin aivan eri julkaisussa:  Lakisanomat-nimisessä.

Tästä huolimatta xxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx, xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx Ky, Vantaalta on onnistunut vakuuttamaan, nyt poliisiviranomaisia, että sivuja ei ole poistettu. Tämän voi päätellä siitä, että poliisiviranomainen on jo ennen kuulusteluani ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään, josta minua on jo pyydetty jotain sivuja poistamaan. Saa nähdä löytyykö nyt syyttäjä, joka lähtee ajamaan syytettä  selvässä asiassa. Mitään sivujen sisällöstä ei nyt tässä yhteydessä puhuttu. Kysyttiin vain se, että olenko ne kirjoittanut, jonka myönsin todeksi.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantai 2010-02- 12 klo 09:13.

Linkit:

http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/etusivu.htm

http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön ilmoitus (2008-05-05) sivujen poiston jatkamisesta:

http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

2012-05-17: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Oikeuden oppitunti. Nro 2. Taustaa. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

sunnuntai, marraskuu 1st, 2009

Kirjoitukset Nettisanomista kunnianloukkaustuomion rajoituksin.
Oikeuden oppitunti. Nro 2. Taustaa. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)
Palvelussopimukseen perustuva velkomusasia.

http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/mononentausta.htm
2004/05/06 – nettisanomat.com  – Tausta: Äitini valvonta Laukaan talon pakkohuutokaupassa hylättiin sillä perusteella, että olin vienyt hänen haltijavelkakirjansa ulosottotoimistoon. –  Raino Rinne  – Jarmo Kivistö  – , Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. –  asianajaja Juhani Elo, asianajotoimisto Juhani Elo – Ritva Anttonen. – Lauri Kara. – Päivi Penttinen – käräjätuomari –  06.05.2004 – avoin – joka torstai – kuva – kuvat – pertti manninen – nettisanomat.

Nettisanomat torstaina 06.05.2004.

Tausta: Äitini valvonta Laukaan talon pakkohuutokaupassa hylättiin sillä perusteella, että olin vienyt hänen haltijavelkakirjansa ulosottotoimistoon.

Avustava ulosottomies Raino Rinne oli pyytänyt minua niitä sinne tuomaan. Vaikka äitini oli toimittanut vaatimuksensa kirjallisesti tähän pakkohuutokauppaan, niin kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö hylkäsi hänen vaatimuksensa perusteluinaan, että haltijavelkakirjat ovat olleet velallisen hallussa ja että hän on saanut puhelimessa yli 80-vuotiaalta vanhukselta vastauksen, ettei hänellä niitä ole.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu , Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky.

Hän oli lähes kymmenen vuotta aikaisemmin laatinut äidilleni ja isälleni testamentin ja hän myös isäni kuoleman jälkeen teki perunkirjoituksen ja osituksen ja isäni kuoleman jälkeen noin seitsemän vuotta aikaisemmin kuin tämä kyseessä oleva pakkohuutokauppa pidettiin. Lisäksi hän oli samoihin aikoihin laatinut kyseiset haltijavelkakirjat ja yhden kiinteistön kauppakirjan minulle.

Äitini kääntyi välitykselläni asianajaja Pekka Monosen puoleen ja puhelimessa pyysin neuvoja ulosottovalituksen laatimiseen tästä pakkohuutokaupasta. Käräjäoikeus hylkäsi äitini valituksen ja sitten Pekka Mononen laati sopimuksensa mukaisesti kertakaikkisella 5 000 markan kertakorvauksella valituskirjelmän Vaasan hovioikeudelle. Vaasan hovioikeus päätti asian niin, että antoi äidilleni mahdollisuuden nostaa täytäntöönpanoriitakanne Merita Pankki Oyj:tä vastaan.

Äitini ja minunkin rahat olivat lopussa ja niinpä äitini pyynnöstä pyysin, että  lähettäisi kaikki paperit äidilleni ja lopetamme hänen palvelustensa ostamisen. Tässä puhelussa hän pyysi selvittämään, olisiko äidilläni mahdollisuus maksuttomaan oikeudenkäyntiin. Kävin Espoon oikeusaputoimistossa ja äitini saikin selvitysten jälkeen täysin maksuttoman oikeudenkäynnin.

ryhtyi heinä- elokuussa 2000 hoitamaan tätä äitini ulosottovalitusta. Asioiden selvittämiseksi hän pyysi minulta erilaisia tietoja velkaantumisestani ja veroilmoituksistani, joita myös hänelle lähetin. Lisäksi  oli usein puhelinyhteydessä minuun, jotta asia selviäisi ja hän osaisi laatia kunnollisen haastekirjelmän tässä äitini asiassa.

Itse olin valmis joulukuussa 2000 hakemaan velkajärjestelyä. Velkajärjestelyhakemuksen laati Jyväskylän johtava velkaneuvoja Ritva Anttonen. Hän myös laati sovintoesityksen Merita Pankki Oyj:lle. Kävin tämän sopimuksen yksityiskohtien hiomisesta neuvotteluja puhelimitse tammikuun lopulla 2001. Pankin edustaja oli myyntipäällikkö xxxxx xxrx. Neuvottelujen päätyttyä molempia osapuolia tyydyttävästi lähetin asianajaja Pekka Monoselle valtakirjan, jossa valtuutin hänet allekirjoittamaan puolestani xxxxx xxrxn kanssa neuvottelemani sopimuksen, koska en itse päässyt allekirjoitustilaisuuteen ystäväni kuolinvuoteen ääreltä.  ei osallistunut mitenkään näihin neuvotteluihin, vaan allekirjoitti siis valmiin paperin myös äitini puolesta, koska sopimuksen yhtenä ehtona oli äitini täytäntöönpanoriitakannneoikeudenkäynnin lopettaminen.

Hakiessaan korvausta äitini maksuttoman oikeudenkäynnin hoitamisesta käräjäoikeuden tuomari Päivi Penttinen tuli väärin informoiduksi, koska hänen päätöksensä mukaan muun muassa kaikki minun puheluni koskivat minun asiaani, eikä niitä päätöksen mukaan voinut korvata äidilleni myönnetystä maksuttomasta oikeudenkäynnistä. Puhelut kuitenkin ajoittuivat ajankohtaan, jolloin kenelläkään ei ollut vielä tietoa mistään mahdollisesta akordiin päättyvästä sopimuksesta. Asia tuli ajankohtaiseksi vasta puolta vuotta myöhemmin. Lisäksi  ei osallistunut neuvotteluihin ollenkaan vaan minä, äitini ja xxxxx xxrx hoidimme asian keskenämme.  tosin allekirjoitti neuvottelemamme sopimuksen, koska emme päässeet allekirjoitustilaisuuteen.  oli vakuuttanut minulle ja äidilleni useaan kertaan, että kaikki hänen kulunsa tulee maksetuiksi maksuttomasta oikeudenkäynnistä ja me uskoimme äitini epäluulosta huolimatta. Hänhän vaati tästä kirjallista todistusta silloin kun  kävi hakemassa äitini kotoa valtuutusta sopimuksen allekirjoittamiseen. Yleisessä hälinässä todistajien ympäröimänä sairas äitini ei kuitenkaan pystynyt pitämään puoliaan ja niin  livahti ulos todistusta jättämättä.

Kevään 2001 elimme uskossa, että kaikki on nyt hyvin. Olihan pankki akordoinut velkani, oikeastaan vasta silloin kun toisen pakkohuutokaupan, Kirkkonummen vuokraoikeuden ja talon, rahat olisivat pankin tilillä. Rahat tulivat tilille huhtikuun lopussa ja toukokuun lopussa sitten kolahti:  ei ollutkaan tyytyväinen saamaansa korvaukseen. Hän vaati ensin minulta lisää ja reklamoituani vaati minulta ja äidiltäni yhteisesti.

Liite.
Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10 – Sivut 11-20 – Sivut 21-30 – Sivut 31-40 – Sivut 41-50 – Sivut 51-60 – Sivut 61-68.
Nauhat kuultavina netissä myöhemmin.
Asianajajat: Juhani Elo, Seppo Lehtinen. Sivut 1-10 – Sivut 11-20 – Sivut 21-30 – Sivut 31-40 – Sivut 41-50 – Sivut 51-60 – Sivut 61-68. Todistajat: Lauri Kara, Ritva Anttonen.
Käräjäoikeus: Puheenjohtaja käräjätuomari Harri Heikkilä, asianajaja Juhani Elo ja oikeusavustaja Seppo Lehtinen. Todistajat myyntipäällikkö Lauri Kara ja velkaneuvoja Ritva Anttonen. Sivut 1- 51.
Hovioikeus: Puheenjohtaja hovioikeudenlaamanni Kalervo Auerma, jäsenet Jorma Latvala ja hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin, todistajat myyntipäällikkö Lauri Kara ja velkaneuvoja Ritva Anttonen. Sivut 52- 68.
Valituslupahakemuksessa Korkeimmalle oikeudelle. ”Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kitunen ja Koskelo. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Sarvilinna-Heimonen.”

Linkkejä ja asiakirjoja:
http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/mononentausta.htm
2012-05-18: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 – 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa:http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

Nimet palautettu 28.02.2016 Vaasan hovioikeuden kumottua käräjäoikeuden tuomion 19.11.2015.